Sund: "Toisesta puoliajasta ei jää paljoa mukaan otettavaa"

AAM_2971 Kuva/Bild: Arash Matin

FC Inter – VPS 7-1 (3-1)
1-0 7' Liliu
1-1 29' Sillah
2-1 35' Furuholm
3-1 39' Kagayama
4-1 47' Kagayama
5-1 52' Kouassivi-Benissan
6-1 76' Kagayama
7-1 82' Furuholm

VPS hävisi lauantaina Turussa karmein lukemin.

FC Inter avasi maalinteon ottelussa, kun uusi hankinta Liliu osui jo ottelun seitsemännellä minuutilla.

VPS tasoitti noin puolen tunnin pelin jälkeen. Samba Sillah yllätti huomaamattoman kotijoukkueen puolustuksen ja pääsi läpiajoon, jonka seurauksena tasoitti 1-1 hienolla viimeistelyllä Henrik Moisanderin taakse.

Heti tasoituksen jälkeen Vepsulla oli mahdollisuus ottaa johtoasema, kun Samu Alanko oli nokikkain Moisanderin kanssa, mutta pallo ei löytänyt tietään maaliverkon perukoille.

Sen jälkeen ei kestänyt kauaa ennen kuin Inter otti jälleen johtoaseman. Noin viisi minuuttia Vepsun maalin jälkeen Timo Furuholm laukoi pallon ylänurkkaan ja taululle 2-1. Furuholm oli juuri ennen tätä korvannut loukkaantuneen Liliun.

Seuraava kylmä suihku tuli noin neljä minuutti myöhemmin, kun Taiki Kagayama teki 3-1.

Tauolle mentiin kotijoukkueen 3-1-johdossa. Vepsu olisi ollut mahdollisuudet ainakin yhteen lisämaaliin ensimmäisellä puoliajalla.

VPS:n päävalmentaja Christian Sund puhui tauolla siitä, että joukkueen tulee saada helpot virheet pois. Tunne joukkueen sisällä oli, että tappioasema saadaan kirittyä umpeen.

Valitettavasti heti toisen puoliajan alkuun tuli kuitenkin kaksi virhettä. FC Inter aloitti toisen puoliajan samalla tavalla kuin lopettivat ensimmäisen. 47. minuutilla turkulaiset lisäsivät johdon 4-1 ja heti perään taululla oli lukemat 5-1.

Tämän jälkeen pelin rakenne heikkeni ja peli ei ehkä aina muistuttanut organisoidusta jalkapallosta.

Ennen ottelun loppua Inter kerkesi tekemään vielä kuudennen ja seitsemännen maalin.

- 5-1 maalin jälkeen menetimme konseptin. Vaikka emme halunneet antaa Interille helppoja maalipaikkoja, niin teimme kaksi virhettä heti toisen puoliajan alkuun ja tuloksen voi nähdä tulostaululla, toteaa Sund.

- Jos ajattelee miltä ottelun kuva näytti, niin se olisi voinut näyttää pahemmalta meidän kannaltamme. Toisesta puoliajasta ei jää paljoa mukaan otettavaa, Sund analysoi.

Sund näkee kuitenkin jotain positiivista ottelussa. Ensimmäisellä puoliajalla pysyttiin hyvin mukana liigajoukkueen tahdissa.

- Meillä oli mahdollisuudet ottaa johto, kun lukemat olivat 1-1. Sitten teemme kaksi virhettä ja yhtäkkiä taululla on 3-1. Mutta pysyimme kuitenkin aika hyvin FC Interin mukana ensimmäisellä puoliajalla, Sund kommentoi.

- Sitten kaikki kaatuu heti toisen puoliajan alussa. Tilanteesta tai tuloksesta huolimatta, niin emme saa romahtaa tavalla kuten teimme toisella puoliajalla, päättää Sund.

VPS: Pöyhönen – Mahlamäki Camacho (46' Niemi), Hiekkanen, Lo Giudice, Strandvall – Gatambiye (46' Duckrell), Addai (67' Lehtimäki), Puro (75' Lehtonen) – Sillah (75' Irumwa), Sarr (75' Björkqvist), Alanko (60' Morrissey)

Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 14.3. klo. 15:00 Seinäjoella, jossa vastaan asettuu SJK.
Kuva/Bild: Arash Matin

FC Inter – VPS 7-1 (3-1)
1-0 7' Liliu
1-1 29' Sillah
2-1 35' Furuholm
3-1 39' Kagayama
4-1 47' Kagayama
5-1 52' Kouassivi-Benissan
6-1 76' Kagayama
7-1 82' Furuholm

FC Inter öppnade målskyttet i matchen med ett tidigt mål via nyförvärvet Liliu i den sjunde matchminuten.

VPS kvitterade efter dryga halvtimmen spelad. Samba Sillah överraskade en ouppmärksam hemmaförsvarare och rann igenom, och kvitterade till 1-1 med ett fint avslut bakom Henrik Moisander.

Strax efter kvitteringen hade VPS chansen att ta ledningen, då Samu Alanko var ren mot Moisander men lyckades inte sätta bollen i nätmaskorna.

Efter det tog det inte länge innan Inter återtog ledningen. Ungefär fem minuter efter Vepsus mål kunde Timo Furuholm göra 2-1 med ett distinkt avslut i krysset. Furuholm hade strax innan ersatt en skadad Liliu.

Nästa kalldusch kom dryga fyra minuter senare, då Taiki Kagayama utökade hemmaledningen till 3-1.

Till pausvilan gick hemmalaget FC Inter med en 3-1-ledning. Vepsu hade kanske kunnat få in en boll till i den första halvleken.

VPS tränare Christian Sund pratade i halvtid om att laget måste få bort de enkla misstagen, och känslan var inom laget att man kunde hämta upp underläget.

Tyvärr var det dock två misstag som skulle komma i inledningen av den andra halvleken. FC Inter inledde den andra halvleken ungefär var den första slutade. I den 47:e minuten ökade Åbolaget ledningen till 4-1. Strax därefter gjorde FC Inter 5-1.

Efter det blev spelet ostrukturerat, och spelet påminde kanske inte alltid om organiserad fotboll.

VPS höll ut ett tag, men innan slutet hann Inter göra både ett sjätte och sjunde mål. Enligt Christian Sund hade siffrorna i värsta fall kunnat bli större.

- Efter 5-1-målet tappade vi konceptet. Trots att vi inte ville ge Inter några enkla målchanser så gjorde vi två misstag i inledningen av den andra halvleken och resultatet ser man på tavlan, konstaterar Sund.

- Med tanke på hur matchbilden såg ut hade det kunnat se värre ut för vår del. Andra halvlek finns det inte mycket att ta till vara på, analyserar.

Sund ser ändå något positivt i matchen. I den första halvleken höll man rätt jämna steg med ligalaget.

- Vi hade bud på att ta ledningen då matchen stod 1-1. Sedan gör vi två misstag och plötsligt står det 3-1 på tavlan. Men vi höll ändå rätt jämna steg med FC Inter i den första halvleken, tycker Sund.

- Sedan fallerar det helt i början av andra halvleken. Men oavsett situation eller resultat så ska vi inte falla ihop som vi gör i den andra halvleken, summerar Sund.

VPS: Pöyhönen – Mahlamäki Camacho (46' Niemi), Hiekkanen, Lo Giudice, Strandvall – Gatambiye (46' Duckrell), Addai (67' Lehtimäki), Puro (75' Lehtonen) – Sillah (75' Irumwa), Sarr (75' Björkqvist), Alanko (60' Morrissey)

Nästa träningsmatch spelas lördagen den 14.3 i Seinäjoki mot SJK klockan 15:00.

Mahlamäki ja Puro VPS-junioreiden valmennusvahvuut...
Raita kohtaa lauantaina SM-hopeamitalistit Turussa

Samanlaiset artikkelit

Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio