Olli Nieminen aloittaa Vepsun uutena myyntipäällikkönä

Nieminen

Olli Nieminen aloittaa Vaasan Palloseuran uutena myyntipäällikkönä. 4 vuotta seurassa työskennellyt Teppo Haakana päätti siirtyä etsimään uusia haasteita ja seura käynnisti rekrytointiprosessin uuden myyntipäällikön löytämiseksi. Lopulta seuran valinta kohdistui vaasalaiseen Niemiseen.

Nieminen on koulutukseltaan YO-merkonomi. Hän on aiemmin työskennellyt elokuva-alalla.

- Olen syntyjään vaasalainen ja asunut täällä koko ikäni. Tein pitkän uran elokuvien parissa. Olin aikoinaan Vaasan molempien Makuunien myymäläpäällikkönä ja sen jälkeen toimin Future Filmin myyntipäällikkönä melkein 13 vuoden ajan. Leffahommat ovat minulle myös harrastus, joten siinä mielessä tein niitä hommia myös rakkaudesta lajiin. Nyt tuli uusi mielenkiintoinen mahdollisuus ja pääsen tekemään töitä rakkaudesta futikseen, Nieminen kertoo.

Nieminen kuvailee itseään innokkaaksi penkkiurheilijaksi, joka seuraa varsinkin Vepsua ja Englannin Valioliigaa.

- Vepsua on tullut seurattua jo pitkään. Kaksi enoistani ovat pelanneet Vepsun edustusjoukkueessa, joten myös sellainen VPS-yhteys löytyy. VPS on aina ollut lähellä sydäntä ja peleissä on tullut käytyä paljon. Jos en ole päässyt peliin, olen katsonut ottelun Ruudusta.

Uusi myyntipäällikkö haluaa auttaa Vepsua niin hyvin kuin mahdollista. Nieminen kertoo nauttivansa myyntityöstä.

- Täällä on tehty aikaisempina vuosina hyvää työtä, joten pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Teen parhaani, jotta seuralla olisi vielä parempi myynti kuin aiemmin, jos mahdollista. Päähommani on saada vihreitä lukemia liikevaihtoon. Myyntityö on aina myyntityötä, mutta joka firmassa ja hommassa on oma kulmansa. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä ja odotan uusia haasteita innolla. 

- On hienoa myydä ja neuvotella. Hyvän tuloksen aikaansaaminen on erittäin palkitsevaa. Urheilussa on hieno tunne, kun saa tehtyä maalin ja minulle ison kaupan solmiminen on yhtä hieno tunne. Odotan ja toivon, että pystyn auttamaan Vepsua ja kasvattamaan liikevaihtoa myynnin puolella vielä entisestään, tuore myyntipäällikkö kommentoi.

Niemisen mukaan VPS on kaikkien vaasalaisten tuntema brändi, jota on helppo markkinoida paikallisille yrityksille. 

- Yritykset miettivät tarkkaan, että mihin he laittavat rahojaan. Meidän tehtävämme on painottaa paikallisen urheilun tukemisen tärkeyttä. Olisi hienoa saada paikallisilta yrityksiltä kaikki mahdollinen tuki, Nieminen päättää.

RYHDY VEPSUN OMISTAJAKSI

VPS:lle kaksi uutta pelaajasopimusta – Ebwelle ja ...
VPS seurojen laatujärjestelmän kehitysohjelmaan
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio