VPS etenee murskavoitolla eurolopputurnauksen semifinaaliin

 

VPS potkaisi käyntiin eurolopputurnauksen keskiviikkoiltana, kun vastaan asettui Turun Veritas Stadionilla Veikkausliigan viidenneksi sijoittunut FC Inter. Melko tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen tauolle lähdettiin Vepsun 1–0 johdossa, mutta toisella puoliskolla vierasjoukkue pääsi kunnolla vauhtiin, ja lopulta VPS huristeli 5–1 murskavoittoon. Täten VPS etenee eurolopputurnauksen lauantaina pelattavaan semifinaaliin, jossa vastaan asettuu AC Oulu.

 

FC Inter aloitti ottelun vahvasti ja saikin heti alkuun muutamia vaarallisia tilanteita. Paras näistä paikoista nähtiin, kun Petteri Forsell teki pitkän nousun syvälle Vepsun päätyyn, ohittaen samalla pari VPS:n puolustajaa. Tämän jälkeen hän jatkoi pallon Matias Tammiselle hyvään vetopaikkaan, mutta VPS:n maalivahti Oskari Forsman oli hyvin tilanteessa mukana ja torjui laukauksen.

 

Ensimmäisen jakson edetessä VPS alkoi pääsemään paremmin peliin mukaan, ja johtomaali nähtiinkin noin kymmenen minuuttia ennen ensimmäisen jakson loppua. Tyler Reid leikkasi oikealta laidalta keskelle, jonka jälkeen hän jatkoi pallon maalin eteen Samu Alangolle. Alanko viimeisteli maalin varmasti Interin verkkoon ja tauolle lähdettiin vierasjoukkueen 1–0 johdossa.

 

Inter lahjoitti Vepsulle 2–0 maalin heti toisen jakson alkuun. Interin Luka Kuittinen oli pudottamassa palloa maalivahti Walter Viitalalle, mutta pallo valuikin tyhjänä ammottavaan omaan maaliin. Tämän jälkeen peli oli Vepsun maalijuhlaa. Reid haastoi hyvin oikealla laidalla, ja lähetti Interin boksiin matalan keskityksen, joka tavoitti huippu vetopaikkaan sijoittuneen Luis Carlos Murillon. Tämä laukaus onnistuttiin blokkaamaan Interin puolustuksen toimesta, mutta pallo päätyi Kalle Multaselle, joka hoiti homman loppuun ja laittoi pallon verkkoon. Seuraavakin maali syntyi Reidin alustuksesta, kun hän lähetti oikealta laidalta matalan keskityksen Roni Huddille, joka sijoitti pallon maaliin, laittaen vierasjoukkueen jo neljän maalin johtoon.

 

Tämän jälkeen Inter pääsi vielä kaunistelemaan numeroita. Forrsell vapautti Miguel Nazaritin VPS:n rangaistusalueelle, jonka jälkeen Nazarit jatkoi pallon maalille. Pallo pomppi monen pelaajan kautta lopulta Vepsun verkkoon ja maalintekijäksi merkattiin Jussi Niska.

 

VPS ei ollut kuitenkaan vielä valmis maalinteon osalta, vaan Miika Niemi viimeisteli vielä VPS:n viidennen ja samalla ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa upealla laukauksella rangaistusalueen rajalta. Pelin viime minuuteilla Inter pääsi vielä yrittämään maalia rangaistuspotkusta, mutta Forsman venyi komeaan torjuntaan. Pelin tuloksena oli VPS:n 5–1 murskavoitto ja Vepsu etenee täten askeleen lähemmäksi Eurooppaa.

 

VPS:n ensimmäisen maalin viimeistellyt Samu Alanko oli erittäin tyytyväinen joukkueen suorituksiin tänään, ja hän lähtee luottavaisin mielin pelaamaan eurolopputurnauksen finaalipaikasta lauantaina.

 

– Ei voi paljoa enempää äijiltä pyytää. Aikamoinen ylikävely oli tänään loppujen lopuksi. Tosi hyvä fiilis, Alanko kertoo.

 

– Oulu on ollut meille mukava vastus. Innolla odotetaan, että päästään Raattiin ratkomaan eurofinaalipaikkaa, Alanko ennakoi lauantain kamppailua.

 

Myös VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela oli erittäin tyytyväinen joukkueen suoritukseen.

 

– Ensimmäinen jakso oli tosi tasaista pelaamista, ja siinä alussa meidän oma pallollinen pelaaminen oli hieman hankalaa. Inter sai siinä muutamia erikoistilanteita, mitkä tietysti Forsellin toimesta ovat aika pahoja. Siinä oli vähän vaarallisenkin näköisiä tilanteita, joissa pallo vähän kimpoili. Muuten meidän puolustuspelaamisemme toimi kyllä hyvin, eikä meillä mitään hätää oikeastaan ollut siinä ensimmäisellä jaksolla. Pikkuhiljaa meidän prässipelaamisemme alkoi toimimaan paremmin ja paremmin. Rupesimme saamaan riistoja ja täten hyökkäyksiä aikaiseksi. Sitten teimme sen maalin ja sen jälkeen mielestäni kontrolloimme aika hyvin ensimmäisen puoliajan loppua, Nuorela summaa ensimmäinen puoliajan.

 

– Se oma maali siihen toisen puoliajan alkuun tietysti helpotti meidän urakkaamme ja todennäköisesti oli aikamoinen henkinen shokki Interille. Puolustimme myös toisen jakson hyvin, eikä meillä pelillisesti ollut siinä mitään hätää. Olimme myös vaarallisia omissa vastahyökkäyksissä, sekä olimme todella tehokkaita ja laitoimme hyvällä prosentilla palloja maaliin. Hieno ottelu kaiken kaikkiaan, Nuorela jatkaa.

 

– Haluaisin korostaa koko joukkueen puolustuspelaamista ja sitoutumista joukkueen tekemiseen. Inter jätettiin vähille maalipaikoille. Vaikka siinä lopussa vähän sattui ja tapahtui kaikennäköistä, niin siinä vaiheessa peli oli jo käytännössä ratkennut, joten siinä mielessä siitä on turha sen enempää murehtia, Nuorela kertoo.

 

– Kaiken kaikkiaan upea ilta joukkueelta aika hankalista lähtökohdista huolimatta. Tete oli pelikiellossa ja Riku oli kipeänä, jonka lisäksi Jeppe tuli vielä aamulla kipeäksi. Kaikki pelaajat, jotka tulivat sisään, hoitivat oman ruutunsa tänään todella hienosti. Sanoisin, että meillä oli pelkkiä onnistujia kentällä. Joukkue luottaa omaan tekemiseen tällä hetkellä todella hyvin, ja miksipä ei, sillä peli tuntuu toimivan ja hyvät tulokset ruokkivat itseluottamusta lisää. Nyt koitetaan palautua ja lauantaina sitten kohti Oulua, Nuorela päättää.

 

Seuraava VPS:n ottelu pelataan jo tämän viikon lauantaina, kun joukkue matkaa kohtaamaan AC Oulun eurolopputurnauksen semifinaalin merkeissä. Tämän ottelun voittajalle on jaossa paikka eurolopputurnauksen kaksiosaiseen finaaliin, missä vastaan asettuu FC Haka.

 

FC Inter – VPS 1–5 (0–1)

37’ Samu Alanko 0–1

48’ Oma maali 0–2

66’ Kalle Multanen 0–3

77’ Roni Hudd 0–4

81’ Jussi Niska 1–4

85’ Miika Niemi 1–5

 

VPS Kokoonpano:

1 Oskari Forsman

3 Juhani Pikkarainen

5 Mikko Pitkänen

13 Luis Carlos Murillo

17 Kalle Multanen <- 90’

20 Tyler Reid <- 80’

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi

30 Joonas Vahtera <- 46’

34 Antti-Ville Räisänen <- 80’

77 Samu Alanko <- 66’

 

Vaihtopelaajat:

22 Joonas Immonen

2 Josep Nuorela

10 Steven Morrissey -> 80’

16 Teemu Hytönen -> 90´

28 Roni Hudd -> 46'

25 Samuel Lindeman -> 66’

12 Kareem Moses -> 80’

 

Paljon pelissä tulevana lauantaina!
Eurolopputurnaus käyntiin huomenna!
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio