kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 02.08.2024
Kategoria: 2018

Otteluennakko: IF Gnistan - VPS | Veikkausliiga

VPS palaa jälleen vieraskentälle tulevana sunnuntaina, kun IF Gnistan isännöi Raitaa Helsingin Bolt Arenalla. 100-vuotiaiden seurojen kohtaamisessa molemmat osapuolet pyrkivät jatkamaan siitä, mihin voittoisalla viime kierroksella jäätiin.

 

Viime kierroksella VPS:n elintärkeä kotivoitto IFK Mariehamnista oli suuri helpotus sekä kannattajille että joukkueelle, kun vaikea tuloksellinen jakso ja tappioputki tuli viimein kolmen pisteen potin kautta päätökseen. Voitolla VPS nousi sarjataulukossa taas sijaa ylemmäs, ja parhaillaan joukkue majailee viidentenä, sijaa Ilvestä alempana pisteen erotuksella. Tilanne Veikkausliigassa kiristyy, eikä vielä ole täysin selvää, ketkä joukkueista pelaavat alemmassa ja ylemmässä loppusarjassa. On kuitenkin sanomattakin selvää, että VPS haluaa pelata loppukauden kuuden parhaan joukossa.

 

Myös vastaan asettuva Gnistan etenee kohti sunnuntain kierrosta voittoisan viime ottelun jälkeen. Viime kierroksella vieraskentällä FC Hakalta kolme pistettä ryöstänyt Kipinä on Vepsun tapaan kokenut tuloksellisia vaikeuksia kesä- ja heinäkuun aikana. Seura koitui myös järkyttävän tragedian uhriksi heinäkuussa, kun Gnistanin kotikenttä Mustapekka Areena paloi traagisesti, vieden Kipinältä kaiken omaisuuden. Sanoin kuvailemattoman haastavasta jaksosta huolimatta Gnistan on vahva selviytyjäseura, joka tulee tekemään kaikkensa loppukaudella saadakseen hyviä tuloksia aikaiseksi vahvan yhteisönsä ja laadukkaan joukkueensa voimin. Täten myös VPS:n pitää suoriutua hyvin Kipinää vastaan sunnuntaina Bolt Arenalla.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo joukkueen viikon sujuneen hyvin, ja VPS-luotsin mukaan koppiin on tuonut rentoutta etenkin alkuviikolla järjestetty virkistäytymispäivä.

- Alkuviikko on otettu vähän rennommin, sillä meillä on ollut täysi treeniviikko aikaa. Kävimme maanantaina virkistäytymässä paikallisessa Jannen saluunassa, ja se teki varmasti meille kaikille hyvää. Viikkoon ei ole kuulunut mitään sen ihmeellisempää, Nuorela kertoo.

 

Kesän siirtoikkunassa laadukkaita vahvistuksia hankkinut Gnistan ei Nuorelan mukaan ole muuttunut identiteettinsä puolesta muutoksista huolimatta, ja mainitsee joukkueen peliin liittyvän edelleen hyvin samanlaisia elementtejä kuin alkukaudella. Nuorela vertaa myös Gnistanin pelaamista Vepsuun, ja huomauttaa joukkueiden välisistä yhtäläisyyksistä.

- Gnistanin identiteetti ei ole muuttunut hankinnoista huolimatta. Heillä on uusi maalivahti, sekä mm. Tim Väyrynen tähdittää joukkueen hyökkäystä uutena tulijana. Joukkue on silti hyvin samanlainen kuin aiemmin, ja joukkueella on samanlaisia elementtejä mitä meidänkin pelissämme. Väyrysen saapumisen myötä joukkueessa on nyt kaksi selkeästi vahvaa pelaajaa, joille toimitetaan palloa.

- He pelaavat näppärästi, mutta samalla yksinkertaisesti. He ovat aggressiivinen ja aktiivinen joukkue, jonka ryhmitys muistuttaa meidän ryhmitystämme. Heillä on kaksi hyvää tulosta takana vieraista, joten he varmasti odottavat kotipeliä innolla, Nuorela ennakoi.

 

VPS:n topparilinjaan kuuluva Mikko Pitkänen on ollut pitkään poissa Raidan otteluista pelikieltojen seurauksena, mutta nyt kaksimetrinen puolustaja on rangaistuksensa lusinut. Pitkänen odottaa innolla paluutaan joukkueen vahvuuteen, ja toteaa, ettei Gnistanille tule antaa tilaa kentällä sunnuntain kohtaamisen yhteydessä.

- Olen odottanut pitkään sitä, että pääsen takaisin pelaamaan ja auttamaan joukkuetta parhaani mukaan.

- Olen pelannut Timiä (Väyrynen) vastaan aikaisemmin, ja hän on todella hyvä liikkumaan boksissa. Heillä on kaksi laadukasta ”target”-tyyppistä pelaajaa, ja (Roman) Eremenko kentällä syöttämässä heille palloja, joten meidän tulee olla tarkkana. Meidän on oltava riittävän lähellä koko ajan, ja emme saa päästää pelaajia selän taakse livahtamaan.

 

Tulipalotragedian seurauksena Gnistan ei kykene pelaamaan ottelua kotikentällään Oulunkylässä. Nuorelan ja Pitkäsen mukaan siitä, että ottelu pelataan Bolt Arenalla, saattaa olla hyötyä Vepsulle. 

- Nyt Gnistan ei valitettavasti pääse käyttämään omaa kotikenttäänsä, ja on mielenkiintoista nähdä, kun joukkue pelaa ensimmäistä kertaa Boltilla. Katsotaan, kuinka paljon he saavat omaa kannatusta paikalle. Tietysti kotipeliä on odotettu siellä pitkään, ja uskomme, että heillä on hyvä kannatus sunnuntaina. Kuitenkin Ogelin oma tunnelma puuttuu, Nuorela pohtii.

- Boltilla on mukava alusta meille, ja viime kerralta meillä on hyviä muistoja. Sanoisin, että etu on ehkä meille, että pelaamme Boltilla, Pitkänen tuumaa.

 

 

VPS pelaa tulevana sunnuntaina 4.8. Helsingin Bolt Arenalla IF Gnistania vastaan kello 18:30. Ottelu on katsottavissa suorana Ruutu+ palvelusta!

 

 

 

IF Gnistan - VPS

 

Veikkausliiga

 

Bolt Arena, Helsinki

 

4.8.2024 kello 18:30