VPS J Akatemia kaatoi Kiiston kärkikamppailussa

DSC_0796

VPS J Akatemia voitti Kolmosen kärkikamppailussa FC Kiiston lukemin 4-1.

Akatemia onnistui jälleen suhteellisen aikaisin maalinteossa, sillä vartin kohdalla Mudu Sarr laukoi nuoren mustavalkoraidan johtoon. Akatemia naulasi vielä toisen osuman Fabrice Gatambiyen toimesta aivan jakson lopulla.

Vepsu siirtyi jopa kolmen maalin johtoon ennen kuin Kiisto onnistui kaventamaan. Pelin 57. minuutilla Raidan maalista vastasi Akseli Lehtimäki. Puolestaan 66 peliminuutin kohdalla Matias Träskbäck tekaisi keltapaitojen ainokaisen.

Ottelun hahmoksi nousi Sarr, joka niittasi 1-4 -loppulukemat kauden kahdennellatoista maalillaan. Maali syntyi vartti ennen täyttä aikaa.

Maalintekijätrion lisäksi edustuksen sopimuspelaajista kentällä nähtiin tänään Leevi Mäkilä.

Voitolla VPS J Akatemia nousi sarjataulukon kakkoseksi ohi tämän päivän vastustaja Kiiston. Nuorukaiset ovat nyt pisteen päässä sarjaa johtavasta Korsnäs FF:sta ja pisteen edellä Kiistoa. Pelejä Vepsu on kuitenkin pelannut yhden vähemmän kuin kovimmat kilpakumppaninsa. Pelejä Akatemialla on jäljellä vielä viisi.

Katso päivän pelin tarkemmat tilastot tästä.

VPS J Akatemian otteluohjelma Kolmosessa 2018

25.04. 17:30 I-JBK - VPS J Akatemia 0-4

​05.05. 17:00 VPS J Akatemia - Sporting Kristina 2-1

09.05. 20:00 VPS J Akatemia - Esse IK 4-1

19.05. 17:00 VPS J Akatemia - KPV Akatemia 0-1

31.05. 19:30 VPS J Akatemia - Virkiä 8-1

11.06. 18:00 VPS J Akatemia - FC Kiisto 4-3

15.06. 19:00 VPV - VPS J Akatemia 1-2

19.06. 18:00 VPS J Akatemia - PeFF 0-0

28.06. 19:00 KPS - VPS J Akatemia 1-2

06.07. 18:00 VPS J Akatemia - Korsnäs FF 3-2

14.07. 15:00 VPS J Akatemia I-JBK 4-1

27.07. 19:00 Sporting Kristina - VPS J Akatemia 0-1

04.08. 13:00 Esse IK - VPS J Akatemia 3-4

10.08. 19:00 KPV Akatemia - VPS J Akatemia 1-0

18.08. 17:00 VPS J Akatemia - SIF 0-0

23.08. 19:00 Virkiä - VPS J Akatemia 2-3

30.08. 19:00 FC Kiisto - VPS J Akatemia 1-4

03.09. 18:30 SIF - VPS J Akatemia

08.09. 15:00 VPS J Akatemia - VPV

14.09. 18:00 PeFF - VPS J Akatemia

21.09. 18:00 VPS J Akatemia - KPS

29.09. 14:00 Korsnäs FF - VPS J Akatemia 

Raportti: Piste Lahdesta, taistelu jatkuu - "Me em...
Ennakko: VPS hamuaa pisteitä Lahdelta ennen maaott...

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2018 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio