Eurolopputurnauksen finaalit alkavat huomenna Lemonsoft Stadionilla!

261022_VPS-FCHAKA_eventwww_1920x1080px

 

VPS:n kausi huipentuu kaksiosaiseen eurolopputurnauksen finaaliin, jossa vastaan asettuu FC Haka. Ensimmmäinen osaottelu pelataan huomenna keskiviikkona 26. lokakuuta Vaasassa, joten saavu kannustamaan Vepsu Eurooppaan! Voittajalle on luvassa karsintapaikka UEFA:n Konferenssiliigaan ensi kaudeksi, joten panokset ovat huipussaan. Toinen osaottelu pelataan saman viikon sunnuntaina 30. lokakuuta Valkeakoskella.

 

VPS on kauden aikana edennyt sensaatiomaisesti sarjanousijan asemasta kamppailemaan europaikasta. Joukkue on ollut erityisesti loppukaudesta hurjassa vireessä. Jatkosarjan otteluissa VPS otti neljä voittoa ja yhden tasapelin, lunastaen samalla itselleen Veikkausliigan kahdeksannen sijan ja paikan eurolopputurnauksessa. Ensimmäisessä eurolopputurnauksen ottelussa Vepsu kaatoi Turussa FC Interin erittäin vakuuttavasti lukemin 1–5. Viime lauantaina VPS matkasi AC Oulun vieraaksi ja lunasti itselleen finaalipaikan maalittoman varsinaisen peliajan jälkeen jatko-ottelussa tuloksella 0–1.

 

VPS:n loppukauden loistavista otteista kertoo voittojen lisäksi erittäin vakuuttava maaliero. Viimeisessä kuudessa ottelussaan Vepsu on tehnyt huikeat 16 maalia, samalla kun oma verkko on heilunut vain neljästi. Puolustuksessa omaa maalia ovat vartioineet onnistuneesti esimerkiksi lähes kaksimetriset topparit Juhani Pikkarainen ja Mikko Pitkänen sekä wingbackin paikalla molempiin suuntiin loistavasti pelannut Tyler Reid. Hyökkäyksessä kovaa jälkeä ovat viime aikoina tehneet esimerkiksi keskikentän taituri Joonas Vahtera, Veikkausliigan maalipörssin toista sijaa pitävä Kalle Multanen sekä viime lauantaina voittomaalin AC Oulua vastaan viimeistellyt Riku Jääskä.

 

Vastustaja FC Haka sijoittui tällä kaudella Veikkausliigassa neljänneksi. Tämä sijoitus varmisti Hakalle suoran paikan eurolopputurnauksen finaaliin, ja täten joukkueen viimeisimmästä ottelusta on jo puolitoista viikkoa. Tuolloin Haka pelasi 1–1 tasapelin Veikkausliigan kolmanneksi sijoittuneen FC Hongan kanssa. Teemu Tainion luotsaaman Hakan avainpelaajiin kuuluu esimerkiksi eniten maaleja koko Veikkausliigassa tällä kaudella viimeistellyt skotlantilaishyökkääjä Lee Erwin sekä kovan tason toppari Luiyi De Lucas.

 

Joukkueiden keskinäiset ottelut ovat tällä kaudella menneet VPS:n hyväksi. Kauden alkupuolella VPS voitti Hakan vieraissa numeroin 0–2, ja Vaasassa pelatussa jälkimmäisessä kamppailussa näytti jo, että VPS ottaisi jälleen voiton, mutta Haka tuli lopulta lisäajalla tasoihin 3–3 päättyneessä trillerissä.

 

- Haka pelasi kesästä lähtien ihan huippu loppukauden. He olivat neljännellä sijalla ja pelasivat ihan loppuun asti mitaleista. Haka on huippuvireinen jengi, mutta keskinäisissä peleissä he ovat sopineet meille ihan hyvin. Valkeakoskella voitto ja kotonakin olisi pitänyt voittaa, mutta Haka tasoitti ihan viimeisellä sekunnilla. Siinä mielessä ihan mieluisa vastustaja, vaikka on tosi laadukas joukkue. Uskon, että meillä on ihan täydet saumat heitä vastaan, VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela ennakoi.

 

- Meidän pitää tietysti pystyä pelaamaan omalla hyvällä tasolla, se on ihan selvä homma. Pitää saada kaikki irti mitä lähtee. Olemme tässä viime aikoina puolustaneet aika hyvin ja sitten kuitenkin olemme koko kauden ajan pystyneet tekemään hyvän määrän maaleja. Uskon siihen, että pystymme aina sen maalin sieltä tekemään, ehkä enemmänkin kuin yhden. Meidän pitää tietysti onnistua puolustuspelaamisessa, ja heillä on yksi täsmäase Erwin siellä, kenet pitää saada kuriin. Hän voi ratkoa pelejä yksinkin tyhjästä. Mutta lähdemme peliin omalla hyvällä tekemisellä. Siihen meillä on tietysti kova luotto ja miksei olisi, Nuorela jatkaa.

 

Onnistuuko VPS lunastamaan itselleen Konferenssiliigan karsintapaikan ensi kaudeksi? Tervetuloa keskiviikkona 26. lokakuuta Lemonsoft Stadionille kannustamaan Vepsu Eurooppaan! Ottelu alkaa kello 18.00 ja liput ovat ostettavissa ennakkoon täältä!

 

Synkkä ilta Hietalahdessa – FC Haka voitti eurolop...
VPS taistelee europaikasta huomenna Lemonsoft Stad...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio