Otteluraportti: VPS - Ilves | Veikkausliiga

ilvesraportti

VPS kärsi karvaan tappion Lemonsoft Stadionilla, kun Tampreen Ilves saapui perjantaina Raidan vieraaksi. Tiukka ottelu ratkesi lopulta viimeisen vartin aikana, ja päättyi lukemin 0–2.

 

Ilves aloitti ensimmäisen puoliajan aggressiivisella prässipelillä, joka pakotti VPS:n perääntymään yhä lähemmäs omaa päätyä. VPS ei saanut avattua peliään, ja koki vaikeuksia omassa boksissaan. Jo pelin toisella minuutilla Ilveksen avausmaali oli lähellä, kun Aapo Mäenpää haki syöttöä keskelle boksin oikealta reunalta. Syötön tiellä oli Juhani Pikkarainen, josta pallo kimposi VPS:n maalin ylärimaan. Vaasalaisten onneksi tilanteesta ei syntynyt maalia.

 

VPS sai kuitenkin vihdoin otetta pelistä, kun vaasalaiset pääsivät murtautumaan Ilveksen selustaan. Vepsu sai monia hyviä maalipaikkoja ensimmäisellä puoliskolla, muttei onnistunut saamaan palloa verkkoon. VPS pääsi kuitenkin melkein maalien makuun, kun Peter Michael syötti 24 minuutilla Antti-Ville Räisäsen läpiajoon. Räisänen eteni kohti boksia miehittämättömänä, ja laukoi pallon vasempaan alakulmaan. Tilanne kuitenkin vihellettiin paitsioksi, eikä Räisäsen maalia lisätty maalitaululle.

 

Tasaisesta ensimmäisestä puoliajasta huolimatta VPS oli hieman niskan päällä pallonhallinnallaan hyökkäyskolmanneksella. Tauolle siirryttiin 0–0 tilanteessa.

 

VPS jatkoi hallintaa toisella puoliajalla, kun joukkue eteni hyökkäyskolmannekselle ja sai luotua lukuisia maalipaikkoja. 55 minuutilla VPS:n Roni Hudd sai katkottua Otso Virtasen avauksen, ja VPS pääsi etenemään kohti boksia kolmella kahta vastaan. Hudd syötti pallon keskelle Peter Michaelille, joka aikaili pallon kanssa, eikä ehtinyt laukoa Ilveksen Mohammed Umarin tultua väliin. Tilannetta seurasi Huddin antama hyökkäyskulma, joka oli mennä kulmalipulta suoraan maaliin. Otso Virtanen kuitenkin nyrkkeili pallon pois maalilta.

 

VPS:n paine ei kuitenkaan onnistunut maalintekotavoitteessaan, ja puolestaan Ilves siirtyi ottelussa 0–1 johtoon, kun VPS:n puolustuspäässä tapahtui totaalinukahtaminen. Vepsu aikaili avauksen kanssa, ja kierrätti palloa omassa päässä Ilveksen prässätessä aktiivisesti. Prosper Ahiabu syötti Evgeniy Bashkiroville oman boksin ulkoreunalle, josta Bashkirovilta riistettiin pallo kahden miehen voimin. Santeri Haarala sai pallon haltuunsa avopaikalle, josta nuori hyökkääjä pommitti pallon takuuvarmasti verkkoon ohi Teppo Marttisen.

 

Ilves oli siirtyä 80 minuutilla jo 0–2 johtoon, kun Djair Partiff-Williams pelasi upean seinän, ja pääsi läpiajoon boksiin. Partiff-Williams yritti sujuttaa pallon verkkoon Marttisen jalkojen välistä, mutta Marttinen torjui yrityksen hyvällä venytyksellä. Ilves lopulta sai ottelulle kruununsa, kun joukkue iski 0–2 loppulukemat vastahyökkäyksestä. Vepsun pitkän paineen jälkeen Ilves riisti pallon Mikko Pitkäseltä, jolloin Santeri Haarala pääsi vapaana vauhtiin vasemmalla laidalla. Erehdyksessään Juhani Pikkarainen lähti prässäämään jo miehitettyä Haaralaa, jolloin keskellä aukesi täysin vapaa väylä. Haarala syötti pitkänä keskelle, jolloin Oiva Jukkola otti pallon haltuunsa, ja laukoi pallon boksin ulkoreunalta alakulmaan. Ottelu päättyi lopulta lukemiin 0–2.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela oli pettynyt tasaisen ottelun lopputulokseen.

- Todella tasainen matsi takana tilastojen ja yleisilmeen valossa. Tiesimme, että joukkue, joka tekee lopulta ensimmäisen maalin, on todella vahvasti kiinni voitossa. Harmittavasti virhe sattui lopulta meille, josta Ilves ratkaisi. Haimme voittoa, ja tappio on tällä hetkellä koko joukkueelle iso pettymys.

 

VPS on kohdannut alkukaudella tiukkoja vastustajia, ja ottelut ovat lopulta ratkenneet pieniin asioihin.

- Meillä on ollut tasaisia otteluita matsista toiseen, ja niissä pienet marginaalit ratkaisevat. Tällä hetkellä ne eivät ihan mene meille, ja päällimmäisenä fiiliksenä on se, että ansaittaisiin otteluista enemmän. Nyt ei auta muu, kun vain mennä eteenpäin. Matseja tulee koko ajan tiukkaan tahtiin, ja on keskityttävä tulevaan. Tappio oli tietysti todella iso pettymys kotiyleisön edessä, Nuorela toteaa.

 

Seuraavan ottelunsa VPS pelaa ensi tiistaina 30.5. Suomen Cupissa OTP:tä vastaan. Lemonsoft Stadionilla pelattavaan otteluun on ilmainen sisäänpääsy, joten tule kannustamaan VPS voittoon! Ottelu on myös nähtävissä Ruutu+ palvelussa.

 

VPS – Ilves 0–2

 

0–1 Santeri Haarala 75’

0–2 Oiva Jukkola 88’

 

 

VPS Kokoonpano:

 

1 Teppo Marttinen

3 Juhani Pikkarainen

4 Jesper Engström <- 81’

5 Mikko Pitkänen

13 Baba Mensah <- 81’

14 Peter Michael

20 Tyler Reid <- 66’

21 Prosper Ahiabu

28 Roni Hudd <- 74’

34 Antti-Ville Räisänen <- 74’

44 Evgeniy Bashkirov

 

Vaihtopelaajat:

 

15 Jonathan Viscosi

2 Josep Nuorela

8 Sebastian Strandvall -> 81’

10 Steven Morrissey -> 74’

25 Samuel Lindeman -> 81’

30 Joonas Vahtera -> 74’

77 Samu Alanko -> 66’

Otteluennakko: VPS - OTP | Suomen Cup
Stormossenin bussikuljtetus Ilves-otteluun!
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio