Samuel Mahlamäki siirtyy Vepsun riveihin

Artikkelikuva3

Puolustaja Samuel Mahlamäki ja Vaasan Palloseura ovat solmineet 1+2 -mallisen sopimuksen. Laita- ja keskuspuolustajana viihtyvä 23-vuotias Mahlamäki harjoitteli noin viikon ajan Vepsun mukana joulukuussa. Miehen otteet tekivät vaikutuksen seuraan jo lyhyessä ajassa. Myös Mahlamäki on saanut Vepsusta hyvän ensivaikutelman.

- Olen erittäin tyytyväinen tämän sopimuksen syntymiseen. Olen saanut erittäin positiivisen kuvan Vepsusta, sen toiminnasta ja valmennuksesta. Haluan olla mukana nostamassa tätä seuraa sinne, minne se kuuluu, eli Veikkausliigaan, 181-senttinen puolustaja sanoo.

Lahden Kuusysin kasvatti on edustanut urallaan aiemmin mm. PS Kemiä ja FC KTP:tä. Viime kausi vierähti AC Kajaanin paidassa, jossa Mahlamäki keräsi vyölleen 23 ottelua Ykkösessä. Suomen ja Kuuban passit omaava pelimies, koko nimeltään Samuel Mahlamäki Camacho, uskoo hänen vahvuuksiensa sopivan Vepsun peliin.

- Olen vasenjalkainen puolustaja. Olen fyysinen ja nopea. Myös pallollinen pelaaminen on vahvuuteni. VPS on aina ollut pelaava joukkue ja tiedän, että se sopii minun pelityyliini mainiosti. Haluan olla iso osa pelinavaamisessa ja -rakentelussa, Mahlamäki kertoo.

Mahlamäellä on selvät tavoitteet tulevalle kaudelle.

- Henkilökohtaisesti odotan todella hyvää kautta, jossa kehityn ja olen mukana isossa roolissa. Seuran kannalta ainoa asia, mikä minulla on mielessä, on nousu takaisin Veikkausliigaan. Sen eteen tulemme tekemään kovasti töitä. 

Samuel Mahlamäki edusti viime kaudella AC Kajaania.

Päävalmentaja Christian Sund näkee Mahlamäen vahvuuksiksi samat asiat kuin pelaaja itsekin.

- Samuel on hyvä pallollinen pelaaja. Hänellä on hyvä vasen jalka. Hän on myös nopea ja osaa puolustaa eteenpäin. Ne ovat ehkä isoimmat pelilliset vahvuudet, Sund kommentoi.

Puolustajan otteet kentän ulkopuolella olivat yksi iso syy sopimuksen syntymiseen.

- Samuel on myös hyvä tyyppi ja pääsi hyvin jengiin mukaan, vaikka hän oli mukana vaan viikon. Hän teki asioita hyvin ennen treenejä ja treenien jälkeen. Hän halusi oikeasti tulla tänne Vepsuun. Ykkönen on hänelle tuttu sarja ja uskon, että hän pystyy kehittymään paljon kanssamme, Sund sanoo.

VPS on nyt joulutauolla ja harjoituksiin palataan tammikuun alussa. Silloin on luvassa myös pitempi haastattelu Mahlamäen kanssa kuvien kera. 

MUISTA HANKKIA HUIPPUEDULLINEN KAUSIKORTTI JOULUKUUN AIKANA

Pyry Soirilta upea lahja junioreille – 1000 euroa ...
Harjoitusryhmän sisäisessä ottelussa nähtiin paljo...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio