kirjoittanut Roope Kuisma 09.02.2019
Kategoria: 2018

Raportti: VPS varmisti jatkopaikkansa Suomen Cupissa

VPS-RoPS 2-1 (2-0)

31' Sarr 1-0

45+3' Morrissey 2-0

70' Jokelainen 2-1

VPS lähti hakemaan kolmatta peräkkäistä voittoaan lauantai-iltana kotiottelussa Rovaniemen Palloseuraa vastaan. Rovaniemeläisille ottelu oli Cupissa vasta toinen. Ottelu pelattiin Fennia Arenassa, jonne oli saapunut kiitettävästi katsojia.

Kolme peliä, kolme voittoa 

Peli alkoi tasaisissa merkeissä, mutta pelin tempo ei päätä huimannut. Ottelun ensihetket olivat katkonaisia rikkeiden ja loukkaantumisten johdosta. Molempien joukkueiden parhaat paikat tulivat erikoistilanteiden seurauksena, mutta kumpikaan joukkue ei ollut lähellä maalintekoa ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Noin puolen tunnin pelin jälkeen Eero-Matti Auvinen lähetti tarkan puolenvaihdon Samu Alangolle, joka otti pallon haltuunsa ja lähti haastamaan rovaniemeläisten puolustusta. Alanko ohitti RoPS-puolustuksen hienosti ja nosti pallon takatolpalle, jossa Momodou Sarr oli täysin vapaana. Sarr puski pallon varmasti maaliin ja VPS otti johtoaseman ottelussa.

VPS sai lisävirtaa avausmaalistaan ja pystyi luomaan useita vaarallisia hyökkäyksiä ensimmäisen jakson loppupuolella. Ensimmäisen jakson lisäaikaa oli pelattu jo kolme minuuttia, kun Jerry Voutilainen keskitti pallon takatolpalle. Paikalla oli taas Sarr, joka tällä kertaa siirsi pallon keskelle Steven Morrisseylle. Morrissey puski pallon tyylikkäästi ohi RoPS-vahti Siskovskin ja VPS lähti puoliajalle kahden maalin johtoasemassa.

RoPS tuli toiselle puoliajalle sisuuntuneena ja pyrki prässäämään vaasalaisia korkealta. VPS:n syöttöpeli oli paikoittain erinomaista, mutta vaasalaisille sattui myös paljon helppoja pallonmenetyksiä. Vieraat pääsivät peliin yhä paremmin mukaan ja loivat muutamia vaarallisia tilanteita VPS:n maalille. Pelikellossa oli 70 minuuttia, kun Matias Tamminen jatkoi keskityksen päällään Martin Kompallan vartioiman maalin ylärimaan. Pallo tippui täydellisesti Niklas Jokelaiselle ja RoPS-hyökkääjä onnistui puskemaan kavennusmaalin.

Ottelun lopun lähestyessä VPS joutui puolustamaan yhä alempaa ja RoPS kasvatti painetta vaasalaisten päässä. VPS kuitenkin iski muutaman kerran terävästi vastaan. 76 minuutin pelin jälkeen Morrissey pääsi puolittaiseen läpiajoon, jonka seurauksena Samba Sillah pääsi hyvään maalintekopaikkaan, mutta RoPS-puolustus selvitti tilanteen. RoPS jahtasi tasoitusmaalia nälkäisesti ottelun loppuhetkillä, mutta VPS-puolustus ja maalivahti Kompalla hoitivat tilanteet varmasti. Lopulta tuomari vihelsi pilliinsä ja VPS nappasi kolmannen peräkkäisen voittonsa Suomen Cupissa.

"Tämä ottelu pelattiin Reijo Nabbille"

Reijo Nabbin muistoa kunnioitettiin hiljaisella hetkellä ennen ottelua. VPS pelasi ottelussa surunauhoissa kunnioittaakseen pitkäaikaista VPS-aktiivia, joka oli seuran toiminnassa mukana jo 70-luvulta alkaen.

- Tämä ottelu pelattiin Reijo Nabbille. Kävimme asiaa läpi tänään pukukopissa ja tämä oli vähintä mitä me pystyimme joukkueena tekemään hänelle. Reijo oli pitkään iso tuki pelaajille ja seuran henkilökunnalle, kertoi päävalmentaja Petri Vuorinen.

Vuorinen oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen, mutta pettynyt ottelun tasoon.

- Hyvä, että voitimme, vaikka emme pelanneet hyvin. Tämänpäiväinen peli ei ollut Veikkausliigatasoinen ottelu. Tämä ei ollut meidän vaatimustasomme mukainen ottelu ja pelaajat tietävät sen. Peruspelaaminen ja perusasiat eivät olleet riittävän hyvällä tasolla. 2-0 johtoasemassa olisimme hyvällä pelillä voineet tappaa pelin, mutta emme tehneet sitä. Toisella puoliajalla oli hyviä jaksoja, mutta ne eivät olleet riittävän pitkiä. Viimeinen viisi minuuttia oli samantyyppinen kuin edellisessä pelissä. Siinä meillä riittää aika paljonkin kehitettävää.

Vuorinen kuitenkin löysi pelistä tuloksen lisäksi muitakin hyviä asioita.

- Teimme kaksi maalia. On erittäin hyvä, että olemme pystyneet tekemään maaleja ja luomaan maalipaikkoja kaikissa Cup-otteluissa. Toinen hyvä asia on nuorten pelaajien saamat peliminuutit. He saavat kokemusta ja me näemme missä he menevät tällä hetkellä, kommentoi Vuorinen.

Molempien joukkueiden kokoonpanossa oli paljon nuoria pelaajia. 18-vuotias Augustin Irumva oli ensimmäistä kertaa avauksessa ja pelasi koko ottelun VPS:n keskikentän pohjalla. Toinen 18-vuotias pelaaja, Momodou Sarr, teki yhden maalin ja syötti toisen.

- Augustin oli rauhallinen pallon kanssa ja se on hänen vahvuutensa. Viime kaudella hän pelasi Kolmosta ja tänään vastassa oli Veikkausliigajoukkue. Se hyppäys on valtava. Nämä olivat hänelle tärkeät 90 minuuttia, joista hän varmasti oppii. Pelaajien on tärkeää tunnistaa asiat, joissa heidän täytyy kehittyä. Olemme käyneet paljon asioita läpi henkilökohtaisissa palavereissa ja uskon, että pelaajien ymmärrys kasvaa, kun he saavat lisää pelikokemusta. Meidän tehtävämme auttaa pelaajaa kehittymään ja pärjäämään paremmin kentällä.

- Momodou jaksaa tehdä töitä koko ajan. Jos pelaaja jaksaa tehdä töitä, niin onnistumisia tulee. Onnistumisia voi tulla monessa muodossa, esimerkiksi puolustuspelissä tai muissa asioissa. Maali ja syöttö ovat tietysti hyökkäävälle pelaajalle hyvä asia, sanoo Vuorinen

VPS varmisti jatkopaikkansa Suomen Cupin alkulohkosta RoPS-voitolla. Jatkopaikan varmistuminen ei kuitenkaan vaikuta joukkueen päivittäiseen tekemiseen.

- Pelaajille onnittelut siitä työstä, mitä he ovat tehneet. Luonnollisesti halusimme päästä jatkoon ja voittaa pelejä, mutta emme puhu sen enempää näistä asioista. Meillä omat pelilliset tavoitteemme ja kun saavutamme ne, saamme myös hyviä tuloksia, kertoo VPS-luotsi.

Suomen Cup jatkuu ensi viikolla Pohjanmaan Derbyllä KPV:ta vastaan.

- Meillä ei ole tällä hetkellä kovin laaja rosteri, joten joudumme miettimään pelaajien kuormitusta tarkkaan. Tarvitsemme tällä hetkellä kaikkia pelaajiamme. Tulemme tekemään viikolla taas kovasti töitä. KPV on hieno lisä Veikkausliigaan. Saamme lisää paikalliskamppailuja ja lisää yleisöä. On mahtavaa, että Pohjanmaan alueella on kolme liigajoukkuetta.

VPS-KPV pelataan Fennia Arenassa lauantaina 16.2. klo 17:45. Liput tulevat myyntiin ensi maanantaina.

VPS: Kompalla - Haukioja, Auvinen, Häkkinen, Ojamaa – Gatambiye (63' Strandvall), Irumva, Voutilainen – Alanko, Morrissey, Sarr (70' Sillah) 

Kuva: Harri Bragge

OSTA KAUSIKORTTI KAUDELLE 2019 TÄÄLTÄ