Raportti: Vepsulle niukka tappio Helsingissä

untitled-4

Vaasan Palloseura koki 1-0 -vierastappion sunnuntaina HJK:lle.

Ottelun avauspuoliaika kulki HJK:n hallinnassa, mutta kenties vaarallisemmat paikat tulivat Vepsulle. Avausjakson aikana sekä Samu Alanko, että Ibrahima Gueye pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta kumpikin laukaus lähti sen verran pienestä kulmasta, että tilaa ohittaa Maksim Rudakov oli vaikea löytää.

HJK kokeili ajoittain kauempaa, mutta VPS-puolustus peitteli kuteja uhrautuvasti. Vasta jakson lopulla Klaussa pääsi parempaan maalintekotilanteeseen, mutta Samu Volotinen torjui tämän varmasti. Kokonaisuudessaan Klubi piti avausjakson palloa ja VPS puolusti matalassa blokissa iskien vastaan.

Toisella jaksolla alkoikin sitten sattua ja tapahtua. Ensin Alanko pääsi lähietäisyydeltä ampumaan, mutta Rudakov onnistui reaktiotorjunnassaan. Tämän jälkeen Ville Jalasto pääsi puskemaan vain hiukan yli Vepsun maalin vaparin jälkitilanteesta.

Pelin 52. Minuutilla HJK sai vaparin noin 18 metristä. Pallon taakse asettuivat Mosa ja Juha Pirinen, joista jälkimmäinen latasi pallon vastustamattomasti oikeaan yläkulmaan.

Tunnin pelin kohdalla VPS pelasi mainion vastahyökkäyksen ja Gueyen keskitys pyöri lähes maaliviivalla asti. Lopulta jatkajaa ei kuitenkaan löytynyt ja HJK-puolustus putsasi tilanteen viime hetkillä.

Ottelun lopussa VPS avasi pakettiaan prässäämällä ylempää ja halliten myös palloa selkeästi enemmän kuin aiemmin ottelun aikana. Koko paketin nostaminen ylemmäs avasi kuitenkin tiloja myös puolustussuuntaan ja paikkoja nähtiin viimeisen 20 minuutin aikana vielä molemmissa päädyissä.

HJK:n Sebastian Dahlström ja Ville Jalasto toteuttivat kenties Klubin parhaat paikat, mutta laukaukset eivät löytäneet maaliin asti. Vepsun tontit pelattiin Gueyelle ja Aubrey Davidille, sekä lopussa Sebastian Strandvallille, mutta laukaukset viuhuivat joko ohi tai Rudakovin ulottuville. Näin HJK piti kolme pistettä kotonaan maalein 1-0.

- HJK oli tuon verran parempi tänään. Meillä oli vähän erilainen ottelusuunnitelma ja olimme päässeet harjoittelemaan sitä kokonaisen viikon alle. Pelaajat tekivät hyvin duunia ja tulimme tähän peliin paljon paremmin valmistautuneina kuin viimeksi HJK:ta vastaan, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi.

- Se mihin voi olla tyytyväinen on puolustuspelaaminen ja sen kurinalaisuus ihan loppua lukuun ottamatta. Siinä piti ottaa myös enemmän riskejä, koska haimme kovasti tasoitusmaalia, mutta isossa kuvassa puolustuspeli oli eri näköistä kuin aiemmin, Vuorinen jatkoi.

Matalan blokin puolustamisen lisäksi Vuorinen oli tyytyväinen pallottomassa pelaamisessa myös tilanneprässeihin.

- Ensimmäisellä puoliajalla näkyi muutaman kerran kun annoimme tietyissä tilanteissa prässin korkealta. Mielestäni hoidimme sen aika hyvin, eikä HJK pystynyt avaamaan peliä helposti. Lisäksi hoidimme HJK:n pystyjuoksut hyvin.

Hyökkäyspelaamisessa Vuorinen jäi kaipaamaan aavistuksen laadukkaampia valintoja niissä tilanteissa avausjaksolla, kun VPS pääsi nopeisiin hyökkäyksiin.

- Jalkapallossa tasavoimainen ja joissain tilanteissa jopa alivoimainen hyökkäys voi olla ihan OK tilanne. Meillä oli muutama siinä ekalla jaksolla, joissa pikkuisen laadukkaampi tekeminen tai valinta syötössä tai laukauksessa olisi tehnyt hyökkäyksistämme vähän vaarallisempia. Nämä ovat tärkeitä asioita HJK:ta vastaan. Heitä vastaan pelatessa tulisi olla tosi tehokas.

Vuorinen näki muutakin kehitettävää pelissä.

- Pelin avaaminen alhaalta oli vähän heikkoa. Vieläkin välillä valitaan pidempi syöttö ylhäälle alivoimatilanteeseen kuin huomioidaan ylivoimatilanne alhaalla. Pitkä syöttö ei ole siinä se ongelma, vaan valinta milloin ja nimenomaan missä tilanteessa sen antaa. Muutaman kerran myös avausjaksolla menetimme paineettomissa tilanteissa palloja ja jouduimme ehkä puolustamaan matalassa blokissa vielä vähän enemmän mitä olimme suunnitelleet, Vuorinen kommentoi.

Myös HJK:lle pääluotsi antoi tunnustusta.

- He olisivat voineet tehdä maalin joistain toisen jakson paikoistaan etenkin, kun otimme lopussa enemmän riskejä ja avautui enemmän tiloja.

Jerry Voutilainen vaihdettiin puoliajalla ulos kentältä, mutta kyse ei ole suuremmasta vammasta.

- Jerryllä oli tuntemuksia viime aikojen kovan rasituksen vuoksi. Siksi hän tuli puoliajalla vaihtoon.

VPS pelasi ottelun surunauhoilla. Joukkueen jäsenistä kaksi sai viime viikon aikana suru-uutisia läheisen menehtymisen muodossa.

- Nämä asiat kuuluvat elämään ja ovat aina epämiellyttäviä uutisia. Päätimme, että pelaamme heille, jotka suru-uutisia ovat viimeisen viikon aikana saaneet. Toivottavasti se antoi voimaa joukkueellemme ottelussa.

Pelissä näkynyt hyvä asenne halutaan säilyttää vielä kauden viimeisissä otteluissa.

- Viedään kausi loppuun tällä tekemisen meiningillä, Vuorinen totesi.

VPS sunnuntaina: Volotinen - Voutilainen (46' David), Lahti, Auvinen, Ojamaa - Alanko (76' Hakola), Strandvall, Vahtera (68' Lähde), Laatikainen, Gueye - Caé.

Penkillä: Meerits, Gatambiye, Morrissey.

Artikkelikuva: Harri Bragge.

HULPPEA TARJOUS! VPS KAUSIKORTIT 2019 JO MYYNNISSÄ...
Ennakko: Suomen mestarin vieraaksi sunnuntaina

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2018 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio