Yleisön suosikki: Peter Michael on Veikkausliigan Vuoden pelaaja

mb4nQWCg

Yleisöäänestyksellä valittu Veikkausliigan Vuoden pelaaja-palkinto on osunut oikeaan ja ansaitsevan osoitteeseen. Kaudella 2023 palkinnon vie nimiinsä VPS:n maalitykki Peter Michael, jonka suoritukset kuluneella kaudella ovat puhuneet puolestaan.

 

Yleisö sai antaa äänensä viiden päivän mittaisen äänestyksen merkeissä. Veikkausliigan Instagram-tilillä järjestetty äänestys toteutettiin pareissa, joista eniten ääniä kerännyt pelaaja jatkoi seuraavalle kierrokselle. Äänivyöryjä kerännyt Michael kohtasi äänestyksen finaalissa HJK:n maalitykin Bojan Radulovicin, jonka nigerialaishyökkääjä päihitti upealla 62 prosentin kannatuksella. 

 

Michael on joukkueensa paras maalintekijä 16 osumallaan, joka oikeuttaa Veikkausliigan maalipörssin toiseen sijaan. Äärimmäisen tärkeitä osumia Vepsulle laukonut Michael nousi otsikoihin keskikesällä suoritustensa seurauksena, eikä nigerialaisen vauhti hidastunut enää missään vaiheessa kautta. Michael onnistui maalinteossa loppukaudella kymmenessä peräkkäisessä ottelussa, joka on myös Veikkausliigan uusi ennätys. Kuukauden pelaaja -palkintoja Michael on vienyt kaudella nimiinsä kolme kappaletta peräkkäin. 

 

Michael kertoo Veikkausliigan sivuilla olevansa todella otettu saamastaan kunniasta, sekä antaa tunnustusta joukkueelleen kaudella saavuttamastaan menestyksestä.

- Olen tästä valinnasta mielettömän otettu ja kiitollinen. Siis vau!

- Tässä äänestyksessä pätee sama kuin koko kauteen. En olisi saavuttanut mitään ilman valmennuksemme ja joukkuekaverieni tukea. Tätä asiaa ei saa unohtaa missään vaiheessa, painottaa Vaasaan täksi kaudeksi saapunut Michael.

 

Lähde: Veikkausliigan verkkosivut

Otteluennakko: SJK - VPS | Veikkausliiga
Tervetuloa Vaasan Palloseuran pronssimitalijuhliin...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio