Otteluraportti: VPS - AC Oulu | Veikkausliiga

vpsacoulu

Yöttömän yön kierros päättyi VPS:n osalta kolmanteen peräkkäiseen tasapeliin, kun kotijoukkue ja vieraileva AC Oulu tasasivat pisteet Hietalahdessa. Tiukka matsi sisälsi paljon tunteita ja viihdyttäviä tilanteita, mutta ottelun maalit jäivät vähäiseksi molempien osumien tullen hyvin varhaisessa vaiheessa ensimmäistä jaksoa. 

 

Ensimmäinen jakso alkoi hyvin viihdyttävästi, kun ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo 14 minuutilla Evgeniy Bashkirovin toimesta. Nopeasti edenneessä hyökkäyksessä pallo pomppi hieman onnekkaastikin boksiin Evgeniy Bashkiroville, jonka laukaus painui maalin kattoon ohi Callum Wardin. 

 

VPS piti kontrollia pelistä ensimmäisten 25 minuutin ajan, mutta kotijoukkueen johto ei kuitenkaan kestänyt kovinkaan kauaa, kun puolustuspään oma harmillinen tunarointi johti Niklas Jokelainen osumaan. Maalien jälkeen peli tasaantui, eikä ensimmäisellä jaksolla enempää maaleja nähty. Tauolle siirryttiin 1-1 tilanteessa.

 

Toisella jaksolla VPS haki johtomaalia kuumeisesti, mutta AC Oulun tiivis puolustaminen piti Raidan maalintekomahdollisuudet vähissä. Myös Oulu sai omat mahdollisuutensa vaasalaisten alueella, mutta sen suurempaa vaaraa ei kotijoukkueenkaan päädyssä nähty. Vepsulle ongelmia tuottivat myös Rasmus Leislahden ja Prosper Ahiabun harmittavat ja epäonnekkaat luokkaantumiset, jotka johtivat miesten siirtymiseen vaihtopenkin puolelle. Haasteista huolimatta VPS:n luoma hyvä paine kesti ottelun loppuun saakka, mutta voittomaalia ei lopulta nähty. Yöttömän yön kierroksen ottelu Vaasassa päättyi täten pistejakoon lukemin 1-1.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela näkee selkeän puutteen joukkueensa pelissä, jonka seurauksena maaleilla ja pisteillä ei olla juhlittu viimeisten kierrosten aikana.

- Kovaa yritimme, ja hyvän paineen saimme aikaiseksikin pelissä, mutta se ei tänään riittänyt. Harmittavasti Oulu tasoitti pelin hyvin aikaisessa vaiheessa peliä, vaikka tuntui siltä, että ensimmäinen jakso oli hyvin kontrollissamme. Oulun maali lamaannutti meitä.

- Kaikesta huolimatta tällä hetkellä kykenemme luomaan liian vähän selkeitä maalipaikkoja, ja meillä puuttuu määrätty laatu tekemisessämme. En tiedä, ansaitsemmeko tänään enempää kuin tasurin, ja siihen meidän on nyt tyydyttävä, Nuorela tuumaa.

 

VPS pelaa seuraavan ottelunsa Suomen Cupissa tiistaina 25.6. kello 19:00, kun vieraissa vastaan asettuu derbyvastustaja SJK. Veikkausliigassa Raita ottelee seuraavan kerran perjantaina 28.6. kello 18:00, kun vaasalaiset matkaavat Turkuun kohtaamaan FC Interin. Molemmat ottelut ovat katsottavissa suorana Ruutu+ palvelusta!

 

VPS - AC Oulu 1-1

 

1-0 Evgeniy Bashkirov 14’

1-1 Niklas Jokelainen 28’

 

 

VPS Kokoonpano: 

 

24 Rasmus Leislahti <- 60’

4 Jesper Engström <- 67’

5 Mikko Pitkänen

10 Gleofilo Vlijter <- 90’

11 Mads Borchers <- 90+1’

19 Martti Haukioja

21 Prosper Ahiabu <- 67’

29 Pedro Justiniano

34 Antti-Ville Räisänen

44 Evgeniy Bashkirov

77 Samu Alanko

 

 

Vaihtopelaajat

 

1 Teppo Marttinen -> 60’

2 Josep Nuorela

16 Teemu Hytönen -> 90+1’

17 Kalle Multanen -> 90’

20 Juho Hyvärinen -> 67’

23 Miika Niemi

26 Antonio Almén -> 67’

Kausikorttilaiset huomio!
Otteluennakko: VPS - AC Oulu | Veikkausliiga
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio