kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 14.08.2020
Kategoria: 2018

Ennakko: Edessä vaikea vierasreissu Kotkaan

VPS:n kausi jatkuu lauantaina vierasottelulla KTP:tä vastaan kello 16. Pitkä ja raskas Kotkan reissu tulee Raidalle kelpo saumaan, sillä ottelua on edeltänyt lähes viikon ottelutauko. Tällä viikolla harjoituksista pidetyt kaksi lomapäivää ovat epäilemättä olleet tarpeen erityisesti isoja minuutteja pelanneille VPS-pelaajille. Juostut kilometrit kun näkyivät jo viime viikonlopun AC Kajaani -ottelun loppupuolella väsyneinä jalkoina. 

Kauden alla kotijoukkue KTP:ta pidettiin yhtenä sarjan ennakkosuosikeista. Talvella virolaisluotsi Argo Arbeiter lähti rakentamaan joukkuetta hankkimalla tähtinimien sijaan työteliäitä täsmävahvistuksia, jotka sopivat joukkueen pelitapaan. Näistä esimerkkeinä mainittakoon SJK:sta tullut hyökkäyspään Zakaria Beglarishvili sekä Vepsusta tuttu Hindrek Ojamaa.

Talvella Suomen Cupissa se voitti oman karsintalohkonsa vakuuttavasti, mutta vireen katkaisikin koronavirus, joka keskeytti Suomen jalkapallosarjat kevään ajaksi. Tämä vaaransi koko kotkalaisjoukkueen taloudellisen tulevaisuuden. Vepsun tapaan myös KTP joutui lomauttamaan pelaajia ja kiertämään pitkällä kierroksella tukijoidensa kukkaroilla kuittaamaan tulonmenetyksiä.

Kaikesta huolimatta KTP pysyi pystyssä kesään asti, ja pääsi myös jatkamaan Ykkösen kautta suhteellisen normaalisti. Joukkue on loistanut erityisesti vieraskentillä keräten matkoiltaan kolme voittoa ja kaksi tasapeliä, mutta tämän vastapainona Kotkan pojilla on ollut huonommat lentokelit kotiotteluissaan. Cupin neljännesvälierissä Ilves kävi hakemassa voiton lukemin 0-4, eikä Ykkösessäkään voittoja ole liikaa irronnut. omalta Arto Tolsa Areenaltaan KTP on tähän mennessä napannut vasta yhden voiton, senkin MYPA:lta niukasti 3-2.

Vepsun kolmen ottelun putki kahdeksassa päivässä alkoi hyvin, mutta päättyi huonommin. KPV kaatui kotiderbyssä 4-1, mutta vierasderby Pietarsaaressa päättyi tappioon 6-1. Viime sunnuntaina AC Kajaania vastaan VPS hallitsi pelitapahtumia, mutta pallon se sai maaliin vain kerran Momodou Sarrin läpäistyä puolustuksen ja iskettyä kauden kolmannen maalinsa. Kun Kajaanikin maalasi rankkarista, jäi hivenen pettynyt Raita tasalukemiin 1-1.

Kuten KTP, on myös VPS pelannut viime ottelut pelijärjestelmällä 3-4-3. Päävalmentaja Christian Sund on sitä mieltä, että pelitavan muutos on tuonut pelaajien roolitukseen selkeyttä, joskin myös parannettavaa löytyy edelleen.

- Kolmen topparin systeemillä pelaajien roolit ovat olleet kentällä selkeämpiä. Totta kai se myös vie jonkin aikaa, että esimerkiksi hyökkääjät löytävät yhteistyön, kun heidät on sijoitettu kentälle nyt vähän eri tavalla kuin ennen. Ainakin AC Kajaani-pelissä hyökkäämisemme ja puolustamisemme oli joukkueen tasapainon suhteen tosin hyvännäköistä. Mutta pallollisessa pelissä täytyisi tehdä ratkaisuja vain vielä nopeammin, Sund kommentoi.

Viime viikon mittaan joukkue on silti keskittynyt ihan ensiksi palautumiseen.

- Tärkeää on, että kaikki ovat kunnossa ja pystyvät pelaamaan. Meillä oli kolme peliä lyhyen ajan sisään, ja nyt ollaan saatu joukkuetta palautettua täysillä. Lisäksi viikon aikana on käyty läpi joitakin puolustus- ja hyökkäysasioita. Missä on pitänyt parantaa ja toisaalta, mitä on tehty hyvin. Isompia muutoksia ei varmaan tehdä kuin se, että me voitetaan peli, Sund virnistää.

KTP:lta on pelikiellossa heidän keskikentän moottorinsa David Ramadingaye. Päävalmentaja ei silti aio lähteä muuttamaan Vepsun pelisuunnitelmaa yhden poissaolon takia, vaan uskoo, että kotkalaiset pystyvät paikkaamaan poissaolon hyvin.

- En usko, että se vaikuttaa heidän peliinsä ratkaisevasti, sillä he eivät ole mikään yhden pelaajan joukkue. He pelaavat yhtenäisesti. Odotan, että he antavat meille palloa. Meidän pitää pystyä olemaan heitä rohkeampi ja älykkäämpi viimeisellä kolmanneksella, mutta ikinä ei saisi unohtaa tasapainoa silloin, kun me hyökätään, Sund muistuttaa.

AC Kajaani -ottelussa Samu Alanko ei päässyt maalien makuun parista paikasta huolimatta. Edeltävällä viikolla hän oli kärsinyt pienestä loukkaantumisesta, eikä pystynyt osallistumaan harjoituksiin aivan täysipainoisesti, mutta nyt Alanko on kuntoutunut sataprosenttisesti.

- Kyllä se vähän vaikutti, ei siinä ihan täydessä pelikunnossa ollut Kajaania vastaan. Oli kyllä semmoinen fiilis, että se meni siinä, ja siksi halusin pelata. Mutta nyt olen täysin pelikunnossa, Alanko kertoi.

Alanko odottaa vastaan hyvätasoista joukkuetta.

- KTP on pelannut hyviä pelejä. He ovat pelanneet kärkijoukkueita vastaan hyvin ja tasaisesti, ja menettäneet pisteitä sellaisissa kyseenalaisissa peleissä. Tulee varmasti tiukka matsi. En ole tainnut itse pelata ikinä Kotkassa KTP:ta vastaan, joten tämä tulee olemaan eka kerta. Olen kuullut, että heillä on hyvät kotifanit. Odotan innolla, että minkälainen peli tulee olemaan, Alanko kertoo.

Hyökkääjä suostuu paljastamaan myös Vepsun maalintekijät etukäteen.

- Sellainen fiilis, että mä palaan maalikantaan, ja Eetukin (Puro) on ollut sen verran hyvin treeneissä mukana, että tekee myös yhden. Jos lisämaaleja tulee, niin tietysti myös "Mudu" (Sarr) ja Stevenkin (Morrissey) siellä maalin lähellä ovat, Alanko päättää.

Vepsun poissaolot: Fabrice Gatambiye, Miika Niemi, Benjamin Hiekkanen ja Augustin Irumva. 

Sen sijaan muutaman viikon sivussa ollut Samba Sillah on kuntoutumaan päin ja lähtee Kotkaan ainakin joukkueen mukana.

- Hyvät fiilikset, kun pääsee mukaan. Katsotaan, saadaanko vielä peliaikaa, mutta tärkeintä on olla joukkueessa mukana, Sillah hymyilee.

KTP on myös Sillahin mielestä yksi sarjan vaikeimmista vastustajista.

- Varmasti kova joukkue. Se on niiden kotiottelu, ja niillä on enemmän pisteitä kuin meillä. Varmasti tulee kovaa vääntöä, ja ottelu ratkeaa varmaan siihen, että kumpi on kliinisempi maalin edessä, Sillah kommentoi. 

Kuten kaikki Ykkösen ottelut, on tämäkin peli katsottavissa Elisa Viihde Sportista. Paketin voi tilata tästä linkistämme normaalihintaan, mutta samalla tukien Vepsua osalla summasta: https://elisaviihde.fi/sport/joukkue/vaasan-palloseura/1492?affiliate=team-1492

KTP - VPS la/lö 15.8. klo 16:00 @ Arto Tolsa Areena