kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 21.07.2020
Kategoria: 2018

Ian Garrett sopimukseen Vepsun kanssa

Yhdysvaltalainen Ian Garrett on solminut tämän kauden kestävän sopimuksen Vaasan Palloseuran kanssa. 23-vuotias Garrett on harjoitellut Vepsun mukana kesäkuun alusta asti, ja siirtoikkunan avauduttua hän pääsi viimein solmimaan virallisen sopimuksen VPS:n kanssa. Garrett on käytettävissä heti perjantain SJK Akatemia -kotiottelussa.

Garrett iloitsee sopimuksen syntymisestä.

- Olen todella iloinen, että se on nyt hoidettu. Sopimus on ollut melkein valmis jo pitkään, mutta prosessi venyi tavallista pidemmälle johtuen tästä maailman tilanteesta, siirtorajoituksista ja muusta sellaisesta.

Amerikkalainen on asunut pohjoisessa Euroopassa jo pitempään, joten kulttuurishokkiin joutumista ei tämän ulkomaalaisvahvistuksen osalta tarvitse pelätä. Alun perin Garrett päätyi Vaasaan hieman sattuman kautta.

- Synnyin Michiganissa, mutta kuitenkin lähellä Chicagon kaupunkia, jossa oli paljon jalkapalloyhteyksiä. Valmistuttuani 18-vuotiaana high schoolista en halunnut yliopistoon, joten päätin pyrkiä jalkapalloilijaksi. Mahdollisuudet Amerikassa olivat vähissä, ja minulla sattui olemaan yhteys agenttiin, joka asui täällä Vaasassa, Suomessa. En silloin tiennyt kaupungista mitään, ja minun piti etsiä se kartalta. Lähdin silti kokeilemaan onneani VIFK:n testille, ja tälle tielle myös jäin, Garrett kertoo tarinansa.

Vaasaan saapumisen jälkeen Garrettin asemapaikka on pysynyt Itämeren rannoilla. Viime vuoden hän pelasi Ruotsissa, Nyköpingissä.

- Talvisin olen käynyt lyhyillä testileireillä, Almuñécarissa Espanjassa ja Mirandelassa Portugalissa, mutta siellä ei onnistanut, Garrett lisää.

Garrett luottaa pystyvänsä murtautumaan VPS:n avauskokoonpanoon, vaikka Christian Sund onkin suunnitellut hänelle uutta pelipaikkaa.

- Uskon kykyihini ja mahdollisuuksiini. Aiemmin olen pelannut ylempänä kentällä, muttaa VPS:ssä minua on peluutettu alakerrassa. Mutta minä pelaan siellä, missä valmentaja haluaa minun pelaavan. Muutos vasemmasta laiturista vasemmaksi laitapakiksi ei ole maailman suurin muutos, Garrett analysoi. 

Garrett nähtiin Raidassa kentällä jo kesäkuun harjoitusotteluissa VIFK:ta ja SJK:ta vastaan. Silloin vasempana laitapakkina peluutettu pienikokoinen pelaaja näytti pallon kanssa itsevarmalta, ja erityisesti VIFK-pelin esitys oli hyvä. Hyökkäyssuuntaan Garrettilla on potentiaalia olla ase myös Ykkösen tasolla.

- Paras ominaisuuteni on tekniikkani ja taitoni pallon kanssa. Laiturikokemukseni takia minulla on itseluottamusta myös hyökkäyspäässä. Kooltani olen pienikokoinen, mutta nopea, mikä auttaa puolustettaessa. Taktisesti minun pitää kehittyä eniten, sillä puolustavana pelaajana pelaamiseen on vielä hieman totuttelemista. Mutta luotan valmennukseen ja itseeni sen suhteen, että pystyn kehittymään sellaiseksi pelaajaksi, jollainen minun pitää ollakin.

Varsinaisia pidemmän tähtäimen suunnitelmia Garrett ei ole rakentanut, vaan hän haluaa keskittyä pelaamiseen tässä hetkessä.

- Haluaisin pysyä Euroopassa mahdollisimman pitkään. Amerikassa jalkapallo on suuri laji, muttei kaikista suurin laji. Monilla amerikkalaispelaajilla on unelmana pelata Euroopassa, eikä moni saa sitä mahdollisuutta. Haluan siksi vain pelata täällä. Olkoon se sitten pari vuotta tai kymmenen vuotta, tavoitteeni on pelata vain niin pitkään kuin mahdollista, Garrett päättää.

VPS:n päävalmentaja Christian Sund on Garrettin sopimuksesta iloinen.

- Olemme menettäneet Samban (Sillah), Miikan (Niemi), "Sandyn" (Hiekkanen) ja "Ogin" (Irumva) SJK Akatemia-pelistä loukkaantumisten takia. Hienoa, että saamme jotain uutta verta, ja Garrett on treenannut meidän kanssa koronan jälkeen.

- Ian voi tuoda hyökkäyspeliimme paljon samaa kuin Sillah. Hän on nopea pelaaja, jolla on hyvä vasen jalka ja joka näkee pelin hyvin. Hän vahvistaa joukkuettamme varmasti, Sund päättää.

Garrett on todennäköisesti mukana, kun VPS kohtaa SJK Akatemian tänä viikonloppuna. Liput otteluun voi ostaa osoitteesta seamchip.fi/vepsu.

---

Tällä viikolla jatkuu myös VPS Akatemian kausi Kolmosessa. Tänään 21.7. Akatemia kohtaa NIK:n vieraissa Uusikaarlepyyssä kello 19:00, ja lauantaina 25.7. KFF:n vieraissa Korsnäsissä kello 15:00. Mukana on tänäänkin joitakin vähälle peliajalle jääneitä VPS:n edustusjoukkueen pelaajia.

VPS Akatemian Kolmosen otteluohjelma löytyy tästä artikkelista: https://vepsu.fi/uutiset/akatemian-kausi-kolmosessa-2020

Samanlaiset artikkelit