Raportti: Kauden avaus päättyi pistejakoon

lopputulos-eif

Kello oli minuutin vajaa neljän iltapäivällä ja tummat pilvet varjostivat Ekenäsiä. Sää oli heinäkuuksi viileä, mutta tunnelma oli katossa, kun Ekenäs IF ja VPS marssivat Tammisaaren keskuskentälle. Olihan kyseessä poikkeuksellisen kevään takia sekä kotijoukkueen ensimmäinen kotiottelu, että Vepsun ensimmäinen ottelu Ykkösessä vuonna 2020. Kaikesta saattoi aistia, että kauan odotettu hetki oli koittamassa. 

Tuomari vihelsi pilliinsä ja ottelu käynnistyi Raidan komennossa. Heti neljännellä minuutilla liukas VPS-hyökkääjä Mudu Sarr oli lähellä maalintekoa, ja "Mudu" nosti vapaasta paikasta pallon yli EIF-veskarin. Pallon pomppiessa kohti maalia Sarr oli lähdössä jo tuulettamaan, mutta EIF-puolustaja ehti palloon ja purki sen pois aivan maaliviivalta, eikä avausmaalia syntynytkään. Pelin ensimmäiset 10 minuuttia sujuivat pääosin VPS:n tahdissa, mutta aivan yhtä hyville maalipaikoille Vepsu ei sen jälkeen enää ensi jaksolla päässyt. Pari kertaa vauhdikkaat hyökkäykset laidoilta katkesivat EIF-pelaajien taklauksiin, mutta tuomari oli selvästi päättänyt sallia tässä ottelussa tavallista kovemmat otteet, ja pilli soi vain harvoin.

Ensimmäisen 20 minuutin jälkeen VPS näytti ottavan jalkaa pois kaasulta, ja hyökkäyksiin lähtemisestä hävisi vähän terävyyttä. EIF taas pääsi peliin mukaan paremmin ja paremmin, ja erityisesti vasemman laidan Darren Smith pelotteli VPS-puolustusta useammankin kerran. Paras yritys syntyi 32. minuutilla, kun Smithin laukaus pilkun tuntumasta viuhahti vain vähän Rasmus Leislahden vartioiman VPS-maalin ohi. Järin moniin torjuntatöihin ei nuori VPS-vahti silti joutunut, vaan ainoa kerta, kun hänen piti pysäyttää pallo johtui EIF-keskushyökkääjän yritteliäästä laukauksesta 20 metristä. Sen Leislahti pysäytti helposti seisaaltaan. Tauolle siirryttiin siis tasalukemissa 0-0, samalla kun sade alkoi kastella kenttää.

Toinen puoliaika käynnistyi Vepsulta heikommin, ja EIF pääsi ahdistelemaan VPS-maalia useammin kuin toisinpäin. 60 minuutin jälkeen Leislahti joutui torjuntatöihin useampaan otteeseen. Kotijoukkueen Smithin ottelun toinen hyvä maalipaikka pilkun vasemmalta puolelta päätyi heikkoon laukaukseen ja Leislahden varmanäppiseen torjuntaan. Nuoren maalivahdin rohkeat vastaantulot pysäyittivät useammankin EIF-hyökkäyksen.

Vepsu alkoi saada pelistä kiinni taas 70 minuutin jälkeen. Sarr pääsi puskemaan Sillahin oikealta antamasta vaparista varsin vapaasti, mutta pusku suuntautui yli maalin. Loppuhetkillä saatu vapari vasemmalta oli vielä uhkaavampi, kun Strandvall täräytti sen 25 metristä suoraan maalia kohti. EIF-vahti oli kuitenkin hereillä, eikä lopun paineesta saatu enää aikaan Sarrin epäonnistunutta puskuyritystä kummempaa. Vepsulla oli kenties paremmat maalipaikat, mutta muuten ottelu oli tasainen ja päättyi kenties oikeutetusti pistejakoon.

Päävalmentaja Christian Sundin mielialat ottelun jälkeen olivat kaksijakoiset. 

- Puolustuspeliimme olin tyytyväinen. Se toimi, niin kuin pitikin. Sen sijaan pallolliselta peliltämme olisin toivonut vähän enemmän. Siinä oli monia asioita, joita pitää korjata. Koko matsia emme pystyneet pitämään prässiä ylhäällä, vaan välillä piti vetää pakkaa alaspäin ja keskittyä tukkimaan keskustasta vastustajan syöttölinjoja. Mutta se on normaalia, sillä jalkapallo-ottelu kestää 90 minuuttia, Sund muistutti. 

Tuloksellisesti Sund piti ottelua reiluna. 

- Jos meillä olisi ollut vähän paremmin tuuria "Mudun" parissa paikassa tai "Seban" vaparissa, niin voitto olisi ollut otettavissa. Mutta oli EIF:lläkin pari paikkaa, joten varmasti piste oli oikea tulos. 

- Ensi viikolla on uusi peli ja katsomme harjoituskentällä, mitä teemme, Sund päätti.

Vepsun seuraava ottelu pelataan 11.7. klo 16:30. Vastaan asettuu Elisa Stadionilla MYPA. Otteluliput ja kausikortit ovat myynnissä osoitteessa https://www.seamchip.fi/vepsu. Nähdään Elisa Stadionilla!

EIF-VPS 0-0

VPS tänään, VPS idag: Leislahti - Niemi, Koskimaa, Mahlamäki Camacho, Sillah - Laatikainen (85' Nuutinen), Gatambiye, Puro - Alanko, Strandvall, Sarr

Own-and-Loan -paidat nyt myynnissä!
Ennakko: Pitkä odotus päättyy - Raidan Ykkösen kau...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio