Raportti: VPS ja KPV tasapeliin kauden ensimmäisessä Derbyssä

Raportti

VPS-KPV 2-2 (1-0)

12' Morrissey 1-0

47' Gatambiye 2-0

50' Heiermann 2-1

71' Helmke 2-2

VPS ja KPV kohtasivat lauantaina kauden ensimmäisessä Pohjanmaan Derbyssä. Peli toimi samalla myös uuden Pohjanmaan PowerPark Liigan avausotteluna. Molemmat joukkueet hakivat ottelussa kauden avausvoittoaan. 2811 katsojaa oli saapunut Elisa Stadionille nauttimaan auringosta ja jännittävästä ottelusta.

Viihdyttävä ottelu

Pelissä näkyi derbytunnelman mukanaan tuoma lisäkipinä heti ensiminuuteista alkaen. Tilanteisiin mentiin vauhdilla ja peli aaltoili päästä päähän. Kokkolalaiset aloittivat pelin vahvasti ja loivat muutamia vaarallisia tilanteita, mutta VPS:n nopeat vastahyökkäykset osoittivat vaarallisuutensa 12 minuutin kohdalla. Momodou Sarr pääsi KPV:n boksiin siirsi pallon Steven Morrisseylle, jonka vasemman jalan laukaus painui maalin takakulmaan. Peli jatkui maalin jälkeen vauhdikkaana ja molemmilla joukkueilla oli mahdollisuuksia maalintekoon. Lähimmäksi pääsi KPV:n Hendrik Helmke, jonka kova laukaus osui Vepsun maalin ylärimaan. Ensimmäisellä jaksolla ei kuitenkaan nähty lisämaaleja ja puoliajalle lähdettiin kotijoukkueen 1-0 -johdossa.

VPS koki harmittavan takaiskun heti toisen jakson alussa. Kapteeni Sebastian Strandvall loukkasi nilkkansa ja joutui tulemaan vaihtoon. Strandvallin tilalle kentälle tullut Fabrice Gatambiye pääsi heti pelin sisään, kun Sarr kuljetti pallon KPV:n rangaistusalueelle ja löysi syötöllään Gatambiyen. Nuorukainen iski pallon KPV:n maaliin ensimmäisellä kosketuksellaan ottelussa. VPS siirtyi kahden maalin johtoon ja tilanne näytti erinomaiselta. KPV pääsi kuitenkin kuittaamaan Gatambiyen maalin heti muutaman minuutin päästä. Harri Heiermann sai jalkansa vapaaksi Vepsun rangaistusalueen ulkopuolella ja laukoi pallon voimalla kohti VPS-maalin takakulmaa. Martin Kompalla ei ylettänyt kovaan laukaukseen ja KPV onnistui kaventamaan pelin.

Maalin jälkeen pelin hallinta siirtyi vielä selvemmin vierasjoukkueelle. VPS joutui vetäytymään yhä syvemmälle omalle puoliskolleen KPV:n jahdatessa tasoitusmaalia. Kokkolalaiset lähettivät paljon keskityksiä maalille, mutta VPS-puolustus hoiti tilanteet Timi Lahden johdolla. Vierasjoukkueen paras ase näytti olevan kaukolaukaukset. Useampaan otteeseen laukaustaan esitellyt Helmke pääsi yrittämään maalintekoa 71 minuutin kohdalla VPS:n harhasyötön jälkeen. Saksalainen ampui oikealla jalallaan painavan laukauksen ja Kompalla ei onnistunut torjunnassaan. Tasoitusmaalin jälkeen pelin tempo rauhoittui ja VPS onnistui rakentamaan muutamia hyviä hyökkäyksiä. Samu Alangon takakulmasta niukasti ohi mennyt laukaus jäi kuitenkin vaasalaisten parhaaksi maalintekopaikaksi ja ottelu päättyi tasapeliin lukemin 2-2.

"Harmittaa"

Päävalmentaja Petri Vuorinen oli erittäin pettynyt kahden maalin johtoaseman menettämiseen.

- Tämä harmittaa. Johdimme peliä 2-0 ja menetimme otteemme. Sen jälkeenkin oli vielä mahdollisuuksia ottaa homma haltuun. Otteen menettäminen oli osittain seurausta siitä, mitä teimme pallollisena. Se oli myös seurausta puolustamisestamme. Annoimme KPV:lle todella paljon paikkoja pelata ja hyökätä ottelun aikana. Silloin kun menetät palloa noin paljon ja joudut puolustamaan syvältä, vastustaja kyllä luo paikkoja. Sama oli nähtävissä Inter-pelissä. Meidän pitää pystyä luomaan pidempiä hyökkäyksiä.

VPS joutui vetäytymään melko syvälle varsinkin KPV:n kavennusmaalin jälkeen.

- Emme halua olla noin paljoa matalalla. Myös kakkospalloja pitää voittaa enemmän. KPV:lla oli muutaman kerran liikaa tilaa siinä meidän rangaistusalueemme ulkopuolella. Siinä pitäisi olla pelaajiamme voittamassa kakkospalloja, sanoi Vuorinen.

Valmennusjohto toivoi, että KPV-ottelussa näkyisi kehitystä VPS:n pallollisessa pelissä. Joukkue oli jälleen vaarallisimmillaan hyökätessään nopeasti.

- Nopeat hyökkäyksemme ovat aina vaarallisia. Meillä on nopeita ja pelaajia ja se auttaa siinä. Pystymme uhkaamaan vastustajia nopeilla hyökkäyksillä. Ensimmäisellä puoliajalla saimme ajoittain hitailla hyökkäyksillä KPV:n vetäytymään ja silloin he joutuivat myös juoksemaan. Toisella jaksolla uskalsimme rakentaa hitaita hyökkäyksiä vasta ihan lopussa, kun oli pakko. Emme tehneet sitä, kun johdimme peliä, Vuorinen pohti.

VPS joutui vaihtamaan Martti Haukiojan ja Sebastian Strandvallin kentältä loukkaantumisten takia. Joukkueen pelit jatkuvat perjantaina kotiottelulla SJK:ta vastaan.

- Martilla tuli isku päähän ja hän tuli siksi vaihtoon. Seban nilkkaan tuli tälli tai se vääntyi. Se selviää varmaan maanantaina. Menemme maanantaina Seinäjoelle katsomaan peliä ja näemme mitä sieltä tulee vastaan. SJK fyysisesti vahva ja nimekäs joukkue. Siitä tulee varmasti kova taistelu, kertoi Vuorinen.

Artikkelikuva: Harri Bragge

VPS: Kompalla – Haukioja (46' Ojamaa), Auvinen, Lahti, Holmgren – Häkkinen, Voutilainen, Strandvall (47' Gatambiye) – Alanko (78' Kostas), Sarr, Morrissey 

VPS mukana Miestenpäivä-tapahtumassa
Ennakko: VPS ja KPV kohtaavat kauden ensimmäisessä...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio