Veikkausliigan runkosarjan kolmanneksi viimeinen kierros pelataan viikonloppuna

20220826-17073120220820-VPS---FC-Lahti-1245-1

Veikkausliigassa on edessä viikonloppuna kauden 2022 runkosarjan kolmanneksi viimeinen ottelukierros.

Kierrokseen lähdetään erittäin mielenkiintoisessa tilanteessa, kun kärkikolmikko FC Honka, KuPS ja HJK on tasapisteissä. Tämä kolmikko on varmistanut myös paikkansa kuuden parhaan Mestaruussarjassa, mutta muista kolmesta Mestaruussarjapaikasta käydään vielä tiukkaa kamppailua.

Kierros alkaa jo perjantaina Lahdesta, jossa FC Lahti ja IFK Mariehamn kohtaavat todellisessa kuuden pisteen ottelussa kaksikon miehittäessä perättäisiä sijoja karsintaviivan molemmin puolin vain pisteen päässä toisistaan.

Lauantaina pelataan kolme ottelua. Kärkijoukkueista FC Honka isännöi AC Oulua ja KuPS matkaa FC Interin vieraaksi. Kolmannessa ottelussa Ilves ja FC Haka taistelevat tärkeiden pisteiden lisäksi myös Pirkanmaan herruudesta.

Sunnuntaina VPS saa vieraakseen HIFK:n ja kärkikolmikosta torstaina komeasti tiensä Eurooppa-liigan lohkovaiheeseen taistellut HJK isännöi vahvassa vireessä olevaa SJK:ta.

- Omalla tavallaan se olisi tosi värikästä, jos jollain tavalla KuPS tai Honka onnistuisi tänä vuonna viemään mestaruuden ja pääsisi tulevalla kaudella eurocupeissa lohkovaiheeseen ja saisi taloudellista tasapainoa paremmaksi. Tästä tulisi tosi mielenkiintoista. Molemmat joukkueet ovat investoineet joukkueeseen, vähän eri kaavalla KuPS on rakennettu kuin Honka, mutta molemmat näkevät tässä ison mahdollisuuden. Se tekee tästä loppukaudesta todella mielenkiintoisen, kokenut valmentaja Marko Rajamäki miettii kärjen asetelmia tuoreessa Veikkausliigan podcastissa.

- Pitää huomioida, että Honka pelaa pienemmällä rosterilla, kun heillä ei ole ollut europelejä kuluttamassa lainkaan energiaa. Hongan pelaaminen on hyvin tällä hetkellä kohdallaan, mutta siinä ovat KuPS ja HJK samoissa pisteissä. Tullaan näkemään todella mielenkiintoinen syksy Veikkausliigassa.

Tuore jakso Veikkausliigan podcastista on kuunneltavissa kokonaan Suplassa!


Veikkausliigakierros viikonloppuna:

Perjantai 26.8.:

18.00 FC Lahti – IFK Mariehamn, Lahden Stadion

Lauantai 27.8.:

15.00 FC Honka – AC Oulu, Tapiolan Urheilupuisto

15.00 Ilves – FC Haka, Ratinan Stadion

17.00 FC Inter – KuPS, Veritas Stadion

Sunnuntai 28.8.:

18.00 VPS – HIFK, Elisa Stadion

18.30 HJK – SJK, Bolt Arena

Runkosarjan jälkeen Veikkausliiga jakaantuu kuuden parhaan joukkueen Mestaruussarjaan ja sijoille 7.-12. runkosarjassa sijoittuneiden Haastajasarjaan. Kummassakin pelataan yksinkertainen sarja, jonka päätteeksi määräytyvät lopulliset sijoitukset kaudella 2022. Sekä Mestaruus- että Haastajasarjaan lähdetään runkosarjan pisteiden pohjalta.

Mestaruus- ja Haastajasarja käynnistyvät sunnuntaina 18.9. Poikkeuksena tähän ovat lauantaina 17.9. pelattavaan Suomen Cupin finaaliin tiensä selvittävät joukkueet, jotka pelaavat Mestaruus- ja/tai Haastajasarjan avauskierroksen ottelunsa keskiviikkona 5.10. Mestari kaudella 2022 on selvillä viimeistään sunnuntaina 16.10. Mestaruus- ja Haastajasarjan lopullinen otteluohjelma vahvistuu runkosarjan päättymisen jälkeen.

Mestaruussarjassa ratkaistaan lopulliset sijat 1.-6. ja Haastajasarjassa sijat 7.-12. Haastajasarjassa viimeiseksi jäänyt joukkue putoaa Ykköseen kaudelle 2023 ja sijalle 11. sijoittunut joukkue karsii Veikkausliigapaikastaan Ykkösessä toiseksi sijoittunutta joukkuetta vastaan kaksiosaisessa ottelussa.

Mestaruussarjan ykkönen on Suomen mestari kaudella 2022 ja saa sen myötä paikan ensi kauden Mestarien liigan karsintoihin. Varma europaikka Konferenssiliigan karsinnoissa on tiedossa myös hopeamitalistille. Kolmas paikka eurocupeissa menee Suomen Cupin mestarille, mutta jos cup-mestari sijoittuu Veikkausliigassa kahden parhaan joukkoon, paikka menee Veikkausliigan pronssijoukkueelle.

Neljäs paikka kauden 2023-24 eurocupeissa ratkaistaan Eurolopputurnauksessa, joka pelataan nyt kahden kauden tauon jälkeen koronatilanteen supistettua kahta edelliskautta. Eurolopputurnaukseen pääsevät paras ilman suoraa eurocup-paikkaa jäänyt Veikkausliigajoukkue sekä neljä seuraaville sijoittunutta joukkuetta. Riippuen Suomen Cupin mestarista nämä ovat joko Mestaruussarjan 3. sekä Mestaruussarjan sijoille 4.-6. sijoittuneet joukkueet ja Haastajasarjan ykkönen tai – jos Suomen Cupin mestari on Veikkausliigassa joko ykkönen tai kakkonen – Mestaruussarjan 4. sekä Mestaruussarjan sijoille 5.-6. sijoittuneet joukkueet ja Haastajasarjan kaksi parasta joukkuetta. Myös siinä tapauksessa, että Suomen Cupin mestari sijoittuu Veikkausliigassa sijoille 3.-7. Haastajasarjan kakkonen nousee eurolopputurnaukseen, sillä cupin kautta europaikan jo saavuttanut joukkue ei eurolopputurnauksessa pelaa.

Eurolopputurnaus pelataan siten, että parhaalta sijalta siihen lähtevä joukkue pääsee suoraan finaaliin. Neljä muuta joukkuetta pelaavat yksiosaiset pudotuspelit, joiden voittaja pääsee finaaliin. Finaali pelataan kaksiosaisena ja yhteistuloksella parempi joukkue vie viimeisen jaossa olevan eurocup-paikan. Veikkausliigan loppusijoituksiin Eurolopputurnaus ei vaikuta.

Eurolopputurnauksen avauspelit pelataan keskiviikkona 19.10. ja nuo ottelut voitokkaasti selvittäneet joukkueet kohtaavat lauantaina 22.10. Tämän ottelun voittaja kohtaa Eurolopputurnauksen huipentumassa kauden päätteeksi parhaalta sijoitukselta sinne yltäneen joukkueen keskiviikkona 26. ja sunnuntaina 30.10. pelattavissa finaaleissa. Nämä päivät ovat runkopäiviä ja tarkentuvat myöhemmin.

Enemmän Veikkausliigasta Veikkausliigan verkkosivuilla: http://www.veikkausliiga.com

Otteluennakko: VPS-HIFK
Tule mukaan Seinäjoelle kannustamaan Vepsu voittoo...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio