Otteluraportti: VPS – FF Jaro

20220326-161919vps-jaro_90

VPS pelasi tänään alkukauden viimeisen harjoitusottelun, kun tuulisella Elisa Stadionilla vastaan asettui FF Jaro. VPS otti ottelusta 1–0 voiton, ja vähämaalisesta lopputuloksesta huolimatta Hietalahdessa nähtiin tapahtumarikas ottelu. 

VPS dominoi ensimmäistä puoliaikaa, ja ensimmäinen maali nähtiin 28. peliminuutilla, kun Aleksi Pahkasalo sai boksin sisällä pallon ja laukoi sen maaliin. Maalipaikkoja nähtiin muutenkin paljon, ja erityisesti Pahkasalo oli muutamaan kertaan lähellä toisen maalin tekemistä.

Ensimmäisen puoliajan loppupuolella Jaro pääsi pallon kanssa Vepsun päätyyn, ja aivan boksin rajalla tapahtuneen rikkeen seurauksena pallo vietiin pilkulle. VPS maalivahti Oskari Forsman venyi kuitenkin loistavaan torjuntaan ja luvut pysyivät yhdessä nollassa.

Toisella puoliajalla nähtiin hieman rikkonaisempaa peliä. Toisella puoliskolla nähtiin myös kaksi punaista korttia, kun ensin Vepsun Prosper, ja parikymmentä minuuttia myöhemmin Jaron Widjeskog ajettiin ulos, heidän saatuaan toiset keltaiset kortit keskialueen rikkeistä. Toisella puoliajalla nähtiin myös jälleen muutamia hyviä maalipaikkoja Vepsulta, ja esimerkiksi Riku Jääskä sijoitti pallon komeasti maaliin, mutta tilanne vihellettiin paitsioksi.

– Vähän semmoinen kaksijakoinen peli. Ensimmäinen jakso oli mun mielestä hyvää kontrolloitua pelaamista ja ansaitusti johdettiin siinä peliä. Toki tietysti vaadittiin se, että Osku otti pilkun siinä lopussa kiinni. Mun mielestä ihan ansaitusti johdettiin siinä, ja oltaisiin voitu tehdä vähän enemmänkin maaleja, kommentoi Vepsun päävalmentaja Jussi Nuorela ensimmäistä puoliaikaa.

– Toiseen jaksoon sitten ei voi olla kauhean tyytyväinen. Mun mielestä se oli tosi sekavaa pelaamista. Tietysti vaihdot varmaan sekoitti, sillä vaihdettiin aika paljon. Sitten tietysti se punainen kortti mikä siinä tuli ja hetkellisesti pelattiin vajaalla, niin se sekoitti peliä aika paljon siinä kohtaa. Oltiin liian huonoja pallossa tokalla jaksolla. Menetettiin palloa liian paljon, eikä saatu kontrollia pelistä, että se oli semmoista taistelua. Toki siinäkin pystyttiin aika monta maalipaikkaa luomaan. Meidän olisi pitänyt pystyä tappamaan peli siinä tokalla jaksolla, että kyllä tässä kaksi tai kolme maalia olisi pitänyt pystyä tekemään. Mutta toki tietysti aina täytyy olla tyytyväinen voittoon, että siinä mielessä tärkeää saada tulos aikaiseksi, summasi Nuorela loppupelin.

– Aina on hyvä voittaa. Varsinkin tämä kenraali on aina hyvä voittaa ja lähteä sillä viimeiseen viikkoon ennen sarjan alkua. Saatiin ihan hyvä peli-ilme päälle. Yllätti tuommoinen pieni takatalvi, ja oli hullu tuuli täällä, että se vähän vaikeutti peliä. Mutta minun mielestäni ihan aktiivista prässiä ja paljon tilanteita. Kiva tehdä maali, vaikka olisi voinut tehdä vaikka neljä tai viisikin, että siinä mielessä harmittaa omalta osalta. Mutta ainakin tuli se yksi ja voitettiin, kertoo maalin tehnyt Pahkasalo ottelusta.

Pitkä preseason on nyt taputeltu ja katseet suunnataan ensi viikkoiseen kaudenavaukseen AC Oulua vastaan.

– Harjoituksellisesti voidaan olla tyytyväisiä. Kaikki on mennyt niin kun alun perin suunniteltiin. Ollaan pysytty siinä suunnitelmassa koko ajan mitä ollaan alun perin haluttu. Ollaan harjoiteltu fyysisesti hyvin ja siinä onnistuttu. Toivottavasti se nyt näkyy sitten pitkässä juoksussa kauden aikana, että ollaan suht reippaasti menty ja paljon harjoiteltu. Otteluista olen ihan tyytyväinen tavallaan isossa kuvassa siihen, miten me ollaan pelattu pelejä. Se että useampaa peliä mitä oltiin suunniteltu ei pystytty pelaamaan, niin se oli vähän semmoinen iso miinus. Ne ei johtunut meistä, että siinä oli paljon syitä siihen, miksei niitä pelattu. Toki saatiin aina korvaavia pelejä, eikä siinä mitään. Mutta mietitään nyt, että me ollaan liigajoukkueista pelattu KuPSia ja SJK:ta vastaan kaksi kertaa, ja kerran Oulua vastaan, niin ilman muuta olisin halunnut pelata tasaisemmin monia joukkueita vastaan. Tietysti ne oli hyviä pelejä, mutta olisi ollut tärkeä saada pelata muitakin ja erilaisia joukkueita vastaan. Suoraan sanottuna en ole ihan varma missä tällä hetkellä mennään, koska ollaan pelattu vain kolmea liigajengiä vastaan, että siinä mielessä ei voi olla ihan tyytyväinen. Mutta ne ovat semmoisia hommia mihin ei itse pystytä vaikuttamaan, kommentoi Nuorela alkukautta.

– Preseason on ollut raskas ja pitkä ainakin. Paljon ollaan tehty hommia. Ollaan tosi hyvässä kunnossa, ja tänään näkyi, että jaksoi painaa tosi paljon hommia. Ollaan mun mielestä valmistauduttu hyvin. Toivottavasti saadaan viimeiset loukkaantuneet vielä mukaan, niin sitten päästään täydellä ringillä kohti kautta, kertoo Pahkasalo.

Ensi viikolla pelataan taas vihdoinkin Veikkausliigaa, kun AC Oulu saapuu Vepsun vieraaksi lauantaina 2.4. klo 17.00. Liput ja kausikortit löytyvät Vepsun sivuilta, osoitteesta www.vepsu.fi.

VPS – FF Jaro 1–0 (1–0) 28' 

Aleksi Pahkasalo 1–0

VPS Kokoonpano:


Kuvat: Apollo Photo

Pelipäivän brunssi lauantaina!
Otteluennakko: VPS – FF Jaro
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio