Ennakko: VPS kohtaa FC Interin kauden avausottelussa

Ennakko

Pitkään odotettu uusi Veikkausliigakausi alkaa Vaasan Palloseuran osalta huomenna klo 18:30. Silloin Elisa Stadionille saapuu turkulainen FC Inter, joka ehti jo aloittamaan kautensa tappiolla vieraissa HJK:ta vastaan. VPS ja Inter kohtasivat viime viikonloppuna Suomen Cupin puolivälierässä, jonka vaasalaiset voittivat lukemin 1-2. Vepsussa on odottavainen ja luottavainen tunnelma tärkeän avausottelun alla.

Tuttu vastustaja

VPS on harjoitellut tällä viikolla hieman tavallista kevyemmin, jotta joukkue olisi liikkeellä tuorein jaloin ja mielin kauden avausottelussa. VPS:n talvi ja pre-season ovat sujuneet kokonaisuudessaan hyvin, vaikka joukkueessa on ollut jonkin verran loukkaantumisia. Päävalmentaja Petri Vuorinen on tyytyväinen joukkueen tämänhetkiseen tilaan ja ilmapiiriin.

- Meillä on ollut aika tasainen talvi. Iso ryhmä pelaajia on päässyt pelaamaan ja uskon, että kaikki pelaajat tietävät kentälle mennessään, että mitä pitää tehdä. Tämä johtuu siitä, että olemme päässeet harjoittelemaan hyvin ja kaikki ovat päässeet tekemään peleissä asioita, joita olemme harjoitelleet. Se on ollut todella tärkeätä tätä peliä ajatellen. Uskon, että pelaajilla on hyvä tunne tulevasta pelistä. Jokainen pelaaja, joka on esimerkiksi avauksessa, on ihan varmasti valmis siihen, Vuorinen sanoo.

VPS:n voitto FC Interistä Suomen Cupin puolivälierässä on varmasti lisännyt joukkueen itseluottamusta kauden avauksen alla. Turkulaiset aloittivat Veikkausliigakautensa viime keskiviikkona vierasottelulla HJK:ta vastaan. Kotijoukkue voitti ottelun lukemin 2-1. Interin ainoasta maalista vastasi Mika Ojala. Vuorinen ei näe, että kummallakaan joukkueella olisi etua Interin aikaisemmasta kauden aloituksesta.

- Inter pelasi HJK:ta vastaan vieraissa, joka on ehkä kovin paikka pelata Veikkausliigassa. He hävisivät siellä ja me voitimme heidät Turussa, joten tämä on heille kova näytönpaikka. Inter on hyvin valmennettu joukkue, joka tulee otteluun varmasti hyvin valmistautuneena. Se, kumpi joukkue on paremmin valmistautunut, ratkaisee tämän ottelun, sanoo Vuorinen.

"Haluamme, että dominoimme"

VPS:n tuorein vahvistus, Hampus Holmgren, odottaa Veikkausliigakauden alkua innolla. Holmgren ei ole aiemmin pelannut Veikkausliigassa. Laitapuolustaja ei ole myöskään seurannut aiemmin Veikkausliigaa kovin tarkasti, mutta Holmgren ehti katsomaan keskiviikkona Interin ja HJK:n välistä ottelua. Miehen mukaan VPS haluaa tehdä Elisa Stadionista vaikean paikan vastustajille.

- Katsoin Interin peliä HJK:ta vastaan. Itse ainakin haluan, että dominoimme peliä ja pidämme palloa, kun pelaamme kotikentällä. Lähden hakemaan ottelusta kolmea pistettä ja uskon, että kaikilla jätkillä on varmasti sama fiilis. Haluamme aina voittaa, Holmgren kommentoi.

VPS on päässyt pelaamaan tärkeitä ja panoksellisia otteluita jo tammikuusta alkaen. Päävalmentaja Vuorinen kuitenkin uskoo, että maanantain pelin kuva tulee olemaan erilainen kuin Suomen Cupin otteluissa.

- Luulen, että vastustajat pelaavat tiiviimmin, kun pelataan sarjapisteistä. Maanantaina peli tulee olemaan tiivistä ja ajoittain vauhdikasta. Ottelussa syntyvät maalit tulevat vaikuttamaan ottelun tempoon, koska sarjapisteet ovat tässä vaiheessa elintärkeitä. Me teemme joka tapauksessa kaikkemme, jotta kaikki kolme pistettä jäävät tänne Hietalahteen.

VPS:n varmoja poissaolijoita ottelusta ovat Aatu Kujanpää, Jesper Engström, Mika Kaarre, Juho Lähde sekä Alain Richard Ebwelle.

Ohjeet katsojille

Sisäänkäynti otteluun tapahtuu VAIN STADIONIN ETELÄPÄÄSTÄ (Tennis Centerin pääty). Myös lipunmyynti tapahtuu stadionin eteläpäädyssä. Pohjoispäädyn sisäänkäynti ja lipunmyynti eivät ole käytössä tietyömaasta johtuen. Katsojien toivotan saapuvan otteluun hyvissä ajoin, jotta sisäänkäynnillä vältytään pitkiltä jonoilta. Portit aukeavat klo 17:30, eli tunti ennen ottelun alkua.

Kauden avausmatsi VPS-FC Inter pelataan huomenna Elisa Stadionilla klo 18:30. Hanki lippusi TÄÄLTÄ.

Artikkelikuva: Harri Bragge

Raportti: VPS taipui Interille kauden avausottelus...
Jerry Voutilainen jatkaa VPS-paidassa myös kaudell...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio