Ennakko: Vepsu haluaa palata raiteilleen

20200724-VPS---SJK-Akatemia-0911 Kuva: Samppa Toivonen

 HUOM! / OBS! Ennakkoliput VPS:n seuraavaksi pelattavaan kotiotteluun ovat myynnissä verkkokaupassamme koko kauden ajan! ​

VPS:n kausi jatkuu sunnuntaina kotiottelulla AC Kajaania vastaan. Alkuperäisestä otteluohjelmasta poiketen alkuvihellys on vasta kello 17:00. Kajaani-peli tulee otteluruuhkan päätteeksi, ja isoja minuutteja pelanneiden pelaajien jaloissa varmasti tuntuvat juostut kilometrit. Väsymyksen ei silti saa antaa vaikuttaa pelaamiseen - ottelun jälkeen edustusjoukkue pääsee viikon tauolle ennen seuraavaa ottelua, ja Kajaani-ottelu on Vepsulle tärkeä kasvojenpesun paikka ylipäätään. VPS:n pitää näyttää vaasalaisille, että nolo Jaro-tappio oli vain poikkeus kauden kokonaiskuvassa.

Vieraaksi saapuu Vepsulle suhteellisen tuntematon vastustaja, AC Kajaani. Seura on vain 14 vuotta vanha eikä se ole koskaan pelannut pääsarjassa, joten VPS on kohdannut sen koko historiansa aikana vain kerran, Suomen Cupin vierasottelussa tämän vuoden helmikuussa. VPS voitti kyseisen ottelun selvin lukemin 3-1, mutta nyt haaste on erilainen.

Perinteisesti AC Kajaani on ollut suhteellisen nimetön ja ulkomaalaispainotteinen ryhmä, joka pelaa pienten katsojamäärien edessä. Kainuussa ei aikaisemmin ole haaveiltu liigapaikasta vaan Ykkösen tasolla on keskitytty lähinnä sarjassa pysymiseen. Talven Suomen Cupin jälkeen joukkueen pääomistaja päätti kuitenkin ruveta tavoittelemaan taivaita. Pätäkkää ladottiin pöytään roppakaupalla, ja kevään aikana uusia pelaajia on tullut sisään ovista ja ikkunoista. Tämä näkyy myös siinä, että AC Kajaanin pelaajabudjetti on tänä vuonna Ykkösen toiseksi suurin, KPV:n ja Vepsun välissä. 

Pelaajahankinnoista nimekkäin on ollut eittämättä HJK-veteraani Erfan Zeneli, joka tosin loukkaantui AC Oulua vastaan, eikä hänen pelaamisensa Vaasassa ole varmaa. Toinen meritoitunut nimi on keskikenttäpelaaja Geoffrey Acheampong, jolla on kokemusta myös Ranskan liigasta. Lisäksi seuraan on hankittu monia parikymppisiä suomalaispelaajia, kuten Sharp Räsänen, Johannes Kytilä, Gullit Zolameso ja Tomi Kult, jotka ovat aikaisemmin pyörineet Veikkausliigaseurojen kokoonpanoissa mutta eivät vielä onnistuneet kunnon läpimurrossa. 

Alkukaudesta joukkueen pistesaldo ei silti ole vastannut tätä nimilistaa. Menestyksen sijaan kajaanilaiset ovat kamppailleet tehottomuuden kanssa. Seitsemästä ottelusta on irronnut neljä tasapeliä mutta vain yksi voitto, ja tällä saldolla joukkue on sarjassa vasta sijalla yhdeksän. Tästä syystä AC Kajaanin päävalmentaja Mika Lumijärvi - joka muuten valmentaa seuraa nyt peräti kolmanteen eri otteeseen - on joutunut myös kritiikin kohteeksi.

AC Kajaanin keskiviikon kotiottelu AC Oulua vastaan päättyi tasalukemin 1-1, joten kainuulaisista tuli ensimmäinen joukkue, joka onnistui viemään oululaisilta myös pisteitä. Kajaanin johtomaalista vastasi hienolla soololla Hussein Mohamed, mutta vieraiden Niklas Jokelainen tasoitti pelin ennen taukoa. Ottaen huomioon oululaisten vahvuuden, oli Kajaanin peliesitys hyvä - mutta sarjapelissä saa tasapelistä aina vain yhden pisteen, riippumatta esityksestä ja vastustajasta. Oulu-pelistä huolimatta Lumijärvellä on siis varmasti kovat paineet alkaa vihdoin hankkia myös voittoja, tai nousutaistelu uhkaa karata kajaanilaisilta kokonaan. 

Vepsu on sen sijaan Ykkösen nousutaistelussa vielä tukevasti mukana. Viime lauantaina Elisa Stadionilla pelatun Pohjanmaan derbyn vakuuttava 4-1 -voitto KPV:stä antoi Vepsun vireestä jo positiivisia merkkejä, mutta keskiviikkona VPS sai huomata, että kunnia jalkapallossa on nopeasti katoavaista. Pietarsaaressa Vepsu sai toisessa Pohjanmaan derbyssä Jarolta kunnon löylytyksen lukemin 6-1. Luonnollisesti, päävalmentaja Christian Sund kommentoi Jaro-pelin menneen pahasti pieleen.

- Me emme olleet valmiita Jaron syvyyspelaamiseen. Se oli meidän huonoutta, koska emme olleet koko pelin aikana tasapainossa hyökätessämme. Keskikenttämme oli liian ylhäällä silloin, kun tuli menetyksiä. Etäisyys puolustuslinjaamme oli liian iso, ja sitten he löysivät tiloja sekä sen edestä että takaa. Se oli se ongelma Jaroa vastaan.

Sund myöntää, ettei Vepsun valmistautuminen Jaro-otteluun onnistunut myöskään taktisesti.

- Ehkä wingbackiemme sijainti oli liian ylhäällä, sillä Jaro pelasi alussa aika suoraviivaisesti niiden taakse. Ne rupesivat tippumaan, mutta keskikenttä jäi edelleen ylemmäksi, joten he saivat puolustuksessamme edelleen tilaa. Olimme odottaneet, että he kierrättävät palloa enemmän ja wingbackimme voivat silloin olla ylempänä. Mutta kyllä tuollaiset asiat pitäisi aika nopeasti nähdä, ja yritimme saada viestin myös kentälle. Mutta reagointi ei onnistunut riittävän nopeasti.

VPS päästi 10 ja 20 minuutin välillä peräti kolme maalia.

- Kohti ensimmäisen puoliajan loppua saimme pallonriistoja, joista saimme neljä hyvää maalintekopaikkaa, mutta niistä emme saaneet palloa sisään. Tauolla 3-0 -tilanteessa pyrimme nostamaan prässiä vielä ylemmäs. Sanoimme puoliajalla, että yksi nopea maali heti alkuun, ja sitten olemme takaisin pelissä. Se meidän maali myös tuli, mutta se oli paitsio, ja pian Jaro hyödynsi omat paikkansa ja siinä se peli oli, Sund kommentoi tappiotilanteeseen reagoimista pelin aikana.

Jaro-peli on Sundin mukaan nyt käsitelty joukkueen kanssa. Siitä pitäisi parantaa.

- Olemme valmiita kaatamaan Kajaanin ja pääsemään "back on track". Emme silti unohda Jaro-peliä, vaan opimme siitä. Jalkapallossa saa vain kolme pistettä vaikka tekisi sata maalia, mutta siitä huolimatta ei saisi päästää kuutta maalia edes hävitessään. Yritetään oppia, mutta ei jäädä miettimään sitä peliä enempää.

AC Kajaani on Sundin mielestä vaarallinen vastustaja, mutta mikäli VPS toteuttaa omaa pelisuunnitelmaansa riittävän hyvin, niin voittoon on kaikki mahdollisuudet. Kaikki lähtee omasta tekemisestä treenikentällä.

- Kajaanilla on tosi hyviä yksilöitä. Jos me annamme heille tilaa koska emme ole organisoituja puolustuspelissämme, niin sitten voi tapahtua ihan mitä vaan. Hekin osaavat silloin tehdä kuusi maalia, koska heillä on hyviä jätkiä, ja hekin tarvitsevat pisteitä. Vaikea peli tulee, jos emme taas lähde toteuttamaan pelisuunnitelmaa. Mutta uskon, että opimme Jaroa vastaan, ettemme ole ihan niin hyviä kuin luulimme KPV-matsin jälkeen. Nyt pitäisi olla nöyriä ja jatkaa työntekoa, mitä olemme tehneet. Sitten tulee ne tulokset, mitkä ansaitsemme.

Tässä vaiheessa Sund myös muistuttaa kauden olevan pitkä prosessi. Yksittäiset voitot tai tappiot eivät muuta kokonaiskuvaa, vaan niistä pitää ottaa opiksi ja jatkaa työntekoa.

- Näytin sarjataulukon tänään pojille ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Vaikka Jaro-pelin jälkeen tuntui, että nouseeko aurinko enää, niin nousihan se ja täällä me olemme taas töissä. Matkaa playoff-paikalle on yhä vain kolme pistettä, ja olemme taas intoa täynnä tekemään töitä ja vetämään hyvä kotipeli kotiyleisön edessä, Sund lupaa.

Kuva: Samppa Toivonen

VPS:n uusi keskikenttäpelaaja Jeff Addai pelasi Jaroa vastaan ensimmäistä kertaa Ykkösessä avauskokoonpanossa.

- Odotimme saavamme ottelusta kolme pistettä, mutta emme saaneet haluamaamme tulosta. En tietenkään ollut tyytyväinen suoritukseen. Meillä oli joitakin mahdollisuuksia, mutta emme vain hyödyntäneet niitä. Positiivista on, että tiedämme kyllä, missä asioissa epäonnistuimme, Addai kertoo.

Addai esiintyi talvella Suomen Cupissa edukseen, mutta miehen alkukausi liigassa ei ole vastannut korkealla olleita odotuksia. Kanadalainen uskoo, että hänellä on vielä paljon näytettävää.

- Haluan todistaa, että ansaitsen paikkani täällä Vepsussa. Tietysti korona-aikana kaikilla on ollut vaikea tilanne, mikä vaikutti asioihin, mutta olen nyt pääsemässä hyvään vireeseen. Tiedän, että sekä joukkueeni että myös itse pystymme pelaamaan paljon korkeammalla tasolla kuin olemme tähän asti pelanneet. Kun pääsemme sinne, en usko, että kukaan tässä liigassa pystyy pysäyttämään meitä, Addai lupaa.

Kajaani vastustajana ei huoleta raamikasta keskikenttäpelaajaa, sillä hän on voittanut joukkueen jo kerran.

- Olemme innostuneita Kajaani-pelistä. Joukkue tuntuu nyt herätyksen saaneelta. Pelasimme Kajaania vastaan Cupissa, ja saimme heitä vastaan kolme pistettä. Tietysti kaikki on nyt erilaista, mutta rehellisesti sanottuna me olemme nyt keskittyneitä vain itseemme. Vastustajasta riippumatta olemme nyt valmiita ottamaan kolme pistettä, Addai uskoo.

Loukkaantuneet pelaajat ovat samat kuin Jaroa vastaan, eli Samba Sillah, Miika Niemi, Benjamin Hiekkanen ja Augustin Irumva. Poissaolijoista kaksi ensin mainittua ovat lähempänä kuntoutumista ja saattavat päästä takaisin mukaan harjoituksiin jo lähitulevaisuudessa. 

Elokuun otteluita varten VPS:n kauden ensimmäisiin ottelutapahtumiin vaikuttaneet koronarajoitukset ovat lieventyneet. Katsomolohkojen kokonaiskapasiteetti sekä kielto lohkojen välillä liikkumisesta on poistunut, joten käytössä ovat tällä kertaa vain sisäänpääsyportit 1 ja 4. Lisäksi stadionin sisätilojen myyntipisteet ovat nyt kaikkien käytettävissä. Liput myydään edelleen lohkoittain. VPS pyytää kaikkia katsojia muistamaan edelleen vaikean tilanteen ja noudattamaan turvavälejä itsenäisesti. Tarkempi otteluinfo ja koronarajoitusten vaikutuksesta järjestelyihin löytyy tästä linkistä: https://vepsu.fi/ottelut/otteluinfo

Muistattehan, että vaikka VPS tekee kaikkensa turvallisen ottelutapahtuman järjestämiseksi, niin katsomoon tullaan omalla riskillä. Koronariskin vuoksi joudumme suosittelemaan riskiryhmissä oleville katsojille oman harkinnan käyttämistä ja vapaaehtoista pois jäämistä heinäkuun otteluista.

Stadionille saa tulla vain koronaviruksesta oireettomana. Koronaoireisten (kuume, yskä, ripuli, hengenahdistus, lihaskivut, pahoinvointi) saapuminen stadionille on ehdottomasti kielletty!

VPS pahoittelee ottelutapahtumaa koskevia rajoituksia, pyytää kaikkia stadionille saapuvia pitämään itsenäisesti turvavälejä muihin katsojiin ja toivoo katsojilta ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Rajoitusten noudattamisessa on kysymys kaikkien turvallisuudesta.

 OSTA LIPUT TÄSTÄ LINKISTÄ: https://www.seamchip.fi/vepsu/

Toivomme, että ostatte irtoliput verkkokaupastamme jo etukäteen, jotta voimme lipunmyynnissä minimoida tarpeettomat kontaktit. Tervetuloa Elisa Stadionille!

Raportti: AC Kajaani varasti Vepsulta tasapelipist...
Raportti: Jaro antoi Vepsulle kipeän opetuksen

Samanlaiset artikkelit

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2020 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio