kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 11.07.2023
Kategoria: 2018

Otteluennakko: FC Inter – VPS | Veikkausliiga

VPS matkaa keskiviikkona Turun Veritas Stadionille, kun Raita kohtaa illan ottelussa FC Interin. Vepsu pyrkii jatkamaan heinäkuutaan voittamattomana, kun taas kotikentällään vahvasti suoriutuneella FC Interillä on mielessään takaisinmaksu joukkueiden viime kohtaamisesta.

 

VPS jatkaa vieraskiertuettaan viime lauantain KuPS-ottelun jälkeen. Raita onnistui jatkamaan voitollista heinäkuutaan, kun kuopiolaiset kaatuivat kotonaan lukemin 0–1. Vepsu eteneekin kohti Turkua kahden ottelun mittaisessa voittoputkessa, ja joukkueen tavoitteena on kerätä vieraskentällä jälleen tärkeät kolme pistettä.

 

VPS:n valmentajan Henri Sillanpään ja joukkueen arkea on värittänyt hyvä ilmapiiri voittojen siivittämänä. Sillanpää kuitenkin huomauttaa, että voittoja Vepsulla ei ole vielä lainkaan tarpeeksi, ja kolmen pisteen vierassaaliit ovat joukkueelle parhaillaan elintärkeitä.

- Pelistä jäi tietysti hyvät fiilikset. Voittaminen on aina kivaa, ja KuPSia emme ole monta kertaa vieraissa kyenneet voittamaan. Myös se, että hyvän kotiottelun jälkeen kykenimme voittamaan toisen ottelun peräkkäin, nostaa tunnelmaa joukkueen sisällä.

- Niin se vain on, että joukkue- ja tulosurheilussa tuloksella on iso merkitys siihen, millaista tulevan viikon arki on. Aina on erilaista lähteä uuteen viikkoon iloisemmalla fiiliksellä. Meillä ei voittoja ole vielä tarpeeksi kerääntynyt, joten oli jo aikakin alkaa niitä keräämään. Kolmen pisteen voittoja tarvitsemme paljon. Sarja on tasainen, ja muutama peli tulee vielä tiheään tahtiin. Kaikkemme teemme, Sillanpää tuumaa.

 

VPS ja FC Inter ottelivat vastikään Vaasassa kaksi viikkoa sitten, jolloin Vepsu oli parempi lukemin 3–0. Joukkueiden kohtaamisten välissä on vain yksi peli, joten Inter on Vepsulle tuoreessa muistissa. Sillanpää tiedostaa joukkueensa kanssa Interin vaarallisuuden, vaikka viime ottelu päättyikin turkulaisten nollaamiseen.

- Kotivoittomme Interiä vastaan oli tuloksellisesti suvereeni, mutta tiedostamme Interin vahvuudet. Saimme hyvän alun pelille, ja teimme ottelussa myös kaksi erikoistilannemaalia. Ottelu lopulta käytännössä ratkesi Interin punaiseen korttiin. Interillä oli omat hetkensä ottelussa, mikä meidän on muistettava, Sillanpää toteaa.

 

FC Inter on esittänyt erittäin vahvoja otteita kotonaan, kun taas vieraissa joukkue on kohdannut haasteita tuloksellisesti. Vaikka Vepsun Inter-kotiottelu katkaisi Raidan pitkän tappioputken, Sillanpää huomauttaa, että vahvempaa Vepsua on nähty myös ennen voitollista heinäkuuta.

- Interin koti- ja vierassaldot ovat täysin erilaiset, ja sekin meidän on tiedostettava. Ottelusta ei tule varmasti helppo, mutta kuten aiemmat pelimme ovat osoittaneet, meillä on ollut lähes aina sauma voittaa. Ja rehellisyyden nimissä voimme sanoa, että olemme pelanneet parempiakin pelejä tällä kaudella kuin Inter-kotipeli, vaikka emme ole saaneet tulosta samankaltaisesti aikaiseksi.

- Tottakai Interillä on halu näyttää, että joukkue on parempi mitä kotikentällämme. Edellinen ottelu on vielä tuoreessa muistissa, joten mielenkiintoinen nähdä minkälaisia muutoksia Inter tekee. Interillä on hyvä ryhmä, ja ottelu tulee olemaan varmasti todella tasaista. Joukkue on täynnä hyviä yksilöitä ja hyvin valmennettu. Uskon, että kohtaamisesta tulee todella kova taistelu pisteistä, Sillanpää ennakoi.

 

VPS kohtaa keskiviikkona 12.7. FC Interin vieraskentällä. Veritas Stadionilla pelattava ottelu vihelletään käyntiin kello 18:00, ja peli on nähtävissä Ruutu+ palvelusta!

 

 

FC Inter – VPS

 

Veikkausliiga

 

Veritas Stadion, Turku

 

12.7.2023 kello 18:00