Ennakko: Ykkösen kauden kotiavaus Vaasassa

vps_akat-kraft-060720-MM-16

Vepsun Ykkösen kausi jatkuu huomenna lauantaina kello 16:30, kun vierailulle Elisa Stadionille tulee MYPA. Kyseessä on VPS:n edustusjoukkueelle kauden ensimmäinen kotiottelu, ja ensimmäinen kotiottelu lähes 15 vuoteen muulla sarjatasolla kuin Veikkausliigassa. Kohtaaminen on myös joukkueiden välillä ensimmäinen sitten vuoden 2014.

MYPAn kausi alkoi vierasottelulla AC Oulua vastaan. Siellä sarjan altavastaajiksi odotetut kouvolalaiset haastoivat kärkipäähän kaavailtua Oulua kunnolla. Brassihyökkääjä Vitinhon maalilla kouvolalaiset menivät johtoon minuutilla 50, mutta kymmentä minuuttia ei ehtinyt kulua kun kotijoukkue onnistui jo tulemaan tasoihin ja menemään vielä ohi. Lisämaaleja ei sen jälkeen enää syntynyt, joten voittolukemiksi jäivät 2-1.

Tiukka tappio vahvalle Oululle jätti MYPAn päävalmentaja Ilkka Mäkelän mielialan silti hivenen pettyneeksi.

- Oulu ansaitsi voittonsa, mutta olimme lähellä loppuun asti. Emme hävinneet huonolle joukkueelle. Positiivista oli se, että linjojemme taakse ei päästy jatkuvasti, eikä yksinläpitilanteita syntynyt edellisten otteluiden tapaan. Uskallan sanoa, että taistelimme ryhdikkäästi ja haastoimme miehekkäästi vaikeaa vastustajaa läpi ottelun, Mäkelä kehaisi.

Yhtäältä MYPA:n tämänvuotinen joukkue on koottu sarjatason pienimmällä budjetilla, joten kummoisia nimimiehiä joukkue ei vilise ja joukkue tulee siis altavastaajana Vaasan reissulle. Toisaalta tällä kaudella MYPAlla on yhteistyösopimus Veikkausliigaa pelaavan HIFK:n kanssa. Mukaan saattaa siis tulla yllättävän kovia vahvistuksia lyhyelläkin aikataululla. Oulussa HIFK:n farmipelaajista oli mukana Nikolas Saira ja Vitinho. Vielä ei ole tiedossa, keitä HIFK-pelaajia lähtee mukaan Vaasan reissulle

"Haluamme voittaa tämän ottelun" 

Vepsun oma kausi alkoi 0-0 -tasapelillä vieraissa EIF:ää vastaan. Ottelu oli varsin tasaväkinen, molemmat joukkueet puolustivat hyvin, ja maalivahdit hoitivat tonttinsa kunnialla. Tasalukemat olivat lopulta ottelutapahtumiin nähden oikeutetut, joskin Momodou Sarrin pari kelpo maalipaikkaa jättivät vähäsen jossiteltavaa myös päävalmentaja Christian Sundille.

- Jos meillä olisi ollut vähän paremmin tuuria "Mudun" parissa paikassa tai "Seban" vaparissa, niin voitto olisi ollut otettavissa. Mutta oli EIF:lläkin pari paikkaa, joten varmasti piste oli oikea tulos, Sund kertoi ottelun jälkeen. 

Nyt, ennen MYPAa vastaan pelattavaa ottelua on päävalmentaja luottavaisella mielellä.

- Jos haluamme kamppailla kärkisijoista, pitää meidän voittaa kotiottelut ja ottaa pisteitä vierasotteluista. Haluamme voittaa tämän ottelun, ja meillä on myös kaikki avaimet siihen, miten me voitetaan ottelu huomenna. Joukkue on nälkäinen, kun päästään viimein vetämään kotiyleisön edessä. Tosi hyvä fiilis, Sund kertoo.

Sund kuitenkin huomioi, että MYPA ei ole pelkkä suupala, kuten nähtiin jo joukkueen Oulun-vierailulla.

- MYPA on hyvin puolustava joukkue, ja menivät Oulua vastaan johtoon. Heitä vastaan on vaikea tehdä maaleja, jos emme liiku riittävän hyvin, Sund muistuttaa.

Vepsun nuori laitapelaaja Samba Sillah odottaa ottelua myös innolla. Nopeajalkainen Sillah pelasi EIF:ää vastaan vasempana laitapakkina, ja yhteistyö vasemmalla laidalla pelanneen Momodou Sarrin kanssa aiheutti ongelmia EIF:n puolustukselle.

- EIF-matsissa ei maalinteko onnistunut, joten nyt treeneissä olemme keskittyneet nimenomaan siihen, Sillah kertoo.

Sillah on monien joukkuetovereidensa tavoin vaasalainen. Hän on myös odottanut kotistadionilleen pääsemistä suurella innolla.

- Paljon on odotettu sitä, että päästään kotistadionille pelaamaan. Kannattaa ehdottomasti tulla katsomaan, koska meillä on tänä vuonna nälkäinen nuori joukkue, joka haluaa pelata hyvää jalkapalloa ja tehdä maaleja, Sillah lupaa.

Steven Morrissey on edelleen pelikiellossa Suomen Cupissa saadun punaisen kortin takia. Lisäksi Miika Niemi on loukkaantunut harjoituksissa, eikä pelaa tässä ottelussa. Loukkaantumisen vakavuus ei ole vielä tiedossa. Myös Benjamin Hiekkanen ja Moses Duckrell ovat poissa ottelusta. 

Otteluinfo ja koronaviruksen vaikutuksia ottelujärjestelyihin 

Sisäänkäynnit jokaiseen avoinna olevaan katsomolohkoon on merkitty yllä olevaan kuvaan. Tarkempi otteluinfo ja koronarajoitusten vaikutuksesta järjestelyihin löytyy tästä linkistä: https://vepsu.fi/ottelut/otteluinfo

Muistattehan, että vaikka VPS tekee kaikkensa turvallisen ottelutapahtuman järjestämiseksi, niin katsomoon tullaan omalla riskillä. Koronariskin vuoksi joudumme suosittelemaan riskiryhmissä oleville katsojille oman harkinnan käyttämistä ja vapaaehtoista pois jäämistä heinäkuun otteluista.

Stadionille saa tulla vain koronaviruksesta oireettomana. Koronaoireisten (kuume, yskä, ripuli, hengenahdistus, lihaskivut, pahoinvointi) saapuminen stadionille on ehdottomasti kielletty!

VPS pahoittelee ottelutapahtumaa koskevia rajoituksia, pyytää kaikkia stadionille saapuvia pitämään itsenäisesti turvavälejä muihin katsojiin ja toivoo katsojilta ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Rajoitusten noudattamisessa on kysymys kaikkien turvallisuudesta.

Elokuussa ja myöhemmin pelattavista otteluista tulee myöhemmin erillinen ohjeistuksensa.

OSTA LIPUT TÄSTÄ LINKISTÄ: https://www.seamchip.fi/vepsu/

Toivomme, että ostatte irtoliput verkkokaupastamme jo etukäteen, jotta voimme lipunmyynnossä minimoida tarpeettomat kontaktit!

Raportti: Helpottava avausvoitto MYPAa vastaan
Own-and-Loan -paidat nyt myynnissä!
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio