Akatemialle niukka tappio - kausi jatkunee alaloppusarjassa

vps_akatemia-sporting_kristina-270720-48

VPS Akatemian runkosarja Kolmosessa päättyi eilen Norrvalla FF:n vieraana Vöyrillä. Tuloksena reissusta jäi nolla pistettä ja valitettava tappio maalein 3-2.

Ensimmäisellä puoliajalla Vepsu sai heti alkuun huonon uutisen, kun Raidassa debytoinut Honar Abdi jouduttiin ottamaan vaihtoon jo minuutilla 13. Loukkaantumisen laatu ei ole vielä tiedossa. Vepsun peli ei silti tästä järkähtänyt vaan sekä Kasperi Polvilampi että Raidan toinen debytantti Eetu Rissanen iskivät maalit mieheen, ja paikkoja olisi kenties ollut vielä lisämaaliinkin. Silti Norrvalla pääsi tasoittamaan pelin juuri ennen taukoa kulmapotkun jälkitilanteesta.

Tauolla hyvin pelannut Rissanen otettiin vaihtoon, ja sen jälkeen Norrvalla otti pelin kontrollin ja painosti kovaa. Tästä huolimatta VPS-vahti Tuomas Pöyhönen onnistui toisella puoliajalla pitämään maalinsa puhtaana aina lisäaikaan asti torjuttuaan hienosti muun muassa rankkarin. Lopulta Pöyhönenkin joutui taipumaan, sillä kotiyleisön riemuksi Kassim Luqman pääsi pommittamaan oikealta laidalta voittomaalin yläkulmaan ajassa 90+1.

Päävalmentaja Christian Sund piti ottelun jälkeen tulosta oikeutettuna, mutta kehui silti nuorten pelaajien asennetta.

- En tiedä, oliko se nyt pettymys. Ainakin he taistelivat. Harmitti, kun Norrvalla pääsi tekemään 2-2 -maalin juuri ennen taukoa, sillä olisi ollut toisella jaksolla helpompi lähteä pelaamaan johtoasemasta. "Tumppi" piti meitä pystyssä toisen puoliajan, hän pelasi ihan mahtavan pelin, mutta hän olisi tarvinnut puolustukselta vielä enemmän apuja. Norrvallalla oli kolme tai neljä nopeaa kaveria tuossa ylhäällä, mikä teki pelistä puolustajillemme vaikean. Tulos oli kyllä oikeutettu, Norrvalla loi enemmän paikkoja, ja oli parempi joukkue. He olivat treenanneet ja pelanneet yhdessä, ei siinä mitään. Nyt meillä on viikon tai parin tauko tässä Akatemian peleistä, sen jälkeen uutta vaan ja pelaamaan ne loputkin pelit, Sund kommentoi.

Tappion myötä likimain varmistui se, että Akatemia ei sijoitu tasaisessa Kolmosen lohkossaan kuuden parhaan joukkoon vaan jää alaloppusarjaan. Muilla lohkon joukkueilla on pelejä yhä pelaamatta, joten teoreettisesti VPS Akatemian kuudenneksi sijoittuminen on edelleen mahdollista, mutta se vaatisi Vepsulle suotuisan tuloksen nyt peräti neljästä muiden joukkueiden välisestä ottelusta. (KPV Akatemia - NIK 1, KFF - KaIK x, VPV - KFF 1, KaIK - Sporting Kristina x2). 

On siis erittäin todennäköistä, että VPS Akatemian kausi jatkuu alaloppusarjassa neljällä lisäottelulla. Niiden ajankohdasta tiedotetaan, kun ohjelma vahvistetaan. 

VPS Akatemian riveissä ovat pelanneet tällä kaudella: Tobias Björkqvist, Akseli Lehtimäki (10 ottelua), Santeri Latvala, Tuomas Pöyhönen (9 ottelua), Ayyub Achenchab, Samuel Mantila, Kasperi Polvilampi (8 ottelua), Solomon Mohamed, Antonio Teca, Nuur Ali (7 ottelua), Lucas Pomba (6 ottelua), Fabrice Gatambiye, Roni Hudd (5 ottelua), Benjamin Rex (4 ottelua), Augustin Irumva, Andreas Järv, Valtteri Lehtonen, Giuseppe Lo Giudice, Albion Shabani, Antonio Almen, Jeff Addai (3 ottelua), Karzan Jawanmiri, Oscar Lindgrén, Lauri Ketola, Moses Duckrell (2 ottelua), Honar Abdi, Jere Ala-Aho, Rasmus Häggback, Filip Hiekkanen, Rasmus Leislahti, Eetu Rissanen, Ville Murtonen, Jimi Ylinen, Gabriel Sillanpää ja Ian Garrett (1 ottelu). 

Maalit: Polvilampi 6, Lehtimäki 2, Achenchab, Lehtonen, Lindgrén, Mantila, Gatambiye, Rissanen, Ali, Hudd, Pomba, Duckrell ja oma maali

Ennakko: MP saapuu Vaasaan - “Pitää tehdä asioita,...
Eetu Rissanen lainasopimuksella Vepsuun
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio