Ennakko: VPS ja Gnistan kohtaavat Cupin neljännesvälierässä

artikkelikuva

Suomen Cup jatkuu VPS:n osalta huomenna neljännesvälieräottelulla Gnistania vastaan. VPS keräsi Cupin alkulohkossa yhdeksän pistettä ja varmisti jatkopaikkansa jo ennen kahta viimeistä lohko-ottelua. Vepsun neljännesvälierävastustajaksi arvottiin Helsingin Oulunkylää edustava Gnistan, joka pelaa tulevalla kaudella Kakkosessa.

"Kehitämme omaa peliämme"

VPS:n viimeisestä varsinaisesta ottelusta on ehtinyt kulumaan jo yli kolme viikkoa. Harjoitusottelua GIF Sundsvallia vastaan ehdittiin pelata vain 30 minuuttia ennen ottelun keskeyttämistä. Päävalmentaja Petri Vuorisen mukaan valmistautuminen Gnistan-otteluun on sujunut silti hyvin. VPS suuntaa kohti Helsinkiä jo tänään.

- Tämä viikko on ollut harjoituksellisesti hyvä, kuten oli viime viikkokin. Toki viikot ovat olleet vähän lyhyempiä, koska pelaamme perjantaisin. Ehdimme jo tottua rytmiin, jossa pelaamme lauantaisin. Harjoitukset ovat menneet hyvin ja olemme käyneet peliämme läpi. Nyt pääsemme matkustamaan pitkään ja se on omalla tavallaan hyvä asia. Joukkue hioutuu matkustaessa yhteen ja tulemme varmaan olemaan yksi niistä joukkueista, jotka matkustavat eniten kilometrejä bussilla tulevalla Veikkausliigakaudella, sanoo Vuorinen.

VPS pääsi tällä viikolla harjoittelemaan ensimmäistä kertaa ulkona Elisa Stadionilla. Ottelu Gnistania vastaan tullaan pelaamaan ulkona tekonurmikentällä. VPS tietää olevansa ennakkosuosikki otteluun lähdettäessä.

- Gnistan on pelannut ulkona pitkään ja me olemme vasta totutelleet siihen. Se ei kuitenkaan saa vaikuttaa pelaamiseemme. Jos hallitsemme palloa paljon ja vastustaja vetäytyy, on kentällä tilaa vähemmän. Olisihan se mielenkiintoista, jos vetäytyisimme matalaan blokkiin ja iskisimme vastahyökkäyksillä. Meidän täytyy lukea ottelua ja sitä minkälainen vastustaja Gnistan on. Kehittämme omaa peliämme ja se tulee näkymään tässä ottelussa, Vuorinen kommentoi.

"Nämä ovat aina vaikeita pelejä"

IF Gnistan on perinteikäs seura, joka perustettiin VPS:n tavoin vuonna 1924. Gnistan ei ole koskaan pelannut pääsarjassa. Viime kaudella seura sijoittui Kakkosen A-lohkossa kuudenneksi. Tämän kauden Suomen Cupissa Gnistan voitti alkulohkonsa, jossa pelasi oulunkyläläisten lisäksi GrIFK ja FC Viikingit. Kakkosen Cupin jatkopeleissä seura voitti FC Honka/Akatemian ja Jipon.

Gnistanin nimekkäimpiä pelaajia ovat Pekka Sihvola ja Pauli Kuusijärvi. Sihvolan sopimus Gnistanin kanssa julkaistiin tänään. Sihvola on tehnyt urallaan 70 maalia Veikkausliigassa. Kuusijärvi on toppari, joka on pelannut Veikkausliigassa yli 80 ottelua. Molemmat muistetaan parhaiten HIFK:sta. VPS-luotsi Vuorinen tuntee useita Gnistanin valmennusryhmän jäseniä.

- Gnistanilla on hyviä pelaajia ja he ovat tehneet hankintoja myös viimeisimpien peliensä jälkeen. Heillä tavoite nousta ja se näkyy heidän toiminnassaan. Päävalmentaja Roberto Nuccio on kollega valmennuskursseilta ja sanoisin häntä ystäväkseni. Todella kiva tavata hänet taas pitkästä aikaa. Maalivahtivalmentaja Alessandro Marzuoli pelasi meillä Vepsussa ja hän on hauska tyyppi, Vuorinen kertoo.

Suomen Cupin lohkovaiheessa VPS keskittyi enemmän omaan peliinsä kuin vastustajien analysointiin. Perjantain ottelussa häviäjä kuitenkin tippuu Cupista ja kasvaneet panokset ovat lisänneet myös keskittymistä vastustajaan.

- Gnistanista ei löydy hirveästi materiaalia, joten heidän pelaamistaan ei pysty analysoimaan samalla tavalla kuin Veikkausliigajoukkueita. Yritämme valmistautua joka tapauksessa parhaalla mahdollisella tavalla ja otamme vastustajan myös huomioon. Gnistan on meille uusi vastustaja ja he voivat tehdä jotain odottamatontakin. Kyseessä on Cup-ottelu ja uskon, että pelin luonne tulee olemaan vähän erilainen. Tulemme Veikkausliigajoukkueena sinne ja Gnistan haluaa meidän päänahkamme. Nämä ovat aina vaikeita pelejä, Vuorinen analysoi.

VPS joutuu lähtemään Helsinkiin vähän pienemmällä ringillä kuin aiempiin otteluihin. Pitkäaikaispotilaiden Aatu Kujanpään ja Jesper Engströmin lisäksi Timi Lahdella ja Juho Lähteellä on ollut pieniä vaivoja ja heidän pelikuntoaan arvioidaan vielä.

Gnistan-VPS pelataan perjantaina 15.3. klo 19:00 Oulunkylässä. Ruutu+ näyttää ottelun suorana lähetyksenä.

RYHDY VEPSUN OMISTAJAKSI

VPS:n kapteenisto valittu kaudelle 2019
Maalivahti Aati Riihimäki VPS:n testattavana
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio