Harjoitusryhmän sisäisessä ottelussa nähtiin paljon maaleja

Treenipeli

VPS piti perjantaina viimeiset harjoituksensa ennen joulutauon alkamista. Tällä viikolla on harjoiteltu jälleen isolla ryhmällä, joka on koostunut sopimuspelaajista, viime kaudella akatemiaa edustaneista pelaajista ja testipelaajista. Iso ryhmä mahdollisti kunnollisen 11 vastaan 11 ottelun, joka pelattiin tänään Fennia Arenassa. Ottelussa pelattiin kaksi 40 minuutin jaksoa.

Kentällä vastakkain asettuivat keltaisissa ja raidallisissa paidoissa pelanneet joukkueet. Ottelusta ei puuttunut vauhtia ja tilanteisiin mentiin kovaa. Momodou Sarr vei keltaisen joukkueen johtoon, ennen kuin Moses Duckrell toi raitapaisen joukkueen tasoihin. Keltainen siirtyi kuitenkin pian uudestaan johtoon Merhawi Birhanen puskumaalilla.

Raitapaidassa pelannut Samba Sillah iski kaksi salamamaalia toisella jaksolle, jonka jälkeen Kasperi Polvilampi osui Raidalle vielä kerran. Ottelu päättyi lopulta raitapaitaisten 4-2 -voittoon. VPS siirtyy nyt joulutauolle ja harjoituksiin palataan taas tammikuun alussa.

Raita: Aati Riihimäki (41' Karl-Filip Eriksson) – Tobias Björkqvist, Giuseppe Lo Giudice, Ardian Kovaqi, Miika Niemi – Arttu Nuutinen, Sebastian Strandvall, Kasperi Polvilampi – Samba Sillah, Moses Duckrell, Eddie Hiekkanen

Keltainen: Mika Kaarre – Merhawi Birhane, Samuli Hölttä, Rasmus Häggback, Tommy Cooney – Viktor Villför, David Kuba-Kuba, Fabrice Gatambie (41' Augustin Irumva) - Patrik Ahola, Momodou Sarr, Hane Birhane 

Samuel Mahlamäki siirtyy Vepsun riveihin
Toimisto suljettu 21.12. – 6.1.
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio