kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 15.09.2020
Kategoria: 2018

Ennakko: VPS vahvassa vireessä - AC Oululla kaikki paineet

HUOM! / OBS! Ennakkoliput VPS:n seuraavaksi pelattavaan kotiotteluun ovat myynnissä verkkokaupassamme koko kauden ajan! Myynnissä ovat myös Pohjanmaan derbyn 30.9. liput!

VPS kohtaa huomenna keskiviikkona sarjakärki AC Oulun kello 18:30. Raita pääsee otteluun kolmen ottelun voittoputkessa, mutta vierasjoukkue ei ole tällä kaudella hävinnyt otteluakaan.

Historiallisesti Hietalahti on ollut AC Oululle vaikea paikka. Se on vieraillut Vaasassa sarjapeleissä viisi kertaa. Visiiteistä ensimmäisellä, Ykkösessä vuonna 2003, se venyi 2-2 -tasapeliin. Sen jälkeisissä neljässä ottelussa VPS on ollut joka kerta karu isäntä: 4-0, 3-2, 5-0, 2-0.

Näistä kohtaamisista on kuitenkin jo aikaa, ja vastaan on tulossa freesi AC Oulu. Uutena valmentajana kauden alla aloittaneen Jyrki Aholan johdolla oululaismiehistö on karistanut menneen vuosikymmenen aneemisuuden niskoiltaan, ja merkkinä tästä se aloitti Ykkösen kauden kuuden ottelun voittoputkella.

Huippualkua on seurannut muutama tasapeli, mutta tappiolta AC Oulu on edelleen välttynyt, sillä joukkueen puolustus on ollut rautaa. Maaleja se on koko kauden aikana päästänyt vain kuusi, ja näin saavutetuilla 31 pisteellä AC Oulu on edelleen sarjakärkenä - olkoonkin, että KTP ja Jaro hönkivät niskaan muutaman pisteen päässä.

Oulun runko on kokenut Veikkausliigassakin. Tunnetuimpia pelaajia ovat tietenkin Juho Mäkelä sekä Rafinha, mutta liigakokemusta on myös sellaisilla nuoremmillakin pohjoissuomalaisilla runkopelaajilla kuten Lassi Nurmos, Aapo Heikkilä, Kristian Heinolainen, sekä Niklas Jokelainen. Syyskuussa Oulu vahvisti rivejään vielä MuSassa kauden aloittaneella Fareed Sadatilla sekä Kyprokselta Suomeen palanneella Jusif Alilla.

Eniten Vepsun päänvaivana Oululta on silti ollut oma koira eli Loorents Hertsi, joka ratkaisi heinäkuussa käydyn AC Oulu-VPS -ottelun kotijoukkueelle lukemin 1-0. Siinä ottelussa VPS:llä oli omat paikkansa tehdä maali ensimmäisellä puoliajalla, mutta Hertsi pääsi yllättämään VPS-puolustuksen heti tauon jälkeen. Aiemmin kauden aikana Hertsi oli iskenyt jo kaksi maalia Vepsun verkkoon hallissa pelatussa AC Oulu -pelissä, joka päättyi 2-2 Steven Morrisseyn tehtyä samat kaksi maalia Oulun verkkoon.

VPS:n päävalmentaja Christian Sund kehuu AC Oulun joukkuetta.

- Heillä on yhtenäinen pelitapa, ja he ovat pelanneet samalla tavalla koko ajan. Varmaan kaikki heidän pelaajatkin tietävät, mitä pitää tehdä. Sitä kautta ne tulokset ovat tulleet. Heillä on muutama kokeneempi kaveri auttamassa nuoria pelaajia, eli heillä on hyvä "mix", Sund kertoo.

Vepsu itse on hyvässä vireessä. Kahta tiukkaa 1-0 -voittoa seurasi viime lauantaina kunnon murskavoitto, kun VPS pisti toisella puoliajalla maalimyllyn käyntiin ja MYPA kaatui komeasti vieraissa 3-6. Pitkä vierasmatka on silti vaatinut veronsa.

- Ollaan yritetty saada palautuminen käyntiin ja tänään mentiin vähän kovempaa tässä lopussa muutaman minuutin, että saadaan rytmi ja intensiteetti huomista varten kuntoon. Mutta tuntuu, että olemme palautuneet hyvin. Meillä on hyvä vire päällä, joten olisi hyvä paikka aiheutta Oululle heidän kauden ensimmäinen tappionsa. Pitäisi vain jaksaa muistuttaa itseään, miksi meillä on hyvä vire päällä. Siksi, että olemme fokusoineet kaiken siihen tehtävään, mikä meillä on, ja olemme antaneet kaikkemme treeneissä ja peleissä. Toivon mukaan olemme huomenna yhtä fokusoituneita, Sund painottaa.

Huomiselle ennustettu sateen ja tuuleen mahdollisuus ei päävalmentajaa hetkauta. 

- Jalkapalloa pitää osata pelata joka säässä. Voimme keskittyä vain niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa. Jos on märkä kenttä, niin ainakin pallo liikkuu nopeammin, mutta keli on sama molemmille. Ensin pitää olla halu voittaa yksilönä ja sitten joukkueena, Sund kertoo. 

Sarjataulukossa VPS:llä on vain voitettavaa, kun taas AC Oululla on vain hävittävää.

- Meillä ei ole huomenna mitään painetta, joten me voidaan toivottavasti pelata rennosti ja saada siten hyvä tulos kotikentällä, Sund päättää.

Poissaolot: Miika Niemi, Benjamin Hiekkanen, Augustin Irumva.

Vierasottelussa MYPA:a vastaan VPS-hyökkääjä Steven Morrissey innostui esittelemään vastustajien puolustajille sääntökirjan tuntemustaan. Morrissey kärkkyi Tuomas Pöyhösen maalipotkussa vastustajan puolustuslinjan takana, sai pallon maalivahti Pöyhösen avauksesta läpiajoon ja teki ottelun viimeistään ratkaisseen 1-4 -maalin. Jamaikalainen kommentoi maalia lakoniseen tyyliinsä.

- En tiedä, mitä sanoa vastustajien puolustajille siitä tilanteesta. Se oli hyvin pelattu "Tumpilta" (Pöyhönen). Yritin sitä jo aikaisemmin pelissä, mutta sillä kertaa avaus jäi puolitiehen. Mutta toinen yritys onnistui, ja pallo tuli riittävän pitkälle. Tiesin, että maalivahti osaa potkaista palloa, joten halusin hyödyntää tilaa vastustajan linjan takana, koska tiesin, että suoraan maalipotkusta ei paitsio ole voimassa. Ja se toimi, Morrissey totesi.

Seuraavassa ottelussa Morrissey ei odota yhtä helppoja maaleja.

- Odotan paljon organisoidumpaa ja vahvempaa vastustajajoukkuetta. He johtavat sarjaa ja pelaavat todella hyvää jalkapalloa. Mutta jos me teemme mitä olemme suunnitelleet harjoituksissa, luulen, että olemme heitä vastaan hyviä. Luulen, että heillä on kaikki paineet meitä vastaan, koska olemme hyvässä vireessä ja voitimme edelliset kolme ottelua.

Ottelutulosta VPS-legenda lähtee veikkaamaan itsevarmasti.

- Voitamme 2-0. Kuka tekee maalit? Steven Morrissey, of course. 

HUOM! / OBS! Mikäli olet sairaana, on otteluun tuleminen ehdottomasti kiellettyä!


Muistattehan, että vaikka VPS tekee kaikkensa turvallisen ottelutapahtuman järjestämiseksi, niin katsomoon tullaan omalla riskillä. Koronariskin vuoksi joudumme suosittelemaan riskiryhmissä oleville katsojille oman harkinnan käyttämistä ja vapaaehtoista pois jäämistä elokuun otteluista.

VPS pahoittelee ottelutapahtumaa koskevia rajoituksia, pyytää kaikkia stadionille saapuvia pitämään itsenäisesti turvavälejä muihin katsojiin ja toivoo katsojilta ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Rajoitusten noudattamisessa on kysymys kaikkien turvallisuudesta!

Käytössä on tällä kertaa vain eteläpäädyn sisääntuloportti, joten ruuhkien välttämiseksi, varaathan aikaa otteluun saapumiseen. Tarkempi otteluinfo ja koronarajoitusten vaikutuksesta järjestelyihin löytyy tästä linkistä: https://vepsu.fi/ottelut/otteluinfo

VPS-kasvomaskit kakkoskerroksen myymälästä tai Vepsun verkkokaupasta tästä linkistä: https://www.seamchip.fi/vepsu/

Toivomme, että ostatte myös irtoliput verkkokaupastamme jo etukäteen, jotta voimme lipunmyynnissä minimoida tarpeettomat kontaktit. Tervetuloa Elisa Stadionille!

VPS-AC Oulu 16.9.2020 klo 18:30