Ennakko: Tiukka taisto luvassa - EIF tulee Hietalahteen

20200822-VPS---MP-0345

 HUOM! / OBS! Ennakkoliput VPS:n seuraavaksi pelattavaan kotiotteluun ovat myynnissä verkkokaupassamme koko kauden ajan!

Huomenna lauantaina 16:30 Vepsun Ykkösen kausi jatkuu taas kotiottelulla, kun Elisa Stadionille vieraaksi saatuu Ekenäs IF. Kauden aikana kaikki vastustajat on kohdattu nyt kerran, ja tästä käynnistyy toinen ottelukierros. Ottelu on Vaasassa melkoinen harvinaisuus: edellisen ja tähän mennessä ainoan kerran joukkueet kohtasivat kaupungissa vuonna 1933, kun EIF pelasi historiansa ainoaa pääsarjakautta. Silloin peli päättyi VPS-voittoon luvuin 9-1. 

Vepsun kauden avanneessa pelissä 4.7. kohdattiin EIF vieraskentällä. Sieltä saldoksi jäi tasapeli lukemin 0-0. Vepsulla oli ottelussa kenties paremmat maalipaikat, mutta Momodou Sarrin alkuminuuttien chippi ei aivan yltänyt maaliin asti ennen puolustajan väliinpääsyä, ja ottelun lopussa sama mies pääsi livahtamaan puolustuksen taakse, mutta Sarrin pusku meni niukasti ohi maalin.

Sen jälkeen EIF:n kausi on jatkunut yli odotusten. Pelillisesti se on ollut yksi sarjan parhaista joukkueista, ja tällä hetkellä EIF on sarjataulukossa viidentenä, kolme pistettä kuudentena olevan Vepsun edellä. Pienoinen epätasaisuus on pitänyt sen poissa aivan kärkisijoilta. Esimerkiksi heinäkuun lopun komea 5-1 -voitto Jarosta vaihtui nopeasti kahteen perättäiseen tappioon MuSalta ja KTP:ltä. Yhtä kaikki, nyt EIF on taas hyvässä vireessä, ja alla on neljä tappiotonta ottelua, joista viimeisin oli vakuuttava 3-0 -voitto MYPA:lta. 

EIF-miehistön vahvuudet ovat olleet vahvassa puolustuspäässä, joka on enimmäkseen muodostettu omista kasvateista. Peliä rytmittää keskikentän liigaveteraani Xhevdet Gela, ja hyökkäyssuunnassa EIF-miehistöstä kannattaa pitää silmällä täksi kaudeksi hankittuja eteläafrikkalaisia Darren Smithiä ja Ayabulela Konqobea.

Vepsun oma neljän ottelun voitoton putki päättyi viime sunnuntaina Gnistan-vierasottelussa, jossa pienistä vaikeuksista huolimatta Vepsu taisteli itselleen voiton lukemin 2-1, Eetu Rissasen ja Samu Alangon komeilla maaleilla. VPS:n päävalmentaja Christian Sund oli esitykseen tyytyväinen, mutta hiottavaa on harjoitusviikon aikana löytynyt yhä edelleen.

- Maanantaina oli vapaa. Ollaan tiistaina käyty edellinen peli läpi ja mietitty meidän pelinavaamista. Keskiviikkona oli pienpelejä, eilen oli hyökkäyspeliä ja tänään ollaan vielä mietitty puolustuspeliä. Jonkin verran ollaan tehty töitä myös mentaalisella puolella. Positiivista on, että kaikki pelaajat ovat pysyneet kunnossa. Hyvä viikko, Sund summaa.

Päävalmentaja on sitä mieltä, että vaikka EIF on vahva vastustaja, on Vepsulla kaikki mahdollisuudet sen voittamiseen.

- Jos me pysytään pelisuunnitelmassamme, niin meillä on mahdollisuudet. Toki heillä on hyvä pallollinen joukkue, ja meidän pitäisi pystyä eliminoimaan heidän pallolliseen peliin liittyvät vahvuutensa. Laittaa heidät puolustamaan. Sitten meillä on hyvä mahdollisuus voittaa, Sund uskoo.

Poissaolot: U21-maajoukkueen mukana oleva maalivahti Rasmus Leislahti, loukkaantuneet Samba Sillah, Miika Niemi, Honar Abdi, sekä pitkäaikaisemmin loukkaantuneet Augustin Irumva ja Benjamin Hiekkanen.

Edellisissä Vepsun otteluissa Eetu Puron rooli on muuttunut hieman. Aikaisemmin alempana keskikentällä pelannutta Puroa on nostettu ylemmäksi, ja tällä on pyritty parantamaan Vepsun pallollista peliä myös hieman hyökkääjien alapuolella. 

- Ihan hyvin olen sen ottanut. Olen aikaisemminkin urallani pelannut aika montaa paikkaa, eli kyllä onnistuu tämäkin, Puro kertoo.

Puro uskoo Vepsun mahdollisuuksiin ottaa EIF-ottelusta kolme pistettä.

- Kyllä minä uskon, että otetaan kolme pistettä tästä. Eihän näihin otteluihin olisi mitään järkeä edes lähteä, jos emme uskoisi voittoon. Uskon, että tulee hyvä matsi huomenna, Puro kommentoi.

Edeltävässä Gnistan-ottelussa Purolla oli katsomossa omia faneja melkein enemmän kuin Vepsun joukkueella. Vepsuun täksi vuodeksi tullut vantaalainen kertoo suosionsa johtuneen enimmäkseen maantieteellisistä syistä.

- Sinne pääsi paljon tuttuja, ja melkein kokonainen joukkueellinen junioreita, joita valmensin viime vuonna. He olivat tulleet kaikki katsomaan, Puro hymyilee.

Kaikki siis kannustamaan Vepsua ja Eetuakin, jotta Vaasassa saadaan Vepsulle samanlainen tuki kuin vieraskentälle! 

HUOM! / OBS! Mikäli olet sairaana, on otteluun tuleminen ehdottomasti kiellettyä!

Muistattehan, että vaikka VPS tekee kaikkensa turvallisen ottelutapahtuman järjestämiseksi, niin katsomoon tullaan omalla riskillä. Koronariskin vuoksi joudumme suosittelemaan riskiryhmissä oleville katsojille oman harkinnan käyttämistä ja vapaaehtoista pois jäämistä elokuun otteluista.

VPS pahoittelee ottelutapahtumaa koskevia rajoituksia, pyytää kaikkia stadionille saapuvia pitämään itsenäisesti turvavälejä muihin katsojiin ja toivoo katsojilta ymmärrystä vaikeassa tilanteessa. Rajoitusten noudattamisessa on kysymys kaikkien turvallisuudesta!

Käytössä on tällä kertaa vain eteläpäädyn sisääntuloportti, joten ruuhkien välttämiseksi, varaathan aikaa otteluun saapumiseen. Tarkempi otteluinfo ja koronarajoitusten vaikutuksesta järjestelyihin löytyy tästä linkistä: https://vepsu.fi/ottelut/otteluinfo

VPS-kasvomaskit kakkoskerroksen myymälästä tai Vepsun verkkokaupasta tästä linkistä: https://www.seamchip.fi/vepsu/

Toivomme, että ostatte myös irtoliput verkkokaupastamme jo etukäteen, jotta voimme lipunmyynnissä minimoida tarpeettomat kontaktit. Tervetuloa Elisa Stadionille!

VPS-EIF 5.9.2020 klo 16:30

Raportti: "Kauden paras peli" - VPS otti ansaitun ...
VPS Akatemian loppukauden otteluohjelma selvillä
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio