kirjoittanut Roope Kuisma 14.04.2019
Kategoria: 2018

Raportti: VPS ja Ilves maalittomaan tasapeliin Tampereella

Ilves - VPS 0-0 (0-0)

Vaasan Palloseura kohtasi Ilveksen kauden toisessa Veikkausliigaottelussaan sunnuntai-iltana Tampereella. Ilves oli voittanut avausottelunsa, kun taas VPS oli hävinnyt maanantaina kotikentällään FC Interille. VPS:n ja Ilveksen kohtaamiset ovat olleet viime kausina tasaisia otteluita eikä tämä peli ollut poikkeus. Aurinkoiselle Ratinan stadionille oli saapunut 2832 katsojaa, jotka saivat nauttia jännittävästä ottelusta.

Tiukka ottelu

VPS lähti otteluun mielenkiintoisella kokoonpanolla. Timi Lahti ja Sebastian Strandvall palasivat avauskokoonpanoon ja Hampus Holmgren teki Veikkausliigadebyyttinsä laitapuolustajana. Jonas Häkkinen, joka on totuttu näkemään topparina, aloitti ottelun keskikentän pohjalla. VPS aloitti ottelun vahvasti ja piti palloa rauhallisesti. Pitkillä hyökkäyksillä ei silti onnistuttu ohittamaan Ilveksen tiivistä puolustusta. Pelin hallinta alkoi vähitellen siirtyä Ilvekselle, mutta tämä tarjosi VPS:lle tilaa nopeisiin vastahyökkäyksiin, joissa joukkue on ollut vaarallinen koko talven ja kevään ajan. Peliä oli pelattu 31 minuuttia, kun VPS lähti nopeaan vastahyökkäykseen. Steven Morrissey antoi läpisyötön hyvän juoksun tehneelle Momodou Sarrille, joka pääsi tilanteessa nokikkain Ilves-vahti Mika Hilanderin kanssa. Linjatuomari kuitenkin liputti tilanteen paitsioksi, vaikka Sarr näytti olevan puolustuslinjan oikealla puolella syötön lähtiessä.

Ilves loi ensimmäisen jakson aikana useita puolittaisia tilanteita, joista suurin osa päättyi Martin Kompallan varmoihin torjuntoihin. Morrissey pääsi vielä tekopaikkaan jakson loppupuolella, kun Jerry Voutilainen tarjoili miehelle hyvän syötön. Kokeneen hyökkääjän ohjaus suuntautui ohi maalista ja puoliajalle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa. Toinen puoliaika näytti jatkuvan samalla kaavalla. Kotijoukkue piti palloa melko syvällä VPS:n puolustusalueella, mutta tamperelaisilla oli vaikeuksia luoda todellisia maalintekotilanteita. Viimeiset ratkaisut jäivät usein uupumaan ja VPS puolusti erinomaisesti. Pitkän tauon jälkeen kentälle palannut Timi Lahti johti puolustusta esimerkillisesti ja voitti useita tärkeitä kaksinkamppailuja. VPS jatkoi vastahyökkäyksiin panostamista, mutta vaasalaiset eivät päässeet laukaisupaikoille tiiviin Ilves-puolustuksen keskellä.

Ottelun loppua kohti kentällä alkoi olla enemmän tilaa ja peli aaltoili päästä päähän. Kotijoukkueen ehkä paras paikka tuli 85 minuutin kohdalla. Ilves-pelaaja oli pääsemässä yksin läpi, mutta Kompalla tuli maaliltaan ulos ja esitti näyttävän syöksypuskun, jonka avulla tilanteesta selvittiin. Vepsulla oli erinomainen mahdollisuus iskeä voittomaali vielä lisäajalla. Vaihdosta kentälle tullut Samba Sillah ohitti Ilves-puolustajan ja lähetti loistavan syötön maalille. Palloon ehti ensimmäisenä Samu Alanko, mutta nuorukaisen laukaus suuntautui yli maalista. Lopulta erotuomari Mattias Gestranius vihelsi pilliinsä viimeisen kerran ja ottelu päättyi maalittomaan tasatulokseen. Samalla VPS sai avattua pistetilinsä tämän kauden Veikkausliigassa.

"Nämä ovat tärkeitä pisteitä"

Päävalmentaja Petri Vuorinen oli ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueen taisteluilmeeseen ja puolustuspeliin.

- Ilves hallitsi tänään palloa enemmän kuin me. Me aloitimme ottelun hyvin, mutta Ilves sai nopeasti pelin haltuunsa. He pääsivät luomaan painetta rangaistusalueellemme ensimmäisellä puoliajalla. Toisella jaksolla peli avautui mielestäni hieman ja pelissä mentiin päästä päähän. Maalivahdeilta ei kuitenkaan nähty tänään paljoa torjuntoja. Olen tyytyväinen, että pidimme nollan. Puolustamisemme oli paljon parempaa kuin edellisessä pelissä. Tämä oli iso taistelu meiltä tänään ja nämä ovat tärkeitä pisteitä. Nämä ovat myös tärkeitä hetkiä nuoren joukkueen kasvun kannalta. Tästä on hyvä jatkaa ja pelimme paranee vielä varmasti, Vuorinen kommentoi.

Vuorinen näki Vepsun pelissä paljon kehitystä Inter-otteluun verrattuna.

- Tämä oli tasonnosto viime pelistä, vaikka peli ei ollut mitenkään nättiä tänään. Joukkue oli yhtenäisempi ja emme tehneet tänään samoja virheitä kuin Interiä vastaan. Puolustimme tänään välillä liian matalalta, mutta peli oli silti paremmin kontrollissa tänään kuin liiga-avauksessa. Hyökkäyspelimme on yhä vaarallista, varsinkin nopeissa hyökkäyksissä. Se oli aseemme läpi ottelun.

Timi Lahden paluu puolustuslinjaan ja Sebastian Strandvallin hyvä esitys keskikentällä auttoivat nuorta joukkuetta päivän ottelussa. Vuorinen oli tyytyväinen myös Hampus Holmgrenin debyyttiin ja Jonas Häkkisen esiintymiseen uudella pelipaikalla.

- Oli hienoa nähdä, että Timi oli taas kentällä. Kaikkien kokeneiden pelaajiamme täytyy kantaa vastuuta ja he tekevät sen hienosti. He kaikki tulevat olemaan erittäin tärkeitä meille tällä kaudella. Saimme tänään myös Hampukselle minuutteja ja hän suoriutui mielestäni tänään hyvin ja tasaisesti. Täytyy muistaa, että hän on ollut kanssamme vasta hyvin lyhyen ajan. Jonas on pelannut koko nuoruutensa keskikentän pohjalla, joten tämäkin paikka sopii hänelle hyvin. Jouduimme tänään pistämään pelaajia hieman eri pelipaikoille poissaolojen takia, mutta muutokset toimivat tänään riittävän hyvin, Vuorinen kertoo.

VPS:n pelit jatkuvat ensi lauantaina kauden ensimmäisellä Pohjanmaan Derbyllä, kun KPV saapuu Vaasaan. Liput otteluun ovat myynnissä Vepsun verkkokaupassa.

VPS: Kompalla - Haukioja (69' Ojamaa), Auvinen, Lahti (89' Sillah), Holmgren - Häkkinen, Voutilainen, Strandvall, Alanko, Morrissey, Sarr (58' Kostas)

Artikkelikuva: Harri Bragge

HANKI LIPPUSI KPV-OTTELUUN