Otteluraportti: VPS – IFK Mariehamn

VPS kärsi lauantai-iltana 1–3 tappion IFK Mariehamnille. Vaikean ensimmäisen puoliajan jälkeen VPS pääsi tasoihin heti toisen puoliajan alussa Aleksi Pahkasalon maalilla, mutta lopulta IFK Mariehamn iski takaisin kahdella maalilla ja kolme pistettä matkasi Maarianhaminaan.


Ensimmäinen puoliaika meni IFK Mariehamnin hallinnassa, mistä kertoo esimerkiksi se, että maalia kohti suuntautuneet laukaukset olivat ensimmäisellä puoliskolla 7–0 vierasjoukkueen hyväksi. Ensimmäinen IFK Mariehamnin hyvä maalipaikka nähtiin 23. peliminuutin kohdalla, kun John Owoerin pelattiin hyvään paikkaan VPS:n maalin tuntumaan. Vepsun maalivahti Teppo Marttinen oli kuitenkin hyvin tilanteessa hereillä ja torjui Owoerin yrityksen.


Pian tämän jälkeen IFK Mariehamn kuitenkin pääsi tulostaululle. Jiri Nissinen lähetti matalan keskityksen oikealta laidalta VPS:n rangaistusalueelle, mistä Joakim Latonen jatkoi pallon rangaistusalueen vasemmalle laidalle, jossa oli viimeistelemässä maalin tyhjiin.


Ensimmäisen puoliajan loppupuolella IFK Mariehamnilla oli vielä pari maalipaikkaa, mutta Marttinen ja VPS:n puolustus onnistui pitämään pallon pois VPS:n verkosta ja tauolle lähdettiin vierasjoukkueen 0–1 johdossa.


VPS tuli toiselle jaksolle pirteästi ja tasoitusmaali nähtiinkin jo heti toisen puoliajan alkuun, kun Aleksi Pahkasalon upea kaukolaukaus painui IFK Mariehamnin verkkoon.


70. peliminuutin paikkeilla VPS pääsi hyvin vastahyökkäykseen Steven Morrisseyn ja Tete Yengin voimin. Yengi pelasi rangaistusalueen sisällä oikean jalkansa vapaaksi ja lähetti laukauksen kohti IFK Mariehamnin maalia. Yann-Alexandre Fillion kuitenkin venyi torjuntaan ja peli pysyi tasoissa.


IFK mariehamn lunasti johtopaikkansa takaisin, kun peliä oli vartti jäljellä. Jean-Christophe Coubronne keskitti pallon vasemmalta laidalta takatolpalle nousseelle Vahid Hambolle, joka ohjasi pallon jalallaan maaliin. VPS pääsi pian tämän jälkeen hakemaan tasoitusmaalia, kun Samba Sillahin keskitys löysi IFK Mariehamnin boksin sisältä Pahkasalon, mutta hänen laukauksensa kuitenkin lensi yli maalin.


Ottelun toinen komea kaukolaukausmaali nähtiin aivan ottelun loppuminuuteilla, kun Latonen yllätti Marttisen nopeasti lähteneellä laukauksella. Pelin lopputuloksena oli IFK Mariehamnin 1–3 voitto. 


– Se oli minun mielestäni tasainen ja tiukka vääntö. Kyseessä oli kuuden pisteen ottelu, niin kyllähän se tietysti sattuu hävitä, VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kommentoi.


– Harvoin puhun pelaajista, mutta lähtökohdat tähän peliin olivat melko haastavat. Meillä on ollut paljon pelaajia kipeänä ja loukkaantuneena.


– En sano että me erityisen hyvin pelasimme. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla IFK Mariehamn oli kaksinkamppailuissa aggressiivisempi ja voitti niitä.


– En voi syyttää pelaajia yrityksen puutteesta. Kaikki kyllä antoi tänään kaikkensa, Nuorela kertoo.


Seuraava kotiottelu pelataan tasan kahden viikon kuluttua, kun FC Haka saapuu vierailemaan Hietalahteen lauantaina 23.heinäkuuta. Osta lippusi ennakkoon täältä!


VPS – IFK Mariehamn 1–3 (0–1)

26' Dé 0–1

51' Aleksi Pahkasalo 1–1

82' Vahid Hambo 1–2

88' Joakim Latonen 1–3


VPS Kokoonpano:

22 Teppo Marttinen

2 Josep Nuorela

4 Jesper Engström <- 85'

5 Mikko Pitkänen

7 Aleksi Pahkasalo <- 85'

11 Samba Sillah

14 Tete Yengi

17 Kalle Multanen <- 68'

19 Gustaf Backaliden <- 68'

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi


Vaihtopelaajat:

1 Oskari Forsman

6 Arttu Nuutinen

27 Gabriel Sillanpää -> 85'

10 Steven Morrissey -> 68' <- 76'

30 Joonas Vahtera -> 85'

28 Roni Hudd -> 76'

34 Antti-Ville Räisänen -> 68'

Tervetuloa kotiin Samu Alanko!
Ensimmäinen kotivoitto haussa
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio