Raportti: VPS taisteli pisteen HJK:lta

Raportti

HJK – VPS 1-1 (0-1)

45+3' Ebwelle (rp) 0-1

54' Väyrynen 1-1

VPS kohtasi HJK:n lauantaina Helsingissä. Hallitseva mestari oli otteluun lähdettäessä ennakkosuosikki, mutta nuori vaasalaisjoukkue esitti ennakkoluulottomia otteita kovassa helteessä. Kauden ensimmäinen voitto jäi vielä odottamaan itseään, mutta tuliaisiksi saatiin arvokas vieraspiste.

Taistelupiste

VPS:n pelisuunnitelmana oli prässätä kotijoukkuetta korkealta, ja tämä toimikin ottelun alussa. HJK ei päässyt rakentelemaan hyökkäyksiään rauhassa ja vierasjoukkue sai pallonhallinnan itselleen. Vepsun ensimmäinen puolittainen paikka tuli 10 minuutin pelin jälkeen, kun Samba Sillah pääsi laukomaan boksin ulkopuolelta. Lahti-ottelussa maalin iskeneen SIllahin laukaus suuntautui tällä kertaa ohi Maksim Rudakovin vartioiman maalin etukulman.

HJK:n ensimmäinen maalipaikka tuli pian tämän jälkeen. Ivan Tarasov pääsi vapaaksi oikealla laidalla ja lähetti terävän keskityksen maalille. Tim Väyrynen ei Vepsun onneksi ehtinyt palloon ja peliväline lipui yli päätyrajasta. Vaasalaisten rohkea prässi oli tuottaa tulosta, kun kärjessä aloittanut Momodou Sarr pääsi puolittain läpi pallonriiston jälkeen. HJK-topparit onnistuivat kuitenkin ohjaamaan nuorukaisen vaarattomalle alueelle.

HJK oli lähellä ottelun avausmaalia 24. minuutilla. Santeri Väänänen pääsi laukomaan kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta Martin Kompalla otti komean torjunnan ja piti maalinsa puhtaana. Paine VPS:n päädyssä kasvoi ensimmäisen jakson edetessä ja VPS-pelaajat syyllistyivät helppoihin pallonmenetyksiin. Vierasjoukkue puolusti kuitenkin tiiviisti ja piti maalinsa puhtaana. VPS sai huonoja uutisia ensimmäisen jakson lopussa, kun Martti Haukioja loukkaantui ja nuorukainen jouduttiin vaihtamaan pois kentältä.

Ensimmäinen jakso näytti päättyvän maalittomana, mutta VPS sai vielä kulmapotkun aivan jakson lopussa. Pallo jäi pomppimaan HJK:n boksiin ja Sarr lähti puskemaan palloa rohkeasti. HJK:n Eetu Vertainen tuli tilanteeseen vaarallisesti jalka korkealla ja erotuomari Mattias Gestranius vihelsi pilliinsä rangaistuspotkun merkiksi. Alain Ebwelle asteli pallon taakse ja laukoi vasempaan alanurkkaan. Rudakov oli saada kätensä väliin, mutta kamerunilaisen laukaus oli riittävän voimakas ja tarkka. Pallo painui maaliin ja VPS pääsi lähtemään puoliajalle johtoasemassa.

HJK tuli toiselle jaksolle sisuuntuneena. Vierasjoukkueella oli vaikeuksia päästä takaisin peliin sisään ja HJK hallitsi kenttätapahtumia. Helsinkiläisjoukkue sai haluamansa tasoitusmaalin jo 54. peliminuutilla. Zeneli antoi kulmapotkun ja HJK:n tuore hankinta Väyrynen nousi korkeimmalle. Peliväline painui voimattoman Kompallan taakse ja hallitseva mestari nousi tasoihin.

Kovalla helteellä oli vaikutuksensa ottelun tempoon. VPS:n prässipeli ei ollut enää yhtä aktiivista kuin ottelun alussa ja HJK sai pitää palloa tiettyyn pisteeseen asti rauhassa. Raidan puolustuspeli oli kuitenkin erittäin tiivistä, eikä HJK onnistunut luomaan todellisia maalipaikkoja. Varsinkin Timi Lahden ja Jesper Engströmin muodostama topparipari puolusti VPS:n rangaistusaluetta hienosti.

HJK hallitsi ottelua, mutta tilanteet olivat vähissä molemmissa päissä. Steven Morrissey tuli toisella jaksolla vaihdosta kentälle, ja jamaikalainen toi Vepsun vastahyökkäyspeliin kaivattua piristystä. Morrissey pääsi laukomaan peräti neljä kertaa, mutta kokeneen hyökkääjän laukaukset suuntautuivat joko ohi tai kohti Rudakovia. Vierasjoukkue onnistui luomaan lopussa vielä painetta HJK:n maalille erikoistilanteiden kautta, mutta helsinkiläiset kestivät. Ottelu päättyi pistejakoon, ja VPS sai mukaansa arvokkaan vieraspisteen.

"Pojat antoivat tänään kaikkensa"

Päävalmentaja Christian Sundin mukaan Vepsun pelisuunnitelma toimi tiettyyn pisteeseen asti hyvin. Toisen jakson heikko aloitus ei miellyttänyt VPS-luotsia.

- Päällimmäinen fiilis on ehkä, että yksi piste on parempi kuin ei yhtään. Niin kauan, kun me jaksoimme toteuttaa meidän pelisuunnitelmaamme, olimme pelissä hyvin mukana. Toisen jakson alussa menetimme ihan liikaa palloja keskialueella ja sitä kautta HJK sai luotua erikoistilanteita ihan liikaa. Siinä me olimme vähän huonoja. Meillä oli mahdollisuuksia hyökätä, mutta menetimme palloja liikaa, Sund kertoi ottelun jälkeen.

Sundin mukaan Vepsulla oli hyviä mahdollisuuksia maalintekoon myös toisella jaksolla. Päävalmentaja halusi myös muistuttaa, että vastassa oli laadukas joukkue.

- Saimme luotua ihan hyviä vastahyökkäyksiä ottelun lopussa, mutta en ole tyytyväinen siihen, mitä ratkaisuja teimme kuudentoista ulkopuolella. Siinä pitäisi olla laadukkaampi ja saada parempia laukauksia. Oli kuuma peli ja se vaikutti pelisuunnitelmaamme. Pitää muistaa, että vastustaja oli hyvä. HJK on laadukas joukkue ja heillä on laadukkaita pelaajia. Vaikka heillä pelasi eri pelaajia kuin heidän viime pelissään, he ovat nälkäisiä ja haluavat näyttää, Sund kommentoi.

VPS alkaa nyt valmistautumaan ensi lauantaina pelattavaan kotiotteluun FC Honkaa vastaan. Sund toivoo, että pelaajat antavat samanlaisen työpanoksen myös silloin.

- Joukkueessa on ihan hyvä fiilis, vaikka ne toisen jakson ensimmäiset 15 minuuttia harmittavat. Meidän olisi pitänyt pystyä pitämään HJK enemmän pois meidän alueeltamme. Sitten he olisivat joutuneet nostamaan enemmän ja me olisimme saaneet parempia hyökkäyksiä. Pojat antoivat tänään kuitenkin kaikkensa ja olen todella tyytyväinen heidän panokseensa.

VPS: Kompalla – Haukioja (39' Auvinen), Engström, Lahti, Ojamaa – Häkkinen (59' Laatikainen), Voutilainen (65' Morrissey), Lähde – Ebwelle, Sillah, Sarr

Artikkelikuva: Juha Tamminen

HANKI LIPPUSI HONKA-OTTELUUN TÄÄLTÄ

Akatemialle ruma tappio GBK:ta vastaan
Ennakko: VPS matkaa HJK:n vieraaksi
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio