Eetu Rissanen lainasopimuksella Vepsuun

rissanen_edited-1

VPS saa vahvistusta loppukaudeksi myös hyökkäyspäähän, kun Eetu Rissanen liittyy Vepsun riveihin lainasopimuksella. Rissanen on lupaava 17-vuotias pelimies, joka on pelannut rutkasti juniorien maaotteluita -02 -ikäluokan mukana.

Iisalmelainen Rissanen siirtyi PK-37:sta KuPSin organisaatioon vuoden 2019 alussa. Kuopiossa hän on pelannut pääasiassa Kakkosen otteluita kuopiolaisten farmijoukkue SC KuFussa. Tällä kaudella Rissanen on tehnyt KuFulle seitsemässä ottelussa viisi maalia. Veikkausliigaakin hänellä on vyöllään neljästä ottelusta viime kaudelta.

Uutta kokemusta Ykkösessä Rissanen odottaa innolla.

- Odottavilla ja hyvillä fiiliksillä itse varmasti lähden. Odottavat fiilikset, kun ei itse periaatteessa vielä tiedä mitään mitä tulee. Itsevarmat, Rissanen kuvailee.

Rissanen tuli Vaasaan nopealla aikataululla, joten hän ei ole vielä ehtinyt perehtyä VPS:n pelisysteemiin.

- En ole vielä hirveästi tutustunut, mutta olen katsonut matseja ja tiedän Vepsun pelin perusajatuksen. Se sopii mielestäni minunkaltaiselleni pelaajalle, Rissanen kommentoi.

Hyökkääjä kertoo olevansa hyvä löytämään tiloja hyökkäyspäästä.

- Suurimmat vahvuudet omasta mielestäni ovat pelinluku, liikkeet ja se, miten minä pystyn auttamaan joukkuetta hyökkäyskolmanneksella. Ja maalejahan minä tykkään tehdä. Niistähän se hyökkääjä ellää. Kaikkeni teen, että niitä maaleja tullee, iisalmelainen virnistää.

---

Rissanen on hankittu ensisijaisesti edustusjoukkuetta varten, mutta hänet nähdään Raidassa todennäköisesti jo tänään, kun VPS Akatemia kohtaa Norrvalla FF:n Vöyrillä kello 19:00. Ottelu on Akatemialle tärkeä, sillä siinä ratkeaa pääsy Kolmosen lohkon yläloppusarjaan. Pääsemällä yläloppusarjaan Akatemia saavuttaisi kauden tavoitteensa, eli Kolmosessa säilymisen.

VPS:n edustusjoukkueessa mukana oleva ja samalla Akatemian kapteenina pelaava Tobias Björkqvist kertoo olevansa pelillisesti tyytyväinen tähänastiseen kauteen.

- On se mennyt ihan ok, mutta tulosta ei ole tullut ja siinä on parannettavaa. Toisaalta sehän on tärkeintä, että me kehitytään ja mielestäni me olemme kehittyneet kauden aikana, Björkqvist kommentoi.

Tänä vuonna Björkqvist itse on saanut isoa vastuuta Akatemian riveissä. Kehitys on näkynyt myös "Tobben" pelaamisessa, kun hän johtaa nyt Akatemian puolustuslinjaa kapteenin ominaisuudessa.

- Mielestäni toppari on ehkä parempi paikka mulle. Sopii paremmin pelityylilleni, saa vähän rakentaa peliä, Björkqvist kertoo.

Tämäniltainen peli on tärkeä, sillä vain voitto varmistaisi pääsyn kuuden parhaan joukkoon ja yläloppusarjaan.

- Kyllähän se olisi tärkeää varmistaa sarjapaikka ja päästä pelaamaan vähän parempia pelejäkin, Björkqvist päättää.

Kolmosen lohkon sarjataulukko 20.8.

Sijoitus - Joukkue - Pelatut ottelut - Pisteet

1. Närpes Kraft - 9 - 20 pt

2. KPV Akatemia - 8 - 17 pt

3. Sundom IF - 8 - 15 pt

4. Norrvalla FF - 8 - 13 pt

5. VPV - 8 - 13 pt

6. VPS Akatemia - 9 - 11 pt

---

7. Nykarleby IK - 9 - 11 pt

8. Korsnäs FF - 8 - 10 pt

9. Kaskö IK - 8 - 9 pt

10. Sääripotku - 9 - 7 pt

11. Sporting Kristina - 8 - 3 pt

Akatemialle niukka tappio - kausi jatkunee alalopp...
Vahvistusta VPS:n takalinjoille - Honar Abdi sopim...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio