kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 19.08.2022
Kategoria: 2018

Otteluennakko: VPS - FC Lahti

VPS jatkaa kotiotteluitaan lauantaina 20. elokuuta, kun FC Lahti saapuu Vepsun vastustajaksi Hietalahteen jo toistamiseen tällä kaudella. 

VPS sai kauan haetun ensimmäisen kotivoittonsa toissakierroksella, kun joukkue voitti Ilveksen numeroin 3–0, Kalle Multasen, Juhani Pikkaraisen ja Aleksi Pahkasalon maaleilla. Vaikka kyseessä oli virallisesti kauden ensimmäinen kotivoitto, päihitti VPS jo aikaisemmin tällä kaudella Hietalahdessa FC Lahden murskalukemin 5–0. Tuolloin kyseessä oli kuitenkin paperilla FC Lahden kotiottelu, joka oli vain siirretty pelattavaksi Vaasaan, sillä Lahdesta ei löytynyt pelikuntoista kenttää. 

VPS:llä on tällä hetkellä kasassa 21 pistettä 18 ottelusta, joka oikeuttaa sarjataulukossa kahdeksanteen sijaan. Aikaisemmin mainitun Ilves-voiton jälkeen VPS kävi viime viikolla FC Interin vieraana, mistä mukaan tarttui yksi piste tiukan 1–1 kamppailun jälkeen. Vepsun maalista vastasi loukkaantumisesta paluuta tekevä Joonas Vahtera, jolle maali oli samalla kauden ensimmäinen. 

VPS teki viime viikolla myös erittäin nimekkään hankinnan, kun aikaisempina kausina Veikkausliigan parhaisiin puolustajiin kuulunut kolminkertainen suomenmestari Luis Carlos Murillo siirtyi Vepsuun. Murillo tuo varmasti vielä paljon lisälaatua ja varmuutta VPS:n puolustukseen, joka on toiminut muutenkin hyvin viime kierrosten aikana. Viimeisen kahteen otteluun Vepsu on päästänyt vain yhden maalin, joka sekin syntyi erikoistilanteesta. 

FC Lahden kausi ei ole sujunut odotuksien mukaan. Joukkue rämpii Veikkausliigan toiseksi viimeisellä sijalla, eikä se ole voittanut ottelua viimeiseen viiteen kierrokseen. Viime kierroksella joukkue kohtasi putoamiskamppailun kannalta erittäin tärkeässä ottelussa sarjajumbo HIFK:n. Maalittoman ensimmäisen puoliajan jälkeen Lahti pääsi hakemaan voitto-osumaa yhden miehen ylivoimalla koko toisen puoliskon ajan, mutta HIFK kesti ja peli päättyi maalittomaan tasapeliin. 

Kesken kautta päävalmentajan pestin itselleen lunastaneen Mikko Mannilan luotsaaman FC Lahden avainpelaajiin on kuulunut esimerkiksi kokenut maalivahti Antonio Reguero, laitapelaaja Kevin Kouassivi-Benissan ja hyökkääjä Chinedu Geoffrey. Joukkueeseen on myös hankittu viime aikoina hyvä määrä uusia vahvistuksia, kun seuraan siirtyi esimerkiksi Liechtensteinin maajoukkuemies Dennis Salanović, Sveitsin pääsarjassa pelannut toppari Arian Kabashi sekä keskikenttäpelaaja Nemanja Bosančić

Viimeksi FC Lahti kaatui Hietalahdessa komeasti numeroin 5–0, mutta miten käy tällä kertaa? Tervetuloa kannustamaan VPS voittoon! 


VPS Kokoonpano:

1 Oskari Forsman

2 Josep Nuorela

3 Juhani Pikkarainen

4 Jesper Engström

7 Aleksi Pahkasalo

12 Kareem Moses

13 Luis Carlos Murillo

14 Tete Yengi

17 Kalle Multanen

20 Tyler Reid

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi

24 Antti Latva-Kivistö

25 Samuel Lindeman

28 Roni Hudd

30 Joonas Vahtera

34 Antti-Ville Räisänen

77 Samu Alanko

VPS - FC Lahti

Veikkausliiga

Elisa Stadion, Vaasa

20.8.2022. klo 17.00