kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 27.08.2022
Kategoria: 2018

Otteluennakko: VPS-HIFK

VPS pelaa huomenna sunnuntaina 28. elokuuta toisen peräkkäisen kotiottelunsa, kun Veikkausliigan viimeistä sijaa pitävä HIFK saapuu vieraaksi Hietalahteen. Joukkueet kohtasivat viimeksi kesäkuussa, kun VPS kävi hakemassa komean 1–5 voiton Helsingistä.


VPS:n viime ottelut ovat sujuneet varsin ailahtelevasti ja viimeiseen kolmeen kierrokseen mahtuukin voitto, tasapeli sekä tappio. Kolme kierrosta sitten VPS otti komean 3–0 kotivoiton Ilveksestä, jonka jälkeen joukkue matkasi Turkuun FC Interin vieraaksi, mistä mukaan tarttui yksi piste 1–1 tasapelillä. Viime kierroksella VPS taipui kotonaan vaihderikkaan ottelun päätteeksi FC Lahdelle numeroin 2–3. Nyt on siis sauma palata takaisin kotivoittojen tielle.

Kun Veikkausliigan runkosarjaa on jäljellä enää kolme kierrosta, löytyy VPS:ltä 21 pistettä, mikä oikeuttaa sarjataulukon yhdeksänteen sijaan. VPS on edelleen koko Veikkausliigan eniten maaleja tehtaillut joukkue, ja viime kierroksilla maalintekovastuuta ovat kantaneet esimerkiksi kymmenellä osumalla Veikkausliigan maalitilaston toista sijaa pitävä Kalle Multanen ja viimeisessä kahdessa ottelussa maalin viimeistellyt Joonas Vahtera. Toimintaa ei VPS:n kotipeleistä ole puuttunut, sillä viimeisessä neljässä VPS:n kotiottelussa on syntynyt keskimäärin yli neljä maalia.

HIFK:n kausi ei ole sujunut odotuksien mukaan. Joukkue on onnistunut keräämään vain kahdeksan pistettä ja täten se sijaitsee sarjataulukon viimeisellä sijalla. Viimeisestä seitsemästä ottelusta ei löydy yhtäkään voittoa ja eroa toiseksi viimeiseen joukkueeseen onkin jo yhdeksän pistettä. HIFK:n peräsimeen siirtyi kesken kauden Suomen maajoukkueestakin tuttu Mixu Paatelainen. Vaikka tulosta ei ole juurikaan tullut, löytyy HIFK:stä monta kovan tason pelaajaa, kuten viime kaudella Veikkausliigan tähdistöjoukkueeseen valittu laitapuolustaja Macario Hing-Glover, viime aikoina vahvoja otteita esittänyt maalivahti Ramilson Almeida, toppari Daan Klinkenberg sekä suomalaisille jalkapallofaneille varmasti tuttu nimi, tänä kesänä HIFK:n riveihin siirtynyt Roman Eremenko.

– HIFK:ssä on paljon yksilötaitoa ja he ovat vahvoja erikoistilanteissa. Mutta totta kai on tietty syy minkä takia he ovat siellä missä he ovat ja sieltä ei ole helppo tulla pois. He tulevat varmasti laittamaan kaiken likoon ja meidän pitää olla myös valmiina laittamaan kaiken likoon. Varsinkin edellisen kotipelin jälkeen meillä on kasvojenpesun paikka ja haluamme todellakin näyttää, että haluamme voittoa enemmän kuin vastustaja, VPS:n valmentaja Henri Sillanpää kertoo.

– Mitä vähemmän pelejä on jäljellä sitä merkityksellisempiä ne ovat. On tärkeää miten aloittaa sarjan ja miten lopettaa sarjan. Nyt runkosarja on loppumassa ja on tosi tärkeää millä fiiliksellä lähdetään siihen. Kaikki pisteet ovat tärkeitä. Siinä mielessä tappio Lahtea vastaan oli tosi harmittava. Nyt lähdetään hakemaan voittoa ja uskon, että jos pystymme siihen normaalin hyvään suoritukseen ja kaikki osa-alueet toimivat, niin voitto sieltä myös kaivetaan, Sillanpää ennakoi.

Ottelu alkaa kello 18.00 ja voit ostaa lippusi ennakkoon täältä. Tervetuloa Hietalahteen kannustamaan Vepsu voittoon!

VPS Kokoonpano:

1 Oskari Forsman

2 Josep Nuorela

3 Juhani Pikkarainen

4 Jesper Engström

7 Aleksi Pahkasalo

12 Kareem Moses

13 Luis Carlos Murillo

14 Tete Yengi

17 Kalle Multanen

20 Tyler Reid

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi

24 Antti Latva-Kivistö

25 Samuel Lindeman

28 Roni Hudd

30 Joonas Vahtera

34 Antti-Ville Räisänen

77 Samu Alanko

VPS - HIFK

Veikkausliiga

Elisa Stadion, Vaasa

28.8.2022 klo 18.00