Akatemialla kulkee Kolmosessa

VPS Akatemian kausi Kolmosessa on ollut sensaatiomainen. Akatemia ei ole hävinnyt ensimmäisestä 11 ottelusta yhtäkään ja joukkue pitää tällä hetkellä sarjan ykköspaikkaa nimissään.


– Kausi on sujunut toistaiseksi mahtavasti, ehdottomasti paremmin kuin odotin. Olen ollut erittäin tyytyväinen siihen, miten pelaajat ovat suoriutuneet, joukkueen päävalmentaja Emil Furcht toteaa.


– Rehellisesti sanottuna kausi on lähtenyt paremmin käyntiin kuin odotimme, tai ainakin henkilökohtaisesti odotin, vaikea puhua muiden puolesta. Tosi hyvin on lähtenyt käyntiin ja on ollut kiva pelata jalkapalloa. Olen nauttinut ja meillä on hyvä porukka kasassa, kapteeni Antonio Teca kertoo.


Akatemian joukkue on uudistunut melko paljon viime kaudesta. Ehkä suurimpana erona on se, että tällä kaudella joukkue on huomattavasti nuorempi.


– Joukkue on paljon nuorempi kuin viime vuonna. Moni pelaaja, joka oli täällä viime vuonnakin ei saanut paljoa peliaikaa, mutta tänä vuonna he ovat saaneet enemmän peliaikaa ja nousseet isompiin rooleihin. Se on osa sitä mitä teemme. Yritämme kehittää pelaajia, ja nuorten pelaajien peluuttaminen on ehdottomasti hyvä asia, Furcht kertoo.


– Kuvailisin meidän joukkuettamme nuorena, nälkäisenä ja periksiantamattomana, niin kuin meillä lukee meidän seuramme tavoitteissakin. Me haluamme olla vastuullisia, periksiantamattomia ja hyvä seura. Minun mielestäni me olemme juuri periksiantamaton joukkue, ja se on todistettu sarjassa, Teca kommentoi.


Koko VPS:n strategiaan kuuluu vahvasti pelaajapolun jatkuva kehitys, ja VPS Akatemian menestys kertookin paljon pelaajapolun toimivuudesta. Myös Vaasan Palloseura oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Harri on ollut erittäin tyytyväinen siihen, miten Akatemian kausi on sujunut, sekä siihen, kuinka VPS:n pelaajapolku on kehittynyt.


– Me olemme panostaneet paljon valmennukseen. Haluamme, että valmennustekeminen ja -toiminta on sellaista, että se kehittää. Sitä kautta saadaan näitä meidän alueemme junioreita kehitettyä ja kasvatettua eteenpäin, ja toivon mukaan mahdollisimman monta liigaan asti. Nythän HJK pelissä oli jo seitsemän omaa kasvattia kentällä, Harri kertoo.


– Akatemia on meille äärimmäisen tärkeä. Kun me tuossa pari vuotta sitten teimme strategiaa, niin nostimme nimenomaan pelaajakehityksen yhdeksi kolmesta tärkeimmästä tavoitteesta. On äärimmäisen tärkeää, että seura pystyy kasvattamaan nuoria ja tuomaan heitä ylemmäs. Siihen on panostettu ja halutaan panostaa jatkossakin, Harri jatkaa.


Jos VPS:n tulevaisuuden tähtien seuraaminen kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti suunnata VPS Akatemian otteluihin. Seuraava kotiottelu pelataan 2. elokuuta, kun Korsnäs FF saapuu Akatemian vieraaksi.


Katso myös VPSTV:n video aiheesta! 

VPS:n ja Hakan kamppailu Hietalahdessa päättyi pis...
Otteluennakko: VPS – FC Haka
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio