Raportti: Vepsulle ruma tappio Kuopiossa

Raportti

KuPS – VPS 5-0 (4-0)

3' Niskanen 1-0

37' Tuco 2-0

40' Thiaw 3-0

45+3' Tuco 4-0

70' Jyry 5-0

KuPS ja VPS kohtasivat lauantai-iltana Kuopiossa. VPS lähti otteluun maanantaina ottamansa avausvoiton siivittämä, mutta mestaruudesta taisteleva kotijoukkue oli ollut viime viikkoina erittäin kovassa iskussa. Ottelu oli Vepsulle vaikea alusta loppuun.

Surkea ensimmäinen jakso

VPS sai otteluun huonoimman mahdollisen alun. Peliä oli pelattu vasta hieman yli kaksi minuuttia, kun pitkä puolenvaihto tavoitti KuPSin Ilmari Niskasen. Laituri otti pallon haltuunsa ja laukoi pelivälineen etukulmasta Valeri Voskonianin taakse. Kotijoukkue oli tullut otteluun todella vahvasti ja jatkoi painostustaan myös avausmaalin jälkeen. Vepsulla oli isoja vaikeuksia luoda hallittuja hyökkäyksiä pelin alussa.

KuPS hallitsi ottelua täysin ja sillä oli useita paikkoja johtonsa tuplaamiseen vartin kohdalla. Vierasjoukkueen onneksi KuPSin keskitykset eivät olleet tarpeeksi tarkkoja. VPS onnistui luomaan ensimmäisen hyökkäyksensä vasta 18 minuutin kohdalla, kun Jerry Voutilainen ja Samba Sillah pääsivät vaaralliseen vastahyökkäykseen. Voutilaisen viimeinen syöttö ei kuitenkaan löytänyt Sillahia.

Pelin tempo rauhoittui hieman kotijoukkueen hurjan alun jälkeen. VPS pääsi pitämään palloa pidempiä jaksoja, mutta varsinaiset maalipaikat loistivat poissaolollaan. KuPS tuplasi johtonsa 37. peliminuutin kohdalla. Issa Thiaw pääsi läpiajoon, kun häntä vartioinut Jonas Häkkinen koki tulleensa rikotuksi tilanteessa. Timi Lahti yritti vielä taklata pallon Thiawilta, ja erotomari Antti Munukka vei pallon pilkulle. Tuco viimeisteli varmasti ja VPS:n epätoivo kasvoi. KuPS kaatoi hetken päästä lisää kylmää vettä vierasjoukkueen niskaan. Thiaw oli jäänyt vapaaksi ja pääsi puskemaan kuopiolaisten kolmannen osuman.

Vaasalaisten äärimmäisen heikon ensimmäisen jakson kruunasi vielä Tucon tekemä 4-0 -maali. Kamerunilaishyökkääjä pääsi iskemään illan toisen osumansa tyhjiin takatolpalta. Lopulta Munukka vihelsi pilliinsä puoliajan merkiksi, ja koppiin marssi pettynyt vaasalaisjoukkue. VPS teki puoliajalla tuplavaihdon. Juho Lähde tuli keskikentälle ja Kostas hyökkäykseen.

Vepsun peli-ilme oli muuttunut tauolla parempaan suuntaan, mutta KuPS hallitsi silti peliä. Kotijoukkueella oli muutamia hyviä paikkoja toisen puoliajan alussa. VPS kesti kuopiolaisten yritykset, ja pääsi itsekin hyökkäämään. Lähde sekä Kostas pelasivat hyvin yhteen ja vaihtomiehet onnistuivat luomaan painetta kotijoukkueen päätyyn. KuPS-vahti Otso Virtasella oli silti todella vähän töitä.

Kotijoukkue ei tyytynyt neljään osumaansa, vaan jahtasi lisämaaleja aktiivisesti. Pelikellossa oli 70 minuuttia, kun vaihdosta kentälle tullut Tommi Jyry pääsi siirtämään pallon maaliin Hampus Holmgrenin vartioinnista huolimatta. Viides osuma näytti täyttävän KuPSin maalinälän, ja molemmat joukkueet tuntuivat kuluttavan sekunteja kellosta ottelun lopun lähestyessä.

KuPS joutui pelaamaan viimeisen kymmenminuuttisen miehen vajaalla loukkaantumisen takia, mutta kunnollisten maalipaikkojen luominen osoittautui silti vaikeaksi Vepsulle. Vaihdosta kentälle tulleella Ricardo Morrisilla oli ottelun lopussa mahdollisuus tehdä lohdutusmaali. Jamaikalainen ei kuitenkaan osunut kunnolla palloon, ja ottelu päättyi KuPSin murskavoittoon.

"Nyt pitää vaan unohtaa tämä"

Päävalmentaja Christian Sund oli tänään toimitsijakiellossa ja joutui seuraamaan peliä katsomon puolelta. Sundin mukaan KuPS oli kaikessa Vepsua edellä.

- Tuntui, että emme olleet pelissä mukana missään vaiheessa. Olimme jäljessä. Pelin jälkeen on totta kai pettynyt olo, mutta paljoa ei jäänyt harmiteltavaa. Se oli niin ruman näköistä ja KuPS oli niin paljon meitä edellä, että pelin olisi voinut lopettaa ensimmäisen puoliajan jälkeen. Meillä ei ollut tänään mitään haettavaa tuolta, Sund kommentoi.

VPS oli vaikeuksissa koko ottelun ajan ja kotijoukkue tuntui voittavan lähes kaikki kaksinkamppailut.

- Ennen peliä kaikki oli hyvin. En tiedä, mikä siinä oli. KuPS vaan halusi voittaa paljon enemmän kuin me. He voittivat jokaisen ykkös- ja kakkospallon. He pistivät meidät juoksemaan meidän omaa maaliamme päin. Silloin olemme jäljessä ja pelaaminen on vaikeaa, Sund pohti.

Joukkueen on nyt käsiteltävä tappio nopeasti. VPS kohtaa HIFK:n ensi lauantaina runkosarjan viimeisessä ottelussa Elisa Stadionilla. Päävalmentajan mukaan KuPS-ottelusta ei löydy positiivisia asioita.

- Nyt pitää vaan unohtaa tämä ja yrittää saada pelaajat ymmärtämään, että olemme parempia kuin tämä. Tästä pelistä ei ole varmaa mitään hyvää otettavaa, joten tämä pitää vain unohtaa ja kääntää katseet seuraavaan peliin, Sund päättää.

Artikkelikuva: Juha Tamminen

VPS: Voskonian – Engström, Lahti, Häkkinen, Holmgren – Ebwelle, Lehtonen (46' Kostas), Voutilainen, Sillah (65' Morris) – Morrissey (46' Lähde), Sarr

HANKI LIPPUSI HIFK -OTTELUUN

Akatemialle tappio Rovaniemellä
Ennakko: ”Meidän pitää saada nappionnistuminen” – ...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio