Veikkausliigan Mestaruussarjan viimeinen kierros päättyi Seinäjoella VPS:n osalta railakkaisiin juhliin, kun vaasalaiset kruunattiin Pohjanmaan herroiksi toista kertaa peräkkäin kuluvalla kaudella. Raita kaatoi SJK:n 0-2 vierasvoitolla, jonka jälkeen Vepsu sai nauttia pronssimitaleista kannattajiensa kanssa.
Ensimmäinen puoliaika kului pitkälti tasaisissa merkeissä pallonhallinnan suhteen. Vepsun loistavasti organisoitu oman pään puolustaminen sekä laadukas hyökkäyspään pelinrakentelu toi kuitenkin Raidalle parempia maalipaikkoja, eikä SJK päässyt nauttimaan tarpeeksi vaarallisista tonteista ensimmäisellä jaksolla.
Ottelun ensimmäinen maali nähtiin 28 minuutilla vaasalaisten siirtyessä 0-1 johtoon. Hyvän pelinrakentelun jälkeen joukkueen kapteeni Sebastian Strandvall jakoi pallon brasilialaistaiturille Saviolle, jonka upea laukaus painui boksin ulkoreunalta vasempaan takakulmaan ohi Markus Uusitalon. SJK:lla oli myös paikkansa tasoittaa peli ensimmäisen nelivitosen lopulla kahden potentiaalisen hyökkäyksen merkeissä, mutta pallot lipuivat VPS-maalin ohi. Tauolle siirryttiin vieraiden 0-1 johdossa.