Raportti: VPS kahdeksan parhaan joukkoon Suomen Cupissa

raportti

Gnistan-VPS 1-3 (0-0)​ 

49' Akbar 1-0

77' Voutilainen 1-1

92' Alanko 1-2

113' Sarr 1-3

Suomen Cupin neljännesvälieräottelu Gnistan-VPS pelattiin perjantai-iltana Oulunkylässä. Kakkosessa tulevalla kaudella pelaava Gnistan oli vahvistanut joukkuettaan juuri ennen Vepsun kohtaamista ja jo ennakkoon tiedettiin, että luvassa on vaikea ottelu. Peliä, josta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä, oli saapunut katsomaan 417 silmäparia.

Vaikeimman kautta

Ottelun kuva oli selvä jo ensiminuuteista alkaen. Kotijoukkue antoi pallonhallinnan täysin vaasalaisille ja vetäytyi syvälle omalle kenttäpuoliskolleen. VPS sai syötellä rauhassa aina noin 30 metriin saakka, jolloin vastassa oli 11 keltapaitaista pelaajaa. Syvälle vetäytyneen puolustusmuurin murtaminen osoittautui vaikeaksi vaasalaisille. VPS ei onnistunut luomaan maalipaikkoja ensimmäisen puolituntisen aikana, mutta jakson loppupuolella päästiin jo hätyyttelemään Gnistanin maalia. Ensin Eero-Matti Auvinen pääsi puskemaan Martti Haukiojan laadukkaasta kulmapotkusta, mutta pusku suuntautui yli. Pian tämän jälkeen Fabrice Gatambiye pääsi laukomaan noin kymmenestä metristä, mutta laukaus blokattiin. VPS loi vielä muutamia puolittaisia paikkoja, mutta puoliajalle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisen jakson alussa ottelu näytti jatkuvan ensimmäisen puoliajan kaltaisena. Gnistan sai kuitenkin vastahyökkäyksensä päätteeksi kulmapotkun, jota asettui antamaan Aleksander Akbar. Akbar lähetti kovan sisäkierteisen keskityksen maalille. Useampi pelaaja oli lähellä päästä puskemaan palloa, mutta peliväline ei lopulta osunut keneenkään. Pallo livahti suoraan maalin ja Gnistan siirtyi ottelussa johtoon. Maalin jälkeen peli jatkui totutulla tavalla.

Gnistan vetäytyi yhä syvemmälle ja VPS yritti liikutella palloa nopeasti, jotta vastustajan muotoon syntyisi aukkoja. Gnistanin muoto alkoi pikkuhiljaa rakoilla ja VPS pääsi luomaan useita vaarallisia tilanteita. Muun muassa Samu Alanko, Kostas ja Steven Morrissey pääsivät tekopaikkoihin, mutta tasoitusmaalia täytyi odottaa aina 77. minuutille saakka. Jerry Voutilainen sai pallon Gnistanin rangaistusalueella ja harhautti useamman vastustajan kerralla. Keskikentällä hienon pelin pelannut Voutilainen sai vasemman jalkansa vapaaksi ja laukoi pallon maaliin Gnistanin maalivahdin käden alta. Tasoitusmaalin jälkeen peli näytti kääntyvän vaasalaisille, koska paine kotijoukkueen päädyssä kasvoi jatkuvasti. Useista melko vaarallisista paikoista huolimatta VPS ei onnistunut tekemään voittomaalia ja ottelu venyi jatkoajalle.

VPS vaikutti tuoreemmalta kahdesta joukkueesta jatkoajan alussa. Jatkoaikaa oli ehditty pelata vasta noin 2 minuuttia, kun Haukiojan laukaus muutti suuntaa ja Alanko pääsi liukumaan pallon maaliin. Gnistanin suurin into tuntui lopahtavan Vepsun johtomaalin jälkeen. Pelin tempo laski ja VPS puolusti fiksusti pallon kanssa. Gnistan pääsi hätyyttelemään Martin Kompallan vartioimaa maalia muutamaan otteeseen, mutta vaasalaiset onnistuivat iskemään helpottavan 1-3 osuman, kun pelikellossa oli 113 minuuttia. Jatkoajalla pitelemättömältä vaikuttanut Alanko syötti vaihdosta kentälle tulleen Momodou Sarrin läpiajoon ja nuorukainen viimeisteli varmasti. Muutaman minuutin pelailun jälkeen tuomari vihelsi pilliinsä ja VPS varmisti paikkansa Suomen Cupin puolivälierissä.

"Olemme jatkossa"

Päävalmentaja Petri Vuorinen oli luonnollisesti iloinen VPS:n pääsystä kahdeksan parhaan joukkoon Suomen Cupissa. Vuorinen oli myös mielissään nuorten pelaajien onnistumisista.

- Me olemme jatkossa. Se on ensimmäinen ajatus tällä hetkellä. Pystyimme nousemaan ahdingosta ja se oli hienoa. Nousemme harvoin tappioasemasta voittoon. Tämä oli tärkeä voitto myös otteluohjelmamme kannalta. Saamme kovan ottelun kaksi viikkoa ennen Veikkausliigan alkua. Olemme erittäin motivoituneita siitä, että meillä on tällainen mahdollisuus, vaikka se menikin vaikeimman kaavan kautta. Muutama nuori pelaaja onnistui tänään maalinteossa ja se oli hyvä.

Gnistanin vetäytyminen syvälle omalle puoliskolleen ei yllättänyt Vepsun valmennusjohtoa.

- Kun näimme heidän kokoonpanonsa ja siellä oli kolme topparia, tiesimme mitä oli tulossa. Arvelimme jo aiemmin, että he saattavat lähteä peliin viiden linjalla. Ensimmäisellä jaksolla emme liikuttaneet vastustajaa tarpeeksi ja murtautumismallimme eivät olleet ihan sitä mitä haimme. Gnistanin maalin jälkeen aloimme liikuttamaan palloa nopeammin ja pelimme parani, Vuorinen kertoo.

Pelaajat ja valmennus jaksoivat uskoa tasoitusmaalin syntymiseen. Gnistan ei päässyt peliin enää mukaan vaasalaisten tasoituksen jälkeen.

- Uskoa on pakko olla. Tiedämme kuitenkin millaista jalkapalloa voi olla ja tarvittavaa maalia ei aina saa. Tänään pääsimme niin syvälle vastustajan alueelle, että tiesimme saavamme tilanteita. Tasoitus- ja varsinkin johtomaalin jälkeen tuntui, että peli loppui siihen. Gnistanin hurmos tuntui loppuvan maaliemme jälkeen, kommentoi Vuorinen.

VPS koki ottelussa myös muutamia harmittavia takaiskuja loukkaantumisten muodossa. Samba Sillah ja Kostas joutuivat molemmat tulemaan kentältä pois loukkaantumisten seurauksena.

- Huomenna selviää enemmän heidän tilanteistaan. Olimme suht pienellä ringillä reissussa, joten loukkaantumiset vaikuttavat todella paljon. Loukkaantumiset vaikuttavat myös harjoitusryhmämme kokoon, eli kyllä näillä asioilla aina seurauksia on, sanoo Vuorinen.

Ensi viikolla Vepsun ohjelmassa on palautumista ja fyysisiä testejä. Lauantaina 23.3 on tarkoitus pelata harjoitusottelu Elisa Stadionilla klo 15:45. Vastustajasta tiedotetaan myöhemmin. Myös Suomen Cupin puolivälieräparit arvotaan ensi viikolla.

VPS: Kompalla - Sillah (81' Sarr), Haukioja, Auvinen (67' Häkkinen), Ojamaa - Gatambiye (61' Strandvall), Laatikainen, Voutilainen - Alanko, Morrissey, Kostas (100' Irumva)

Kuva: Harri Bragge

RYHDY VEPSUN OMISTAJAKSI

VPS kohtaa Oulun Luistinseuran harjoitusottelussa ...
VPS:n kapteenisto valittu kaudelle 2019
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio