kirjoittanut Roope Kuisma 11.01.2020
Kategoria: 2018

VPS taipui SJK:lle vuoden ensimmäisessä ottelussa

Vepsu matkusti lauantaina Seinäjoelle harjoitusotteluun SJK:n vieraaksi. Wallsport Areenalle oli saapunut mukavasti katsojia aina Vaasasta saakka. Moni pelaaja sai ottelussa näytönpaikan, sillä päävalmentaja Christian Sund peluutti yhteensä 22 pelaajaa.

Ottelun alku oli VPS:n kannalta surkea. Tero Mäntylä puski kotijoukkueen johtoon jo ensimmäisellä minuutilla. Vain minuutti tästä ja Serge Atakayi tuplasi SJK:n johdon sijoittamalla ylärimasta kimmonneen pallon maaliin.

Peli rauhoittui salamamaalien jälkeen ja myös VPS pääsi rakentamaan omia hyökkäyksiään. SJK onnistui kuitenkin iskemään vielä kolmannen maalin kymmenen minuutin sisään. Kellossa oli kahdeksan minuuttia, kun Jeremiah Streng pääsi puskemaan pallon tyhjään maaliin.

Vierasjoukkueen peli parani jakson edetessä. Arttu Nuutisen, Eetu Puron ja Sebastian Strandvallin muodostama keskikentän kolmikko otti peliä hiljalleen haltuunsa. Peliä oli pelattu 26 minuuttia, kun VPS rakensi hienon kuvion. Sebastian Strandvall sai pelivälineen rangaistusalueen rajalla ja VPS-kapteeni jätti pallon ovelasti Samba Sillahille, joka pääsi laukomaan. Sillahin veto yllätti Jesse Östin ja VPS sai maalitilinsä auki.

Vepsulla oli mahdollisuus toiseen osumaan aivan ensimmäisen jakson lopussa. Kulmakuvio tuotti tulosta ja Samu Alanko oli lähellä maalintekoa takatolpalla, mutta hyökkääjän ohjaus painui yli.

VPS vaihtoi puoliajalla koko joukkueen. Myös kotijoukkue teki tauolla useita vaihtoja. Toinen jakso alkoi tasaisesti, mutta SJK onnistui pian maalinteossa. Pallo vietiin pilkulle ja Arjanit Krasniqi ohitti VPS:n maalia toisella jaksolla vartioineen itävaltalaisen Martin Krausin.

Toisen jakson tempo oli huomattavasti ensimmäistä rauhallisempi. Vepsun parhaat hyökkäykset rakentuivat Steven Morrisseyn ympärille. Nuorilla SJK-puolustajilla oli vaikeuksia pitää terävällä pelipäällä ollut jamaikalainen kurissa.

VPS sai useita kulma- ja vapaapotkuja ottelun lopun lähestyessä. Keskitysten ja laukausten laatu ei kuitenkaan riittänyt. Ottelu päättyi lopulta kotijoukkueen 4-1 -voittoon.

Päävalmentaja Christian Sund kertoi, että ottelu antoi hänelle paljon kaivattuja vastauksia.

- Totta kai on huonoa, että päästimme ensimmäiseen seitsemään minuuttiin kolme maalia. Mutta se tulos ei ollut tänään tärkeä. Kaikki 22 pelaajaa saivat tänään 45 minuuttia. Testipelaajat pääsivät näyttämään taitojaan hyvää vastustajaa vastaan. Ei voi odottaa, että tämä olisi meidän kauden paras peli. Nyt näimme missä menemme ja pelissä näkyi asioita, joita olemme treenanneet. Minkään asian ei pitäisi olla tässä kohtaa täydellistä.

- Haluan, että pelaamme energisesti ja loppuun saakka. Se näkyi mielestäni tänään kentällä. Tämä oli hyvä ensimmäinen peli tälle vuodelle. Nyt vaan hyvät asiat mukaan ja katse eteenpäin, Sund kommentoi.

VPS ensimmäisellä puoliajalla: Miikka Mujunen - Tommy Cooney, Samuel Mahlamäki Camacho, Chinonso Edeh, Merhawi Birhane - Arttu Nuutinen, Eetu Puro, Sebastian Strandvall - Samba Sillah, Momodou Sarr, Samu Alanko

VPS toisella puoliajalla: Martin Kraus - Nedim Ibric, Benjamin Hiekkanen, Giuseppe Lo Giudice, Miika Niemi - Augustin Irumva, Valtteri Lehtonen, Fabrice Gatambiye - Eddie Hiekkanen, Steven Morrissey, Moses Duckrell 

HANKI KAUSIKORTTI KAUDELLE 2020