90 vuotta Mestaruussarjan ensipotkusta

DSC_0589_edited-1 VPS:n joukkue vuodelta 1930

Päivälleen 90 vuotta sitten ryhdyttiin ensimmäistä kertaa mittelemään sarjamuotoisesta jalkapallon Suomen mestaruudesta. Vuoden 1930 Mestaruussarja pelattiin yksinkertaisena kahdeksan joukkueen sarjana, ja mukana menossa oli myös VPS. Raita pääsi aloittamaan kautensa kotona eli vain pari vuotta vanhalla Pallokentällään, joka sijaitsi Vöyrinkaupungissa. Vieraaksi saapui Helsingin IFK.

Mestaruussarjaan VPS oli alun perin päässyt voitettuaan kevätkaudella pelatun Pohjanmaan karsintalohkonsa, johon osallistuivat myös VIFK, GBK ja Drott. VPS oli lohkossa suorastaan ylivoimainen, ja voitti kaikki kuusi peliään kokonaismaalierolla 51-8. Voitoista suurimmat irtosivat VIFK:ltä (11-1) ja Pietarsaaren Drottilta (9-0). Myös ystävyysottelun merkeissä Vaasassa vieraillut HJK sai kokea löylytyksen lukemin 7-2. Voidaan siis katsoa, että VPS oli selviytynyt historialliseen Mestaruussarjaan ansaitusti.

Pohjanmaan dominoimisesta huolimatta ei VPS:ää pidetty aivan Mestaruussarjan ennakkosuosikkina. Erityisesti Helsingin joukkueita, jotka olivat voittaneet siihen mennessä cup-muotoisina pelatut Suomen mestaruudet lähes joka kerta, pidettiin lähtökohtaisesti kovimpina luina - Vepsulle ja muille maakuntien joukkueille oli varattu etukäteen vain haastajan rooli. Niin myös odotettiin, että raitapaidat lähtevät tässä ottelussa vain haastamaan tähtirintoja. 

Hugo Valpas kirjoitti ottelusta seuraavan päivän Vaasa-lehdessä nimimerkillä "Jehu".

VPS-HIFK 2-2 (0-0)

HPS-ÅIFK 2-1 (0-1)

TPS-Stjärnan 9-2 (5-1)

ViPS-KIF 1-0 (0-0)

"Sarja on alkanut. Sen lähtölaukaus pamahti eilen, jolloin sarjavankkurit alkoivat pyöriä Helsingissä, Viipurissa, Turussa ja Vaasassa. Mielenkiinto näitä otteluita kohtaan on heti alusta alkaen ollut melkoinen. Onhan nyt saatu liikkeelle meidän ensimmäinen todellinen suursarjamme, jota onkin kipeästi kaivattu heikon jalkapalloilumme kohottajana ...

... Mitä otteluun kokonaisuutena tulee, oli se hyvin hatara. Jännitys pilaisi hyvän pelin yrityksetkin ja 90 minuuttia kului ankaran, mutta summittaisen yrityksen puitteissa. Jos eilisen pelin perusteella haluaisi antaa työvoiton, kuuluisi se kieltämättä IFK:lle. Joukkueella oli enemmän kenttäpelistä, mutta osapuilleen yhtä paljon oli vaasalaisilla vaarallisia tilanteita ...

... Yllätyksellisen lopun ottelu joka tapauksessa sai. Ajatella: IFK johti vielä 39 minuutin kuluttua toisella puoliajalla 2-0! Silloin tekivät vaasalaiset ensimmäisen maalinsa ja silloin alkoi myöskin tavaton rynnistys helsinkiläismaalia kohden. Tämä veto oli niin ankara, että tasoitusmaali riippui aivan ilmassa. Ja kun neljä minuuttia peliajasta oli jälellä, putkahtui tasoittava pallo IFK:n pussiin. Siinä ottelussa oli tosiaan hermoille käypää jännitystä! Yleisö sai kauniin pelin sijasta nähdä yllätyksiä, joita se paljon rakastaa ...

... 2-2 päättyi ottelu. Se on tosiaan kunniakas tulos vaasalaisille. Piste tällaisessa ottelussa merkitsee paljon ja on lupaus vastaisia otteluita varten. Lupaus sitä suuremmalla syyllä, kun vaasalaiset tämän ottelun pelasivat tavallista heikommin."

VPS-HIFK 10.8.1930 

Vöyrinkaupungin Pallokenttä

69' 0-1 Åström

71' 0-2 Salin

84' 1-2 Törnroos

86' 2-2 Haka

VPS: Vilho Salo - Martti Rantala, Sakari Vierimaa - Aarne Geijer (myöh. Keiri), Martti Palo, Lauri Ödman - Lauri Järvinen, Birger Julin, Kurt Törnroos, Aimo Haka, Nuutti Lindgren (myöh. Lintamo).

Yleisöä: n. 600 henkeä

75 vuotta Vepsun ensimmäisestä Suomen mestaruudest...
Raportti: AC Kajaani varasti Vepsulta tasapelipist...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio