kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 19.10.2024
Kategoria: 2018

Otteluraportti: FC Haka - VPS | Veikkausliigan Mestaruussarja

Vepsu paketoi Veikkausliigan Mestaruussarjan voitolla, kun se kukisti FC Hakan Valkeakosken tunnelmallisessa illassa viime hetkien maalilla lukemin 2-3. Voitolla VPS varmisti Mestaruussarjan viidennen sijan, ja täten myös kahden ottelun mittaisen kotiedun Eurolopputurnauksen pudotuspelejä varten.

 

Ensimmäinen puoliaika alkoi Vepsun puolesta pirteästi, ja vaasalaisten ensimmäistä maalia päästiinkin tuulettamaan jo 10 minuutilla, kun loistavasti toteutettu kuvio tuotti tulosta kotijoukkueen päädyssä. Evgeniy Bashkirovin loistava keskitys Haka-maalin takatolpalle löysi Josep Nuorelan, jonka ohjaus maalin edustalle teki Mikko Pitkäselle lähes tyhjään maaliin laukomisen varsin helpoksi. Maalin jälkeen kuitenkin Vepsun hyvä ote alkoi livetä joukkueen ollessa heikkoja kaksinkamppailuissa ja pallonhallinnassa. Tämä kostautui myös muutama minuutti johtomaalin jälkeen, kun keskialueen helppo pallonmenetys johti Hakan suoraviivaiseen vastahyökkäykseen ja täten myös tasoitusmaaliin Arlind Sejdiun toimesta. Ensimmäinen jakso kului lopulta loppuun myös Hakan otteessa, mutta maaliin asti valkeakoskilaisten yritykset eivät ennättäneet. Tauolle siirryttiin 1-1 lukemissa.

 

Toinen jakso alkoi Vepsun kohdalla katastrofaalisesti, kun lepsun puolustamisen seurauksena pallo ennätti omassa boksissa inhottavasti linjan taakse, jonka seurauksena Anthony Olysanya pääsi naulaamaan maalin pallon kattoon lähietäisyydeltä. Hakan johtomaalin jälkeen VPS heräsi peliin takaisin mukaan, ja janosi tasoitusmaalia aktiivisesti pyrkien pelaamaan palloa yhä ylemmäs. 62 minuutilla kova työ tuotti myös tulosta, kun pirteän hyökkäyksen päätteeksi Joonas Vahtera onnistui ohjaamaan pallon verkkoon maalin edustalta. 

 

Loppulukemia jännitettiin loppuun asti, ja pitkään näytti siltä, että kummalla tahansa joukkueella olisi mahdollisuus viedä kotiinsa täydet kolme pistettä muutamien vaarallisten maalipaikkojen seurauksena. Pidemmän korren vei kuitenkin lopulta Vepsu, kun vaihdosta sisään tullut Kalle Multanen iski kauden ensimmäisensä Hakan verkkoon upealla puskulla 90 minuutilla, päättäen Hakan unelmat Mestaruussarjan neljännestä sijasta. Mainittakoon myös se, että VPS onnistui voittamaan Hakan kaikissa Veikkausliigakauden kohtaamisissa. Onko mahdollisesti vielä yksi tulossa?

 

Voitolla VPS varmisti Mestaruussarjan viidennen sijan, ja täten se kohtaa Eurolopputurnauksen ensimmäisessä pudotuspelissä IF Gnistanin kotikentällään Lemonsoft Stadionilla. Mikäli VPS etenee Gnistan-kohtaamisesta seuraavalle kierrokselle, myös toinen pudotuspeli pelataan Vaasassa Mestaruussarjan viidennen sijan oikeuttavan kotiedun myötä.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela koki pelin viihdyttäväksi ja vaiherikkaaksi otteluksi. Kentällä nähdyistä virheistä huolimatta Nuorela on tyytyväinen kokonaisuuteen.

- Pelihän oli viihdyttävä. Tietysti kotiyleisö ei ollut mielissään, koska Haka hävisi, mutta uskoisin, että jopa kaikki nauttivat pelin katsomisesta. Pelissä tapahtui paljon ja näimme paljon maaleja. Olihan se myös sellaista vuoristorataa, sillä aloitimme pelin todella hyvin, mutta mokasimme itse pelin kulun päästämällä Hakan mukaan liian helpolla. 

- Haka hallitsi ensimmäisen jakson loppupuolta, ja tuli myös toiselle jaksolle erittäin pirteästi mukaan tehden heti alkuun maalin. Pääsimme kuitenkin pikkuhiljaa takaisin peliin mukaan, ja maalimme jälkeen peli tasottui. Lopussa kumpi vain olisi voinut tehdä maalin, mutta meillä oli kuitenkin tasoitusmaalimme jälkeen hyvä ote pelistä. Saimme maalin, voitimme ja olemme siitä todella iloisia, Nuorela toteaa.

 

Viides sija Mestaruussarjassa on Nuorelan mukaan erittäin kova saavutus VPS:n kokoiselle seuralle. Seuraavaksi joukkueen katse kohdistuu kohti alkavia Eurolopputurnauksen pudotuspelejä.

- Tarvitsimme voiton, jotta nousisimme Hakan ohi viidennelle sijalle. Olemme todella ylpeitä siitä, että saavutimme sen. Neljä todella isoa jengiä ovat meidän edellämme taulukossa, mutta heidän jälkeen me olemme paras jengi tässä sarjassa tänä vuonna, ja mielestäni se on mahtava suoritus. Nyt lähdemme innolla pelaamaan ”finaaleja”. Seuraavat ovat yhdestä poikki, ja katsotaan, mitä tapahtuu, Nuorela summaa.

 

VPS kohtaa seuraavassa ottelussaan IF Gnistanin, kun joukkueet ottavat yhteen Vaasan Lemonsoft Stadionilla 23.10. kello 18:00 Eurolopputurnauksen ensimmäisen pudotuspelin merkeissä. Liput otteluun ovat nyt myynnissä osoitteessa www.lippu.fi!

 

 

FC Haka - VPS 2-3

 

0-1 Mikko Pitkänen 10’

1-1 Arlind Sejdiu 14’

2-1 Anthony Olysanya 48’

2-2 Joonas Vahtera 62’

2-3 Kalle Multanen 90’

 

 

VPS Kokoonpano:

 

1 Teppo Marttinen

2 Josep Nuorela

4 Jesper Engström <- 68’

5 Mikko Pitkänen

15 Luka Smyth <- 69’

16 Teemu Hytönen <- 68’

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi

30 Joonas Vahtera <- 82’

44 Evgeniy Bashkirov

77 Samu Alanko <- 90’

 

 

Vaihtopelaajat:

 

12 Lauri-Eemil Vetri

17 Kalle Multanen -> 68’

20 Juho Hyvärinen -> 90’

25 Samuel Lindeman

26 Antonio Almén -> 68’

34 Antti-Ville Räisänen -> 82’

41 Emmanuel Ogude -> 69’