VPS voittaa AC Oulun ja etenee eurolopputurnauksen finaaliin!

VPS kävi lauantaina AC Oulun vieraana pelaamassa eurolopputurnauksen finaalipaikasta. Maalittoman varsinaisen peliajan jälkeen lähdettiin jatko-otteluun, jossa Riku Jääskä iski voittomaalin Vepsulle. VPS etenee täten eurolopputurnauksen kaksiosaiseen finaaliin FC Hakaa vastaa. Ensimmäinen finaaliotteluista pelataan Vaasassa jo tulevana keskiviikkona.

 

Ensimmäinen puoliaika mentiin tasaisissa tunnelmissa, eikä maalipaikoilla juurikaan juhlittu. Ensimmäisen jakson paras maalipaikka nähtiinkin heti ottelun ensimmäisillä minuuteilla, kun Juhani Pikkarainen pääsi päineen väliin Joonas Vahteran antamaan kulmapotkuun. AC Oulun maalivahti Calum Ward kuitenkin torjui puskun. Loppujakson ajan peli aaltoili molemmissa päädyissä, mutta kummempia maalipaikkoja ei juurikaan nähty ja tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

 

Toinen jakso oli paljon tapahtumarikkaampi kuin ensimmäinen, vaikka maaleja ei vieläkään nähty. AC Oulu tuli pirteästi toiselle jaksolle, ja sai rakennettua muutaman paikan VPS:n päässä heti jakson alkuun. Paras näistä nähtiin, kun Rafael Floron matalahko kulmapotku pomppi vaarallisesti maalille ja päätyi Miika Koskelalle. Koskelan pusku kuitenkin meni niukasti ohi VPS:n maalin.

 

Tämän jälkeen nähtiin Vepsun toisen jakson paras maalipaikka, kun Vahtera vapautti Tete Yengin läpiajoon. Yengin vasemman jalan sijoitus kuitenkin päätyi maalivahti Wardin kautta sivuverkkoon ja ottelu pysyi täten tasoissa.

 

Kun ottelua oli noin vartin verran jäljellä, nähtiin ottelun toistaiseksi paras maalipaikka. AC Oulun Luquinhas leikkasi laidalta keskelle ja laukoi kohti maalia. Forsman torjui laukauksen, mutta kakkospalloon pääsi puskemaan Ibra Sekajja. Pusku osui ylärimaan, jonka jälkeen Sekajja pääsi vielä uudestaan palloon, mutta tällä kertaa pallo lipui ohi maalista. 90 minuutin jälkeen peli oli edelleen maaliton, ja täten tuulisella Raatin stadionilla lähdettiin jatko-otteluun.

 

Heti jatko-ottelun alkuun Vepsulla oli loistopaikka siirtyä johtoon. Samu Alanko lähetti Vepsun hyökkäyksen päätteeksi takatolpalle syötön Yengille, mutta Yengin yritys kuitenkin meni ohi maalista.

 

Tämän jälkeen AC Oulu pääsi hyville paikoille, kun Magnus Breitenmoserin vapaapotkusta lähtenyt matala keskitys päätyi muutaman pompun kautta loistopaikkaan Otso Liimatalle. Liimatan laukaus kuitenkin meni ohi maalin ja ottelu pysyi tasoissa.

 

Ottelun avausmaali nähtiin jatko-ottelun toisen jakson alkussa VPS:n toimesta. Tyler Reid lähetti matalan keskityksen maalille, mistä Riku Jääskä jatkoi pallon AC Oulun verkkoon. Ottelun lopputuloksena oli VPS:n 0–1 voitto ja joukkue jatkaa täten ensi viikolla pelattavaan eurolopputurnauksen kaksiosaiseen finaaliin, missä vastaan asettuu FC Haka. Ensimmäinen osaottelu pelataan tulevana keskiviikkona Vaasassa.

 

- Peli oli tiukkaa ja kovaa taistelua alusta loppuun saakka, ilman ihmeempiä hienouksia. Siihen varmasti vaikutti aika lailla olosuhteet, vähän epätasainen kenttä ja tosi kova tuuli. Siinä mielessä suhteellisen haastavat olosuhteet, mutta ihan hyvä futismatsi siitä saatiin. Ennen kaikkea siinä oli paljon taistelua. Kumpikaan joukkue ei antanut periksi ja halusi voittaa, VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo.

 

- Täytyy olla todella ylpeä joukkueesta ja siitä, miten he venyvät ottelusta toiseen. Tämä oli kuitenkin kolmas vierasottelu seitsemään päivään. Menimme vielä jatkoajalle ja silti kaivoimme voiton sieltä. Huikeaa venymistä joukkueelta, Nuorela jatkaa.

 

- Hienoa että päästään vielä kerran pelaamaan kotiin Vaasaan. Toivottavasti saadaan paljon ihmisiä mukaan ja hieno tapahtuma aikaan, sekä hyvät lähtöasetelmat sitten sunnuntain lopulliseen finaaliin toiseen osaotteluun Valkeakoskelle. Ei tässä voi muuta kuin nautiskella ja olla tyytyväinen siihen, että vielä viikko saadaan mennä ja jatkaa tätä kautta. Kaksi hienoa peliä edessä, Nuorela päättää.

 

Tämän voiton myötä VPS jatkaa eurolopputurnauksen kaksiosaiseen finaaliin kamppailemaan FC Hakan kanssa UEFA:n Konferenssiliigan karsintapaikasta. Finaali potkaistaan käyntiin jo tulevana keskiviikkona 26. lokakuuta VPS:n kotiottelulla. Tervetuloa siis Lemonsoft Stadionille kannustamaan VPS Eurooppaan! Liput tulevat myyntiin maanantaina osoitteessa lippu.fi/artist/vps/

 

AC Oulu – VPS 0–1 (0–0)

108’ Riku Jääskä 0–1

 

VPS Kokoonpano:

1 Oskari Forsman

3 Juhani Pikkarainen

5 Mikko Pitkänen

13 Luis Carlos Murillo <- 83’

14 Tete Yengi

17 Kalle Multanen <- 99’

20 Tyler Reid

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi <- 117’

25 Samuel Lindeman <- 83’

30 Joonas Vahtera <- 74’

 

Vaihtopelaajat:

22 Joonas Immonen

9 Riku Jääskä -> 74’

10 Steven Morrissey -> 99’

34 Antti-Ville Räisänen <- 80’

12 Kareem Moses -> 117’

77 Samu Alanko <- 66’

Ensi kauden kausikortit saatavissa etuhintaan loka...
VPS matkaa huomenna AC Oulun vieraaksi taistelemaa...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio