Raportti: VPS Suomen Cupin välieriin hienolla voitolla

raportti

FC Inter - VPS 1-2 (1-0)

44' Valencic 1-0

61' Voutilainen 1-1

77' Morrissey 1-2

Vaasan Palloseura ja FC Inter kohtasivat lauantaina Suomen Cupin puolivälierässä Turussa. Kyseessä oli tähänastisen kauden tärkein ottelu, koska voittajalle oli luvassa paikka Cupin neljän parhaan joukkoon. VPS oli viimeksi selviytynyt Cupin välieriin vuonna 2008, joten vaasalaisilla oli mahdollisuus harvinaiseen saavutukseen.

Tappioasemasta voittoon

FC Inter määräsi tahdin ottelun alussa. Turkulaiset pitivät palloa ja VPS joutui vetäytymään melko syvälle omaan päähänsä. Kotijoukkue sai luotua muutamia maalipaikkoja vahvan alkunsa ansiosta, mutta Martin Kompalla torjui Filip Valencicin puskun ja Niko Markkulan laukauksen. Vaasalaiset alkoivat hiljalleen päästä peliin paremmin sisään. Pallonhallintajaksot olivat pidempiä ja turkulaisten puolustusmuodosta löytyi tilaa Vepsun hyökkäyspelaajille. Vaasalaisten ensimmäinen hyvä tilaisuus syntyi, kun Momodou Sarr onnistui ohittamaan Markkulan. Sarr syötti maalinedustalle, mutta pallo kimpoili lopulta kulmapotkuksi.

Peli jatkui tasaisena, vaikka kotijoukkue pitikin palloa enemmän. VPS:n vastahyökkäykset ja nopeat hyökkäyspään pelaajat aiheuttivat vaikeuksia Interille. Pelikellossa oli 38 minuuttia, kun Steven Morrissey vapautti Jerry Voutilaisen puolittaiseen läpiajoon. Voutilainen laukoi vasemmalla jalallaan, mutta FC Interin kokenut maalivahti Henrik Moisander torjui pallon varmasti. Joukkueet näyttivät lähtevän puoliajalle maalittomassa tasatilanteessa, mutta Interin pitkä avaus tavoitti Valencicin aivan jakson lopussa. Slovenialainen otti pallon hienosti haltuunsa ja nosti pelivälineen Kompallan yli maalin perukoille. Puoliajalle lähdettiin siis 1-0 tilanteessa.

Toisella jaksolla kentälle tuli sisuuntunut VPS. Kaksinkamppailuihin mentiin voimalla ja tunteet kentällä alkoivat kuumentua. Rikkeitä nähtiin paljon ja peli oli melko katkonaista. Kentällä vaikutti kuitenkin olevan enemmän tilaa kuin ensimmäisellä puoliajalla. Tunnin pelin jälkeen Morrissey löysi tilaa oikeasta laidasta ja lähetti maalille todella kovan keskityksen. Turkulaisten puolustus oli unohtanut tilanteeseen nousseen Voutilaisen, joka pääsi puskemaan vapaasti. Keskikenttätaiturin ei tarvinnut edes hypätä täydelliseen keskitykseen. Voutilainen ohjasi pallon tyylikkäästi päällään turkulaisten maalin yläkulmaan ja ottelua jatkettiin tasatilanteessa. Hetki maalin jälkeen Interin kokeneella Timo Furuholmilla oli tilaisuus siirtää turkulaiset uudestaan johtoon, mutta kokeneen hyökkääjän pusku suuntautui yli maalin.

Paine alkoi hiljalleen kasvamaan turkulaisten maalilla. Muutamien puolittaisten paikkojen jälkeen oli vuorossa taas Voutilaisen ja Morrisseyn yhteistyötä. Voutilainen sai pallon keskikentällä ja lähetti pehmeän noston kotijoukkueen puolustuslinjan yli. Ensimmäisenä palloon ehti tänään kapteeninnauhaa kantanut Morrissey, joka otti pelivälineen ja laukoi sen vastustamattomasti maalin takakulmaan. Kotiyleisö hiljeni ja VPS siirtyi ansaitusti johtoon.

VPS:n johtomaalin jälkeen Interin oli pakko panostaa hyökkäyksiinsä yhä enemmän. Vaasalaiset puolustivat tiiviisti ja pallon saadessaan pitivät sitä fiksusti. Varsinkin nuori topparipari Jonas Häkkinen ja Eero-Matti Auvinen hoitivat tehtävänsä varmasti. Lähimmäksi tasoitusmaalia pääsi Eero Tamminen, jonka puskun Kompalla torjui hienosti vasemmalla kädellään. Turkulaiset eivät enää saaneet kunnon kirivaihdetta päälle. VPS kulutti viimeiset sekunnit pois kellosta ja lopulta erotuomari Viljanen vihelsi pilliinsä. VPS jatkaa voittonsa ansiosta Suomen Cupin välieriin ja askeleen lähemmäksi himoittua pokaalia, jota seura ei ole ikinä voittanut.

"Ihmiset näkivät VPS:n taistelevan"

Päävalmentaja Petri Vuorinen oli jatkoonpääsyn lisäksi tyytyväinen VPS:n oman pelin kehitykseen ottelun aikana.

- Tarkoituksemme ei ollut aloittaa noin matalalla blokilla. Olimme sen takia vähän ongelmissa prässipelaamisemme kanssa ensimmäisellä jaksolla. Koimme kuitenkin olevamme vaarallisia ensimmäiselläkin puoliajalla, kun saimme pallon. Ilmeemme toisella puoliajalla oli mielestäni hyvä. Emme tehneet puoliajalla mitään isompia pelillisiä muutoksia. Muutos lähti pelaajista. Uskon, että ihmiset myös näkivät VPS:n taistelevan varsinkin toisella jaksolla. Tappioasemasta voittoon nouseminen oli hienoa ja on todella tärkeää, että meillä on tuollainen ilme kuin toisella jaksolla, VPS-luotsi pohti ottelun jälkeen.

VPS:n molemmat maalit olivat hienosti rakennettuja ja tyylikkäästi viimeisteltyjä. Maalintekijät Jerry Voutilainen ja Steven Morrissey myös syöttivät toistensa osumat. Vuorinen arvostaa molempia pelaajia korkealle.

- Maalimme olivat todella hienoja. Stevenin pelaamista katsellessa tulee mieleen kolme asiaa, joiden takia hän on näin hyvässä iskussa. Ensinnäkin hän palasi tammikuussa harjoituksiin suhteellisen hyvässä kunnossa. Myös joukkuepelaamisemme tukee Stevenin vahvuuksia, joissakin peleissä enemmän ja joissakin vähemmän. Lisäksi Steven kuuluu tällä kaudella kapteenistoon ja hän on ottanut vastuuta joukkueesta sekä pelistämme. Hän ymmärtää, että hänen vastuunsa on isompi. Johtajuus näkyy myös kentän ulkopuolella.

- Jerryn kohdalla tiedämme, että hän on kaikin puolin hyvä pelaaja. Hänellä on ominaisuuksia, jotka ovat aivan Suomen huipputasolla. Nyt hän on pelannut joissakin peleissä vähän ylempänä ja sitä kautta päässyt viimeistelemään ja syöttämään maaleja, Vuorinen kertoi.

Jonas Häkkinen ja Eero-Matti Auvinen muodostivat tänään VPS:n toppariparin. Nuoret pelaajat onnistuivat melko hyvin Interin kokeneiden hyökkäyspelaajien nollaamisessa.

- Topparipari pärjäsi suht hyvin. Vastassa oli vahvoja ja kansainvälisesti kokeneita pelaajia. Pärjätäksesi sellaisia pelaajia vastaan, sinun täytyy yksinkertaisesti olla vaan kova. Varsinkin kaksinkamppailutilanteissa. Tällaiset pelit kehittävät nuoria pelaajiamme. Jonaskin on pelannut ennen tänne tuloaan vain junioreita vastaan. Pitää olla nöyrä, mutta ei liian nöyrä. Et voi pärjätä kentällä, jos et luota itseesi ja joukkueeseesi. Topparin pitää uskaltaa pelata kovaa, Vuorinen kommentoi.

VPS siirtää nyt katseensa reilun viikon päässä olevaan Veikkausliigan avausotteluun. Silloin vastassa on jälleen kerran FC Inter. VPS-FC Inter pelataan Elisa Stadionilla maanantaina 8.4. klo 18:30.

- Meillä oli hyvä valmistautuminen tähän peliin ja pyrimme toistamaan sen myös tulevalla viikolla. Haluamme, että pelaajat ovat kehoiltaan ja mieliltään virkeitä, kun Veikkausliigakausi alkaa. Meidän pitää myös oppia tästä pelistä paljon. Seuraavan kohtaamisemme Interin kanssa tulee voittamaan se joukkue, joka oppii enemmän tästä pelistä. Tuleva viikko on tärkeä. Keskitymme oleelliseen ja harjoitellemme vähän kevyemmin, sanoo Vuorinen.

Suomen Cupin välieräparien arvonnasta tiedotetaan myöhemmin. Välierät pelataan 16.5. Huippuedulliset tarjoushinnat Vepsun Veikkausliiga-avaukseen ovat voimassa vielä tämän viikonlopun ajan. Hanki omasi täältä!

VPS: Kompalla - Haukioja, Auvinen, Häkkinen, Ojamaa - Laatikainen (61' Strandvall), Gatambiye, Voutilainen - Sarr (90+1' Sillah), Morrissey, Alanko (46' Kostas)

Jerry Voutilainen jatkaa VPS-paidassa myös kaudell...
Ennakko: VPS kohtaa FC Interin Suomen Cupin puoliv...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio