Ennakko: Kovassa vireessä oleva Ilves saapuu Vaasaan

Ennakko

Vaasan Palloseura saa lauantaina vieraakseen Veikkausliigassa toisena olevan Ilveksen. Tamperelaiset voittivat Suomen Cupin kaksi viikkoa sitten, joten Vaasaan saapuu kovassa vireessä oleva vierasjoukkue. VPS on kuitenkin näyttänyt viimeisimmissä otteluissaan, että se pystyy haastamaan minkä tahansa joukkueen.

"Ei tässä ole helppoja vastustajia"

VPS pelasi tiistaina 1-1 -tasapelin Turussa FC Interin vieraana. Varsinkin Vepsun toisen puoliajan esitys oli vahva ja joukkue loi useita hyviä maalintekopaikkoja. Samanlainen aktiivinen ja aggressiivinen peli-ilme oli nähtävissä jo KuPS-ottelussa ja päävalmentaja Petri Vuorinen uskookin joukkueen vahvojen otteiden tuottavan pian tulosta.

- Meidän pitää jatkaa samanlaista peliä ja luoda yhtä paljon maalipaikkoja per peli. Sama itseluottamus, jonka avulla päästään vastustajan maalin lähelle, pitää olla. Haluamme saada yleisön mukaan siihen kannustamaan pelaajia. Uskallusta pitää olla. Sitten niiden maalien vaan pitäisi tulla. Meidän hyökkäyspelistämme puhutaan paljon, mutta pakko sanoa, että puolustuspelaamisemme pitää vaan tiivistyä ja parantua vielä. Se on todella isossa osassa, Vuorinen kommentoi.

Tiistain ottelu silloista sarjakärkeä vastaan oli kova haaste, mutta sarjakakkosena oleva Ilves ei tule olemaan yhtään helpompi vastustaja. Tamperelaiset voittivat viime ottelussaan KPV:n kotikentällään lukemin 4-2 ja kovassa vireessä oleva Lauri Ala-Myllymäki iski hattutempun. Viime ottelun isosta maalimäärästä huolimatta Ilveksen puolustuspelaaminen on ollut pitkälti tamperelaisten menestyksen takana. Vuorisen mukaan kaikki joukkueet Veikkausliigassa ovat pahoja vastustajia.

- Ei tässä ole helppoja vastustajia, oikeastaan ihan sama kenet kohdataan. Ei sitä sarjataulukkoa tarvitse liikaa tuijottaa. Sitä katsoo ehkä enemmän, että minkä tyyppinen joukkue tulee vastaan. Olemme pelanneet tasaisia pelejä kaikkia niitä ylemmällä puoliskolla olevia joukkueita vastaan. Se kertoo aika paljon sarjasta. Ilves mielestäni hyvä joukkue ja nimenomaan joukkue.

VPS pääsee lähtemään Ilves-otteluun melko ehjällä joukkueella. Jesper Engström palasi pelikentille Akatemian ottelussa keskiviikkona ja pitkäaikaispotilas Aatu Kujanpää on ainoa loukkaantumisen takia sivussa oleva pelaaja. Sivussa on myös Jerry Voutilainen, joka sai Inter-ottelussa kaksi keltaista korttia ja kärsii pelikieltoa lauantain ottelussa. Pelaajien palautuminen loukkaantumisista on helpottanut VPS:n harjoittelua.

- Laajempi rinki helpottaa tekemistämme. Olemme aiemmin harjoitelleet esimerkiksi 12-14 pelaajan kanssa ja ne ovat olleet erilaisia harjoituksia. Pelaajien määrä vaikuttaa kaikkiin asioihin, esimerkiksi yhteispeliin ja koko kuvan näkemiseen harjoituksissa. Nyt pystymme tekemään 11 vs 11 ja havainnointi ja katse avartuu. Aiemmin, jos olemme tehneet isompia harjoitteita, siellä on melkein ollut mannekiinit vain seisomassa, Vuorinen sanoo.

VPS-Ilves pelataan lauantaina 29.6. Elisa Stadionilla klo 17:00. Hanki lippusi otteluun TÄÄLTÄ

Ohjeet katsojille

Sisäänkäynti otteluun tapahtuu VAIN STADIONIN ETELÄPÄÄSTÄ (Tennis Centerin pääty). Myös lipunmyynti sijaitsee eteläpäädyssä. Pohjoispäädyn sisäänkäynti ja lipunmyynti eivät ole käytössä tietyömaasta johtuen. Muistathan, että alle 12-vuotiailla lapsilla on vapaa sisäänpääsy VPS:n otteluihin. Katsojien toivotan saapuvan otteluun hyvissä ajoin, jotta sisäänkäynnillä vältytään pitkiltä jonoilta. Portit aukeavat klo 16:00, eli tunti ennen ottelun alkua.

Artikkelikuva: Juha Tamminen

Kuuntele alta Timi Lahden mietteet lauantain matsista: 

Raportti: VPS taipui Ilvekselle
Raportti: Akatemialle kotitappio KuFua vastaan

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2019 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio