Raportti: Vepsulle kirvelevä tappio Suomen Cupin välierässä

Raportti

VPS-IFK Mariehamn 1-3 (1-2)

22' Ebwelle 1-0

34' Sjölund 1-1

39' Sid 1-2

85' Hamza 1-3

VPS ja IFK Mariehamn kohtasivat torstai-iltana huipputärkeässä Suomen Cupin välierässä. Loistavissa olosuhteissa pelattua ottelua oli saapunut seuraamaan 2509 katsojaa.

Vaikea ottelu

Ottelu alkoi vierasjoukkueen komennossa. Maarianhaminalaiset pitivät palloa ja VPS keskittyi tiiviiseen puolustamiseen sekä vastahyökkäysten kyttäämiseen. IFK:n Hampus Lönn pääsi puskemaan hyvästä paikasta, kun pelikellossa oli 6 minuuttia. Eero-Matti Auvinen sai kuitenkin päänsä väliin ja VPS selvisi säikähdyksellä. Kotijoukkue kesti IFK:n vahvan alun ja pääsi rakentamaan omia pitkiä hyökkäyksiään. 15 minuutin kohdalla Momodou Sarr sai pallon vauhtiin ja haastoi IFK-puolustajan. Sarr sai jalkansa vapaaksi, mutta nuorukaisen laukaus painui sivuverkkoon.

VPS:n peli parani ottelun edetessä. Peliä oli pelattu 21 minuuttia, kun pallo pelattiin pitkän hallintajakson päätteeksi Alain Ebwellelle, joka kääntyi taitavasti IFK:n rangaistusalueen edustalla. Kamerunilaisella oli tilanteessa paljon tilaa ja ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa ollut taituri lähetti laukauksen kohti IFK:n maalin vasenta alakulmaa. IFK-vahti Oskari Forsman ei ylettänyt palloon ja peliväline painui vastustamattomasti verkon perukoille.

VPS jatkoi hyviä otteitaan myös avausmaalin jälkeen. Jerry Voutilainen pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta keskikenttämaestron veto painui ohi. Myös vierasjoukkue osoitti vaarallisuuttaan. Robin Sidin laukaus painui kuitenkin yli maalin puolentunnin kohdalla. Pian tämän jälkeen pallo tippui IFK-kapteeni Daniel Sjölundille Vepsun rangaistusalueen edustalla. Kokenut keskikenttämies pääsi laukomaan ja Martin Kompalla yllätettiin ensimmäistä kertaa. Pian vierasjoukkueen tasoituksen jälkeen VPS sai lisää kylmää vettä niskaansa. IFK:n Robin Sid lähetti maalille kaukaa keskityksen, jota VPS ei onnistunut katkaisemaan. Peliväline pomppi lopulta suoraan VPS-maalin takakulmaan ja IFK siirtyi johtoon. Enempää vaarallisia tilanteita ei nähty ja puoliajalle lähdettiin vierasjoukkueen 1-2 -johdossa.

Mariehamn aloitti myös toisen puoliajan vahvasti. VPS joutui vetäytymään matalalle ja ahvenanmaalaiset loivat vaarallisia tilanteita varsinkin erikoistilanteista. Kotijoukkue oli vaikeuksissa ja tilannetta pyrittiin muuttamaan tuplavaihdolla. Fabrice Gatambiye ja Hindrek Ojamaa tulivat 60 minuutin kohdalla kentälle ja VPS teki muodostelmaansa samalla muutoksia. Muutokset tuottivat tulosta ja Mariehamn joutui vetäytymään syvälle omaan päähänsä. Laatupaikkojen oli kuitenkin VPS:lle vaikeaa. 67 minuutin kohdalla upeaa peliä pelannut Ebwelle antoi Samu Alangolle hyvän syötön boksiin, mutta Alangon laukaus painui reilusti yli. Vierasjoukkue muuttui yhä passiivisemmaksi ja VPS alkoi jahtaamaan tasoitusmaalia toden teolla.

76 peliminuutin kohdalla Martti Haukioja lähetti maalille vaarallisen keskityksen ja Ebwelle oli lähellä päästä palloon. Vaikka VPS hallitsi peliä, puolusti IFK erittäin tiiviisti. Kotijoukkue pääsi lähelle IFK:n rangaistusaluetta, mutta viimeiset ratkaisut eivät olleet riittävän laadukkaita. Mariehamn pyrki pelaamaan kellosta sekunteja pallon saadessaan ja VPS:n loppukiristä puuttui puhti. Kellossa oli 84 minuuttia, kun IFK sai vapaapotkun kentän oikealta laidalta. Tarik Hamza pääsi palloon päineen ensimmäisenä ja puski pelivälineen VPS-maalin takakulmaan. Kolmas takaiskumaali käytännössä tappoi pelin, eikä VPS onnistunut enää luomaan vaarallisia tilanteita. Ottelu päättyi kirvelevään tappioon, joka samalla katkaisi VPS:n hienon Cup-taipaleen.

"He olivat parempia"

Päävalmentaja Petri Vuorinen oli todella pettynyt ottelun jälkeen. Varsinkin samat virheet, joita on esiintynyt aiemmissakin otteluissa, kismittivät VPS-luotsia.

- Onnittelut IFK Mariehamnille voitosta. Se oli mielestäni ansaittu voitto. IFK hallitsi pitkiä jaksoja ja he olivat parempia. Meidän kannaltamme tässä on huonoa, että samat asiat toistuvat pelissämme. On vaikea voittaa pelejä, kun päästää samanlaisia maaleja. Sitten se ylämäki on aina pidempi. Siihen tämä oikeastaan kiteytyy. Jos emme puolusta niitä alueita, joilta maaleja on tullut ennenkin, on vaikea lähteä pelaamaan. Jatkoa ajatellen nämä asiat ovat todella tärkeitä, Vuorinen kommentoi.

VPS pelasi todella hyvin pitkän aikaa ensimmäisellä jaksolla. Sjölundin tekemä tasoitusmaalin jälkeen Raita ei päässyt enää samalle tasolle.

- Silloin, kun pystyimme tekemään hitaita hyökkäyksiä ja avaamaan rauhassa, pidimme palloa ja pääsimme syvemmälle. Kun IFK otti pallollisen pelin haltuunsa, me painuimme syvemmälle. Tasoitusmaalin jälkeisen jakson aikana menetimme pallon monesti ja se ratkaisee näissä peleissä. Vastassa on hyviä joukkueita ja pallonmenetysten myötä menetämme myös otteemme, pohti Vuorinen.

Vepsun pelit jatkuvat jo maanantaina Elisa Stadionilla Veikkausliigaottelulla RoPSia vastaan. Liput otteluun ovat myynnissä Vepsun verkkokaupassa.

VPS: Kompalla – Holmgren (62' Ojamaa), Auvinen, Lahti (90' Laatikainen), Haukioja – Häkkinen, Voutilainen, Strandvall (62' Gatambiye) – Ebwelle, Alanko, Sarr

Artikkelikuva: Harri Bragge 

HANKI LIPPUSI ROPS-OTTELUUN TÄÄLTÄ


Vaasan Palloseura Oy teki tappiota tilikaudella 20...
Ennakko: VPS ja IFK Mariehamn taistelevat paikasta...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio