Raidan valmennustiimi täydentyy

Nijaz Sarajlija

Vaasan Palloseura on solminut kolme valmentajasopimusta. Henri Sillanpää jatkaa maalivahtivalmentaja, ja valmennusrinkiin liittyy hänen lisäksi Nijaz Sarajlija sekä Tommi Helminen.

Christian Sundin apuvalmentajaksi on liittynyt 47-vuotias Nijaz Sarajlija. Sarajlija on syntynyt Bosnia-Hertsegovinassa ja on toiminut viimeksi Sporting Kristinan apuvalmentajana viime kaudella osana valmentajakoulutusta. Hän oli myös Närpiön Kraftin päävalmentaja Kakkosessa kaudella 2018.

Sarajlija suorittaa parhaimmillaan UEFA PRO-koulutusta, joka on UEFA:n korkein valmentajalisenssi. Kurssi päättyy ensi viikolla kokeisiin. Sarajlijan sopimus kattaa tämän vuoden ja sisältää option ensi kaudesta.

- Olen nyt kolmatta viikkoa Vepsun kanssa. Yhteistyö Sundin kanssa toimii mainiosti. Näen että voin itse auttaa pelaajia kehittymään kentällä.

- Ensinnäkin olen kiitollinen siitä, että Sund ja VPS ovat antaneet minulle tämän mahdollisuuden. Oli myös minun sekä seuran toivomus, että asuisin Vaasassa, jotta voisin keskittyä työtehtäviini maksimaalisesti. Perheeni asuu edelleen Närpiössä, Sarajlija valottaa.

Päävalmentaja Sund on tyytyväinen yhteistyöhön Sarajlijan kanssa.

- Sarajlijan vahvuudet ovat erityisesti hänen korkea vaatimustaso sekä sosiaaliset taidot. Hän ymmärtää sen, että kaikki ovat erilaisia, ja osaa käsitellä ihmisiä tilanteen mukaan, Sund kehuu.

- Meidän jalkapallonäkemykset ovat hyvin lähellä toisiaan. Tosin luonnollisesti meillä on yksityiskohdista hieman eri näkökulmia, mutta tämä luo hyvän pohjan keskusteluihin, Sund jatkaa.

- Sarajlija on erittäin omistautunut ja tietää mitä tämä työ häneltä vaati. Hän elää jalkapalloa 24 tuntia vuorokaudessa, Sund paljastaa.

Tommi Helminen

Tulevalla kaudella Tommi Helminen tulee toimimaan joukkueen videoanalyytikkona. Helminen, joka on ollut jo monta vuotta mukana junioreiden valmennuskuvioissa, toimii myös VPS-junioreiden Junnuliiga-koordinaattorina ja hoitaa videoanalyytikon tehtäviä. Tämän lisäksi Helminen on toiminut videoanalyytikkona Palloliiton tapahtumissa.

Aina iloisella tuulella oleva Helminen on innolla lähtenyt työskentelemään edustusjoukkueen kanssa.

- Hyvällä ja odottavalla fiiliksellä olen lähtenyt mukaan. On kunnia tehdä töitä VPS-junioreiden lisäksi myös edustusjoukkueen kanssa, Helminen kertoo.

- Yhteistyö on alkanut hyvin cupissa. Koitan omalta osalta auttaa joukkuetta kauden aikana niin että päästään asetettuihin tavoitteisiin, Helminen päättää.

Sundin mukaan yhteistyö Helmisen kanssa on toiminut hyvin tähän asti.

- Helminen on meidän mukana suunnilleen kaksi harjoitusta viikossa ja tietenkin myös otteluissa. Hän kokoaa videomateriaalit meidän toivomusten ja teemojen mukaan, Sund kertoo.

Henri Sillanpää jatkaa seuran maalivahtivalmentajana. Sillanpää on ollut seurassa maalivahtivalmentajana siitä lähtien, kun hän päätti peliuransa kauden 2015 jälkeen. Sillanpää toimii myös VPS-junioreiden P05- ja P07-joukkueiden vastuuvalmentajana. Parhaimmillaan Sillanpää suorittaa UEFA A-valmentajakoulutusta. Ennestään Sillanpäällä on UEFA A-maalivahtilisenssi. Sillanpään sopimus on yksivuotinen.

- Verrattuna edelliskausiin Sillanpää on nyt pääsääntöisesti maalivahtien kanssa. Hän pitää meidän kahdelle nuorelle maalivahdille kolme kertaa viikossa tunnin maalivahtiharjoitukset ennen varsinaisia joukkueharjoituksia, Sund avaa maalivahtikuvioita.

Vepsun maalivahtikaksikko koostuu tällä kaudella Rasmus Leislahdesta, syntynyt 2000, sekä Tuomas Pöyhösestä, syntynyt 2001. Nuorukaiset tuntevat toisensa HJK:n junioreista.

- Meillä on kaksi nuorta ja lupaavaa maalivahtia, joiden treenaaminen vaatii paljon toistoja. Sillanpää hoitaa heille tarvittavaa maalivahtivalmennusta ja pitää huolta henkisestä puolesta, Sund tarkentaa.

Yleisellä tasolla Sund on tyytyväinen taustajoukkoihin.

- Teemu Luoma pitää huolen siitä, että kaikki varusteet ja vastaavat ovat kunnossa, jotta poikien ei tarvitse huolehtia niistä. Kyllähän täällä kopissa huomaa, että kaikki oleelliset on oikeilla paikoilla ja niin edelleen. Sitten tietenkin Jouko "Takku" Jokinen hoitaa omat hommansa, ja paljon enemmän, joukkueenjohtajana. Yhteispeli toimiston kanssa toimii myös hyvin. Tuntuu siltä, että meillä on jotain hyvää meneillään ja paljon positiivista energiaa taustalla ja siihen ollaan myös pyritty tietenkin. Kaikkien pitää osata olla ylpeitä siitä, että he edustavat Vepsua, Sund päättää.

Lisäksi laitapakki Tommy Cooneyn sopimus on purettu yhteisymmärryksessä koeajan päädyttyä. 

Nijaz Sarajlija

VPS har skrivit tränarkontrakt med Nijaz Sarajlija, Henri Sillanpää och Tommi Helminen.

Nijas Sarajlija, 47 år, kommer fungera som Christians Sunds assisterande tränare denna säsong. Sarajlija, född i Bosnien och Hercegovina, var säsongen 2018 huvudtränare för Närpes Kraft i Division 2. Ifjol verkade Sarajlija som assisterande tränare i Sporting Kristina som en del av hans tränarutbildning. Sarajlijas kontrakt med VPS är av modellen 1+1.

För tillfället genomför Sarajlija tränarutbildningen UEFA PRO, den högsta kategorin inom UEFA:s tränarutbildningar. Kursen avslutas nästa vecka i form av ett två dagars test. Sarajlija verkar inspirerad över att arbeta i en professionell miljö.

- Det är tredje veckan som jag är här nu. Samarbetet med Sund fungerar ypperligt. Jag ser framförallt att jag kan ge spelarna verktyg att bli bättre individer på planen.

- Framförallt är jag tacksam över att få jobba på denna nivå, ett stort tack för det till Sund och VPS. Det är också min och klubbens önskan att jag nu bor i Vasa medan familjen finns kvar i Närpes, så att jag skulle kunna fokusera maximalt på jobbet som tränare, förklarar Sarajlija.

Huvudtränare Sund är nöjd över samarbetet med Sarajlija hittills.

- När det kommer till hans styrkor så är Sarajlija väldigt krävande, och duktig på att hantera personer. Han förstår att alla är olika och hanterar sociala relationer mycket bra, lyfter Sund fram.

- Vi ser på fotboll på ganska samma sätt, givetvis finns det detaljer vi inte ser på exakt samma sätt men det är naturligt och ger en grund till givande diskussioner, fortsätter Sund.

- Sarajlija är väldigt hängiven, och vet vad som krävs av yrket. Han lever fotboll 24 timmar om dygnet, avslöjar Sund.

Tommi Helminen, Junnuliiga-koordinator för VPS-juniorerna, kommer agera videoanalytiker för representationslaget kommande säsong. Helminen har i flera år varit verksam inom VPS-juniorerna både som tränare och videoanalytiker och även arbetat som videoanalytiker på Bollförbundets evenemang. Den alltid glada Helminen har ivrigt tagit sig an sina nya arbetsuppgifter.

- Det är med bra och förväntansfull känsla som jag tagit mig an uppgifterna. Det är en ära att få jobba med både VPS-juniorerna och representationslaget, berättar Helminen.

- Samarbetet har börjat bra i cupmatcherna. Jag försöker hjälpa laget på bästa möjliga vis för att vi ska kunna uppnå de gemensamma målsättningarna denna säsong, avslutar Helminen.

Enligt Sund så har samarbetet med Helminen fungerat bra hittills.

- Helminen är med oss ungefär två träningar i veckan, och givetvis även på matcherna. Han klipper ihop videomaterial enligt önskemål och teman, och det har fungerat bra så här långt, säger Sund.

Henri Sillanpää

Henri Sillanpää fortsätter som målvaktstränare för representationslaget. Sillanpää har figurerat som målvaktstränare i klubben ända sedan han avslutade sin spelarkarriär efter säsongen 2015. Sillanpää är även ansvarstränare för VPS P05 och P07 på juniorsidan. Sillanpää utför som bäst UEFA:s A-tränarlicens och har från tidigare UEFA:s A-licens för målvaktstränare. Sillanpääs kontrakt är ettårigt.

- Till skillnad från tidigare så ligger Sillanpääs fokus egentligen främst på målvakterna i år. Han är med oss tre gånger i veckan, då han kör en timmes individuell träning med vårt unga målvaktspar, förklarar Sund.

Vepsus målvaktstandem i år består av Rasmus Leislahti och Tuomas Pöyhönen, som är födda 2000 respektive 2001. Killarna är bekanta med varandra sedan junioråren i HJK.

- Vi har två unga och talangfulla målvakter som behöver mycket repetitioner på träningarna. Sillanpää sköter både målvaktsträningen och den mentala biten med Leislahti och Pöyhönen, specifierar Sund.

Generellt så är Sund nöjd med staben kring laget.

- Teemu Luoma gör sitt yttersta för att grabbarna ska ha all utrustning och så vidare i skick, och du ser ju här i omklädningsrummet hur prydligt allt är. Sedan har vi ju givetvis lagledare Jouko "Takku" Jokinen som sköter allt möjligt. Samarbetet med kontoret fungerar också bra. Det känns som att vi har något bra på gång och mycket positiv energi i bakgrunden, något vi också strävat efter. Alla ska kunna vara stolta över att kunna representera VPS, summerar Sund.

I tillägg till detta kan det meddelas att kontraktet med ytterbacken Tommy Cooney har avslutats i samförstånd med spelaren i samband med att prövotiden gick ut.

Ykkösen otteluohjelma julkaistu
Tule mukaan VPS-perheeseen!

Samanlaiset artikkelit

Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio