Roni Hudd on valittu U18-poikien mukaan Baltic Cupiin!

balticcuproni

VPS:n Roni Hudd on nimetty kesäkuussa järjestettävään U18-poikien Baltic Cupiin. Hudd on ollut ns. ”Minihuuhkajien” mukana jo monta kertaa, ja edusti joukkuetta viimeksi maaliskuussa Portugalin turnauksessa.

 

Hudd kertoo olevansa kutsusta jälleen otettu.

- Tosi hyvät fiilikset. Se on aina kunnia-asia päästä edustamaan Suomea. Odotan aina kovasti uusia turnauksia, ja aina toivon, että kutsu tulee. Olen tosi iloinen tästä.

 

U18-pojat isännöivät kesäkuussa perinteistä Baltic Cupia. Latvia, Liettua sekä Viro saapuvat Eerikkilään neljän maan keskeiseen turnaukseen. Baltic Cup on perinteikäs turnaus, joka myös valmistaa pelaajia U19 EM-karsintoja varten, jotka pelataan myöhemmin tänä vuonna. Kyseessä on siis kaikin puolin tärkeä turnaus. 2005 syntyneet eivät ole vielä kohdanneet Baltian maita, vaikka Baltic Cupin vastustajat ovatkin Suomen maajoukkueille varsin tuttuja viime vuosilta.

- Olen odottanut tätä tapahtumaa siitä asti, kun tulimme Portugalin turnauksesta. Tosi odottavaisena ja hyvillä fiiliksillä kohti Baltic Cupia. Kivaa vaihtelua arkeen, kun pääsee pelaamaan kansainvälisiä pelejä. Kyllä hymy on korvissa, kun saa laulaa Maamme-laulua maajoukkueen paita päällä, Hudd kertoo.

 

VPS:n videoanalyytikko Tommi Helminen lähtee myös maajoukkuetoiminnan mukaan. Helminen on nimetty U21-maajoukkueen videoanalyytikoksi kesäkuussa järjestettäviin harjoitusotteluihin Puolaan ja Sloveniaan.

 

Onnittelut Roni ja Tommi!

 

Lue lisää aiheesta sivulta www.palloliitto.fi

Otteluennakko: KTP – VPS | Veikkausliiga
Otteluraportti: VPS - OTP | Suomen Cup
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio