Ennakko: ”Meillä on nyt hyvä paikka iskeä” – HJK saapuu Vaasaan tiistaina

Ennakk_20190506-144715_1

Vaasan Palloseura kohtaa Helsingin Jalkapalloklubin huomenna Elisa Stadionilla klo 18:30. Ottelu on molemmille joukkueille äärimmäisen tärkeä, koska VPS metsästää vielä kauden avausvoittoaan ja hallitseva mestari HJK on jäänyt ilman voittoa viidessä viimeisimmässä ottelussaan.

Avausvoittoa hakemassa

VPS pelasi vappuaattona neljännen peräkkäisen tasapelinsä FC Lahtea vastaan. Ottelussa toistui tuttu kaava, jossa VPS siirtyy johtoon, mutta vastustaja onnistuu nousemaan vielä tasoihin. Toppari Timi Lahti piti joukkueen esitystä Lahdessa kohtalaisena.

- Se oli sellainen ok esitys, ei hyvä eikä huono. Ensimmäisellä jaksolla emme saaneet omaa peliämme kovin hyvin toimimaan, mutta teimme sitten tosi nätin maalin. Toinen puoliaika oli meiltä parempi ja tuntui, että peli oli ihan kontrollissa. Sitten tuli kaukolaukaus ja peli oli 1-1. Piste vieraista ei ole huono, mutta kotona pitäisi saada niitä voittoja, Lahti sanoo.

Päävalmentaja Petri Vuorisen mukaan alkukauden otteluissa on ollut paljon hyvää ja tasapelejä on turha jäädä murehtimaan.

- Olemme antaneet itsellemme mahdollisuuden voittaa jokaisessa pelissä. Kun voitto karkaa, harmittaa se paljon. Sitä ei auta jäädä miettimään tai murehtimaan, koska koko ajan tulee uusia pelejä. Olemme tehneet hyvin töitä ja valmistautuminen HJK-otteluun on ollut hyvää, Vuorinen kertoo.

Joukkue on päässyt valmistautumaan laadukkaasti tiistain otteluun. HJK:n kohtaaminen on Lahden mukaan aina hienoa ja Vepsulla on nyt hyvä mahdollisuus napata kaivattu kauden avausvoitto.

- Joukkueessa on ihan hyvä tunnelma. HJK-ottelu on yksi muiden joukossa, mutta HJK:ta vastaan on aina kiva lähteä pelaamaan, koska olemme ehkä vähän altavastaajia ja niillä on kaikki paineet. Varsinkin tässä tilanteessa, kun he eivät ole saaneet voittoja. Itsekin tiedän siellä olleena, että HJK:n pitäisi aina voittaa tyylillä. Jos voittoja ei tule, se alkaa rassaamaan henkisesti. Mielestäni meillä on nyt hyvä paikka iskeä siihen, Lahti kommentoi.


Timi Lahti edusti HJK:ta kaudella 2011.

"Haluamme ehjän pelin"

HJK lähti kauteen mestarisuosikkina, mutta joukkue on jäänyt ilman voittoa viidessä viimeisimmässä pelissään. Joukkueen kannattajat ovat alkaneet jossain määrin turhautumaan HJK:n esityksiin alkukaudella. Hallitseva mestari on muuttanut pelitapaansa, mutta uudet pelilliset ideat eivät ole vielä toimineet halutulla tavalla. Vaasassa HJK:n riveistä puuttuu varmasti pelikiellossa oleva Faith Friday Obilor sekä Riku Riski ja Evans Mensah.

Joukkueella on myös ollut maalintekovaikeuksia ja ykköshyökkääjäksi kaavailtu Marco Bueno ei ole osunut Veikkausliigassa vielä kertaakaan. VPS-kasvatti Joonas Vahtera siirtyi helsinkiläisseuraan vuoden vaihteessa, mutta on kärsinyt loukkaantumisista. Vahtera tuli kuitenkin vaihdosta kentälle HJK:n 0-0 -tasapelissä Ilvestä vastaan, joten vaasalaispelaaja nähdään todennäköisesti kokoonpanossa myös huomenna. Päävalmentaja Vuorinen ei halua kommentoida HJK:n tilannetta.

- HJK on hävinnyt sarjan alussa vain yhden pelin ja sarja on erittäin tasainen. En halua liikaa keskittyä heidän tekemiseensä. Keskitymme omaan hommaamme ja kaikki energiamme on siinä. Jos vastustajalla on ollut vaikeaa ja pystymme iskemään siihen, niin hyvä. Meidän tehtävämme on kuitenkin keskittyä omaan tekemiseemme, jotta pystymme jatkamaan niitä asioita, jotka ovat menneet hyvin.

VPS:n alkukauden peleissä on ollut leimallista, että joukkue on pelannut jommallakummalla puoliajalla paremmin kuin toisella. Vuorisen mukaan Vepsulta vaaditaan hyviä otteita koko ottelun ajan, jotta avausvoitto on napattavissa tiistaina. Joukkue haluaa pitää johtoasemasta kiinni siihen päästessään.

- Menemme johtoon ottelun alussa niin kuin tähänkin asti ja pidämme siitä kiinni. Pelit ovat olleet todella tasaisia ja ne ovat ratkenneet pieniin asioihin. HJK pitää palloa aika paljon ja monet joukkueet ovat joutuneet otteluiden lopussa tosi matalalle heitä vastaan. Siinä pitää olla hereillä ja meidän pitää pystyä pelaamaan se koko 90 minuuttia. Haluamme ehjän pelin, vaikka se kuulostaakin kliseiseltä, Vuorinen sanoo.

Vepsun varmoja poissaolijoita ovat pitkäaikaispotilaat Aatu Kujanpää, Jesper Engström ja Juho Lähde. Loukkaantumisestaan toipunut kamerunilainen Alain Richard Ebwelle saatetaan nähdä huomenna ensimmäistä kertaa Veikkausliigakentillä. VPS-HJK potkaistaan huomenna käyntiin klo 18:30. Veikkauksen asiakkaat voivat hankkia otteluun kaksi lippua yhden hinnalla tästä.


Joonas Vahtera palaa tiistaina Vaasaan HJK-paidassa.

Ohjeet katsojille

Sisäänkäynti otteluun tapahtuu VAIN STADIONIN ETELÄPÄÄSTÄ (Tennis Centerin pääty). Myös lipunmyynti sijaitsee eteläpäädyssä. Pohjoispäädyn sisäänkäynti ja lipunmyynti eivät ole käytössä tietyömaasta johtuen. Katsojien toivotaan saapuvan otteluun hyvissä ajoin, jotta sisäänkäynnillä vältytään pitkiltä jonoilta. Portit aukeavat klo 17:30, eli tunti ennen ottelun alkua.

Hanki lippusi otteluun TÄÄLTÄ

Artikkelikuvat: Harri Bragge & Juha Tamminen 

Raportti: VPS nousi tasapeliin HJK:ta vastaan
Raportti: ”Pojat näyttivät miehiltä” – Akatemia vo...

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2019 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio