Raportti: Vepsun johto ei kestänyt Honkaa vastaan

Raportti

VPS – FC Honka 2-3 (1-0)

15' Ebwelle 1-0

61' Martin 1-1

67' Martin 1-2

84' Martin 1-3

90+3' Ebwelle 2-3

VPS isännöi FC Honkaa lauantaina Elisa Stadionilla. Kotijoukkue joutui lähtemään otteluun erittäin vajaamiehisenä, ja vaihtopenkillä oli ainoastaan kolme pelaajaa. Otteluun saapuneet 1782 katsojaa näkivät äärimmäisen viihdyttävän ottelun, jossa VPS-pelaajat taistelivat loppuun saakka.

Tapahtumarikas ottelu

Vierasjoukkue osoitti vaarallisuutensa jo ensimmäisellä minuutilla. Honka riisti pallon, ja Luis Silva pääsi laukomaan hyvästä paikasta. Vepsun onneksi Martin Kompalla oli hereillä ja esitti näyttävän torjunnan. Hongan vahva alku jatkui ja Kompalla joutui torjumistehtäviin heti uudestaan. Tällä kertaa saksalainen pelasti Vepsun hienolla jalkatorjunnalla. Hongan vyörytys jatkui vielä Lucas Kaufmanin laukauksella, joka painui yli Kompallan maalin.

Vepsulla kesti päästä peliin sisään. Kotijoukkue sai ensimmäisen paikkansa 10 minuutin kohdalla, kun Hindrek Ojamaa pelasi Steven Morrisseyn tekopaikkaan. Jamaikalaisen laukaus suuntautui kuitenkin ohi Tim Murrayn vartioiman maalin etukulmasta. Seuraavaksi laukomaan pääsi kapteeni Sebastian Strandvall, mutta tämäkään laukaus ei osunut maalipuiden väliin. VPS reagoi heikkoon aloitukseensa hienosti, ja Raita näytti vaaralliselta pallon saadessaan.

Steven Morrissey teki hienon riiston Hongan alueella, kun peliä oli pelattu 15 minuuttia. Momodou Sarr sai pallon ja pelasi sen maalinedustalle, jonne oli hiipinyt Alain Ebwelle. Kamerunilainen pisti pallon varmasti maaliin ja VPS siirtyi johtoon. Maali oli Ebwellelle kauden neljäs. Honka sai luotua pienen painostusjakson heti VPS:n avausmaalin jälkeen, mutta Raidan puolustus kesti espoolaisten yritykset. Peli aaltoili päästä päähän puoliajan lähestyessä. Molemmilla joukkueilla oli puolittaisia paikkoja, mutta puoliajalle siirryttiin lopulta Vepsun 1-0 -johdossa.

Molemmat joukkueet esittivät hieman varovaisempia otteita toisen puoliajan alussa, mutta kentällä sattui ja tapahtui silti. Ebwelle oli iskeä illan toisen osumansa, kun kamerunilainen pääsi laukomaan volleysta kulmapotkun jälkitilanteesta. Voimakas veto painui tällä kertaa yli Hongan maalin. VPS puolustus oli todella isoissa vaikeuksissa tunnin paikkeilla. Espoolaiset pääsivät laukomaan peräti kolme kertaa VPS:n rangaistusalueen sisällä, mutta Kompalla torjui kaksi ja Auvinen blokkasi yhden.

Uhrautuva puolustustaistelu ei silti riittänyt. Honka sai kaipaamansa tasoitusmaalin heti tämän jälkeen. Pallo jäi pyörimään VPS:n boksin sisään ja lopulta Hongan Borjas Martin siirsi pallon Kompallan taakse. Tasoitusmaali ei kuitenkaan lamaannuttanut kotijoukkuetta. VPS loi heti muutamia laadukkaita hyökkäyksiä, mutta viimeiset syötöt ja laukaukset eivät onnistuneet.

VPS pelasi rohkeasti ja esitti hyviä otteita hyökkäyspäässä, mutta Honka ja Martin pääsivät rankaisemaan kotijoukkuetta pian uudelleen. Honka avasi VPS-puolustuksen hienolla kombinaatiolla. Kompalla torjui Martinin ensimmäisen laukauksen. Espanjalaishyökkääjä sai vielä paluupallosta toisen mahdollisuuden ja käytti sen hyväkseen siirtäen Hongan samalla 1-2 -johtoon.

Erinomaisen pelin pelannut Kompalla lähetti avauksellaan Morrisseyn vauhtiin 80. minuutin kohdalla. Morrissey keskitti maalin eteen Sarrille, mutta hyökkääjä ei onnistunut kääntämään puskuaan maalia kohti. Martin löi vielä viimeisen naulan Vepsun arkkuun 84. peliminuutilla. Honka pääsi vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Juha Hakola syötti Borjasille takatolpalle. Espanjalainen ei erehtynyt ja täydensi hattutemppunsa.

Vepsusta löytyi vielä taistelua kahden maalin tappioasemassakin. Ebwelle iski illan toisen osumansa lisäajalla komealla laukauksella. Samalla kamerunilainen siirtyi VPS:n sisäisen maalipörssin kärkipaikalle. Kavennuksen jälkeen aikaa ei valitettavasti riittänyt enää, ja VPS-pelaajat joutuivat poistumaan kentältä tappio niskassaan.

"Ansaittu voitto Hongalle"

VPS:n päävalmentaja Christian Sund antoi tunnustusta vastustajalle ottelun jälkeen. Sundin mukaan Martin Kompalla piti VPS:n mukana pelissä ottelun alussa.

- Onnittelut Hongalle kolmesta pisteestä. Meillä oli vaikea vastustaja tänään. Honka pääsi liian helposti hyödyntämään ylivoimat laidoilla ja emme pystyneet vastaamaan siihen tänään. Totta kai olimme pelissä hyvin mukana ja menimme johtoon. Pelin alussa olisimme voineet olla 0-2 -tappiolla, mutta Martin pystyi torjumaan ne pallot, Sund kommentoi.

VPS-luotsi kehui jälleen pelaajiensa asennetta ja työmoraalia. VPS taisteli ottelussa jälleen loppuun saakka.

- Ansaittu voitto Hongalle, mutta olen tyytyväinen siihen, miten menimme peliin. Emme pelkää mitään ja yritämme oikeasti toteuttaa pelisuunnitelmaamme. Se vaatii aika paljon pelaajilta. Jätkät ovat nyt väsyneitä ja mielestäni he tekivät kaikkensa tänään. Loimme vähän parempia maalipaikkoja vielä 1-1 -tilanteessa, ja hyvänä päivänä pallo olisi voinut pomppia meille ja olisimme voineet saada kolme pistettä. Mutta Honka kyllä ansaitsi voittonsa tänään, Sund kertoi.

Vepsu joutui lähtemään otteluun todella pienellä rosterilla. Penkillä oli kolme pelaajaa, joista Sundin mukaan vain yksi oli pelikuntoinen.

- Minulla oli yksi vaihtopelaaja, joka oli pelikuntoinen. Kaksi muuta oli loukkaantuneena. Sen takia tein vain yhden vaihdon. En halua selitellä, että hävisimme sen takia, mutta tällaisessa kelissa ja tällaista vastustajaa vastaan se vaikuttaa, Sund totesi. 

VPS:n pelit jatkuvat ensi viikon sunnuntaina, kun Raita matkustaa Rovaniemelle RoPSin vieraaksi.

VPS: Kompalla – Engström, Häkkinen, Auvinen, Ojamaa – Ebwelle, Laatikainen (78' Gatambiye), Strandvall, Sillah – Sarr, Morrissey

Artikkelikuva: Harri Bragge

FCV voitti Akatemian niukasti
Ennakko: VPS isännöi FC Honkaa
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio