Vaasan Palloseura Oy teki tappiota tilikaudella 2018 tulovirtojen merkittävän laskun myötä

Tilinpts

Vaasan Palloseura Oy:n 30.11.2018 päättynyt tilikausi oli tappiollinen. Yhtiön varsinainen liikevaihto oli hieman alle 1,2 miljoonaa euroa, mikä merkitsi vajaan 300.000 euron laskua edelliseen tilikauteen verrattuna. Muut liiketoiminnan tuotot olivat 146.000 euroa, mikä on noin 400.000 vähemmän kuin edellisellä tilikaudella. Yhtiön tulovirrat laskivat yhteensä noin 700.000 euroa. Liikevaihdon ja muiden liiketoiminnan tuottojen merkittävä pudotus verrattuna edelliseen tilikauteen johtuvat mm. vuoden 2017 UEFA Eurooppa-liigan karsintaotteluiden tuotoista sekä muiden vuoden 2018 myyntituottojen laskusta verrattuna vuoteen 2017.

Yhtiön liiketappio oli -436.482 euroa ja tilikauden tulos rahoituskulujen jälkeen -446.622 euroa. Edellisellä tilikaudella tehtyyn 102.000 euron suuruiseen liikevoittoon verrattuna tulos heikkeni merkittävästi.

Vuonna 2018 haasteita olivat Vaasassa pelattavien U19 EM kisojen aiheuttamat vaikutukset otteluohjelmaan, minkä vuoksi kotiotteluista oli puolet pelattu jo ennen kesää sekä tulovirtojen jääminen tavoitteista.

Yhtiöllä on menossa sopeuttamistoimet yhtiön tuloksen merkittäväksi parantamiseksi. Yhtiön oma pääoma on tilikauden 2018 jälkeen negatiivinen ja osana rahoitusjärjestelyjä yhtiö käynnisti osakeannin helmikuussa 2019.

Kuluvalle tilikaudelle sopeuttamistoimenpiteitä on yhtiössä tehty ja tehdään edelleen liiketoiminnan tervehdyttämiseksi. Kaudella 2019 on Veikkausliigassa käytössä uusi sarjajärjestelmä, joka vähentää otteluiden määrää vuoteen 2018, mutta tuo mukanaan entistä merkityksellisempiä otteluja syksyyn 2019. 

Futisfesteillä juhlittiin kauden alkamista ja päät...
Raportti: Vepsulle kirvelevä tappio Suomen Cupin v...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio