kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 28.09.2024
Kategoria: 2018

Otteluraportti: SJK - VPS | Veikkausliigan Mestaruussarja

VPS laittoi pystyyn erittäin viihdyttävän show’n Seinäjoen OmaSp Stadionilla, kun SJK isännöi Raitaa Veikkausliigan Mestaruussarjan kolmannella kierroksella. Pohjanmaan derby tarjosi takuuvarmaa viihdettä, sekä tehokkaan Vepsun, ottelun päättyessä 1-4 lukemiin mustavalkoisille vieraille.

 

Ensimmäinen puoliaika oli pitkälti kovaa vääntöä päästä päähän, mutta hieman Vepsua enemmän kenttätapahtumia hallitsi SJK. Kerho sai aikaan muutamia erittäin vaarallisia laukauksia sekä ohjauksia, mutta maaliin asti pallo ei kuitenkaan ennättänyt. Muun muassa Teppo Marttisen muutama loistava torjunta sekä seinäjokilaisille epäonnekkaat ohi menneet yritykset pitivät lukemat nollissa. Vepsu ei puolestaan yhtä vaarallisia tilanteita aikaan kuitenkaan saanut, ja Raidan hyökkäyspään jauhamiset päättyivät usein tehottomuuteen ja helppoihin pallonmenetyksiin.

 

Kaikki muuttui kuitenkin 43 peliminuutilla, kun pitkä hyökkäyspään pallonhallintajakso tuotti viimein tulosta. VPS-laituri Samu Alanko sai pallon jalkaansa boksin vasemmalla ulkoreunalla, josta seuran kasvatti niittasi pallon vasurillaan alakulmaan ohi Hemmo Riihimäen. Pian maalin jälkeen siirryttiin tauolle Vepsun johdossa.

 

Toisen nelivitosen VPS puolestaan aloitti todella vahvasti, ja kentällä liian korkealle noussut SJK ontui pahasti Raidan terävissä vastahyökkäyksissä. Vepsu käytti tämän myös hyväkseen, ja 52 minuutilla mustavalkoiset vieraat pääsivät tuulettamaan jo toista maaliaan, kun Luka Smythin ilmiömäinen pallonsuojaus loi Vepsulle maalintekopaikan boksiin. Smyth lähetti pallon takatolpalta maalin edustalle, josta Evgeniy Bashkirovilla oli helppo työ ohjata pallo maaliin. 

 

Tunteet kuumenivat Pohjanmaan derbyn tunnettuun tapaan toisella jaksolla, ja turhautuminen näkyi etenkin Kerhon pelaamisessa. Vepsun 0-2 johtomaalin jälkeen SJK haki pikaista piristystä vaihtojen kautta. Vaihdot eivät kuitenkaan kotijoukkueelle lohtua tuoneet juuri vaihdosta tulleen Teemu Hytösen niitatessa taululle 0-3 johtolukemat ensimmäisellä kosketuksellaan koko ottelussa.

 

Pelin loppupuolella SJK haki aktiivisesti kavennusmaalia, ja saikin sen lopulta aikaiseksi 82 minuutilla, kun Tuomas Kaukuan laukaus otti kimmokkeen Vepsun blokista, ja leijaili VPS-maalin oikeaan takanurkkaan ohi Teppo Marttisen. Kotijoukkueen momentum ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun muutamaa minuuttia myöhemmin Samuel Lindeman ohjasi pallon verkkoon takatolpalta hyökkäyskulmasta, kuten myös ensimmäisen liigamaalinsa tapaan. SJK ei löytänyt lopulta enää eväitä VPS:n kaatamiseen, ja ottelu päättyi vaasalaisvieraiden ansaittuun 1-4 voittoon.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela osoitti tyytyväisyytensä ottelun lopputulokseen, ja kertoo voiton olevan merkittävä loppukauden kierroksia ajatellen.

- 1-4 lukemat kertovat aika paljon, vaikka ensimmäinen jakso oli meille hankala. Meillä oli kaikki mahdollisuudet hyökätä, mutta melkein aina hyökkäystilanteissamme syötimme palloa luokattoman huonosti. Olimme ensimmäisellä nelivitosella todella huonoja keskialueen ja hyökkäysalueen pallollisessa pelaamisessa, vaikka siellä oli paljon tilaa. Jouduimme sen myötä myös puolustamaan aika paljon. Saimme kuitenkin loistavan lähtökohdan maalillamme toiselle jaksolle.

- Toinen jakso oli meiltä taas todella tehokasta pelaamista. Kykenimme pitämään palloa, ja kun viimeistelymme toimi hyökkäysalueella, peli muuttui meille helpommaksi. Tämä oli työvoitto. Nyt tähtäämme kohti neljättä sijaa, vaikka se tuntuu meille vielä kaukaiselta. Suora paikka Eurolopputurnauksen finaalissa olisi todella iso etu meille, ja kaikki on vielä mahdollista, Nuorela summaa.

 

 

VPS pelaa seuraavan ottelunsa Veikkausliigan Mestaruussarjassa perjantaina 4. lokakuuta kello 18:00, kun se kohtaa Ilveksen kotikentällään Lemonsoft Stadionilla. Liput otteluun ovat myynnissä nyt osoitteessa www.lippu.fi!

 

 

SJK - VPS 1-4

 

0-1 Samu Alanko 43’

0-2 Evgeniy Bashkirov 52’

0-3 Teemu Hytönen 67’

1-3 Tuomas Kaukua 82’

1-4 Samuel Lindeman 84’

 

 

VPS Kokoonpano:

 

1 Teppo Marttinen

7 Alfie Cicale <- 66’

15 Luka Smyth <- 66’

19 Martti Haukioja

20 Juho Hyvärinen

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi

25 Samuel Lindeman

41 Emmanuel Ogude <- 86’

44 Evgeniy Bashkirov <- 73’

77 Samu Alanko <- 73’

 

 

Vaihtopelaajat:

 

12 Lauri-Eemil Vetri

2 Josep Nuorela

16 Teemu Hytönen -> 66’

17 Kalle Multanen -> 86’

26 Antonio Almén -> 73’

30 Joonas Vahtera -> 66’

34 Antti-Ville Räisänen -> 73’